Nostinvaurion ulkonäköön sopii kyllä minusta klassisen adhesiivisen kulumisen tuntomerkit. Syystä tai toisesta nostimen päähän on tullut aluksi mikroskooppisen pieniä kiinnileikkaumia ja siitä ne on vähitellen laajenneet.
Syitä sopii pohtia, koska ei ole ihan itsestään selvää mistä tuo tapahtumaketju sai alkunsa:
- Liian suuri pintapaine kosketusviivan pituuteen ja leveyteen nähden; siis nokka-akselissa on paikoitellen pieni säde, jossa Herzin paine kasvaa jyrkästi. Tämä olisi siis suunnitteluvirhe.
- Suuri pintapaine sen seurauksena, että on jäykät venttiilinjouset ja/tai nokka-akseli ajoitettu niin, että pako aukee kovaa painetta vasten. (imuventtiilille ei painetta vasten avautuminen taida olla mahdollista)
- Liian pieni kovuusvaatimus nostimessa.
- Nostimen materiaalina käytetty jotain alkuperäisestä spesifikaatiosta poikkeavaa ainetta, jonka hiilipitoisuus on liian pieni tai karkenevuus heikko
- Nostimen lämpökäsittely on epäonnistunut, jäänyt pehmeäksi.
- Nostimeen on speksattu liian ohut hiiletyskarkaisukerros.
- Nostimeen on tehty liian ohut hiiletyskarkaisukerros.
- Nostimen pinnankarheus on speksattu liian suureksi. (tuskinpa vaan)
- Nostimen pinnankarheus on jäänyt liian suureksi. (en usko tähänkään) On huomattava, että adhesiivinen kuluminen alkaa pienestä detaljista, jossa vastakkaisten pintojen kohoumat hitsautuvat yhteen.
- Voitelujärjestelmässä on rakenteellinen ongelma: Nokka-akselit pyörii käynnistyksen jälkeen liian pitkään kuivina tai sinne tulee liian vähän voitelua.
- Joku muu syy, joka ei lennosta tule mieleen.
Tuon tyyppisissä osissa kovuutta pitäisi odottaa luokkaa 500 HV (joka saattaa ylittyä selvästikin), toisin sanoen kotikonstilla kokeillen viilan ei saa siihen pystyä, vaan luistaa liukkaasti yli.
Omassa pyörässä tyytyisin Samin kanssa samaan ratkaisuun: kovempaa nappulaa vaan peliin ja muutama vuosi ajoa päälle, jolloin näkee miten kävi.