TPS:n todellinen asentotieto vaatii astelevyn asentamisen TPS:n akselille.
Mittaamisen ajan TPS voi olla kiinni pyörän sähköissä, mutta astelevyn ja luotettavan asentotiedon saamiseksi se on parempi ottaa irti läppärungosta.
Tähän samaan tulemaan päädyin itsekin. Tein siis 5V virtalähteeseen ja astemittaan perustuvan laitteen. Tarkkuus sekä vastus- että jännitepuolella 1 aste/kaksi desimaalia volteissa. (Jännitealue 0 - 5V)
Mutta kotikäyttäjä voi testata varsin ylimalkaisestikin vastusmittarilla kiertämällä TPS:ää sen normaaliin kiertosuuntaan ja seurata vastusmittarin näytöltä arvon muuttumista.
Jos arvo katoaa tai muuttuu yllätykselliseksi tai ei muutu jossain kohtaa eli näyttää samaa lukemaa (juuri mittaamani PF3C:n suhteen kävi näin) vaikka kiertokulma muuttuu.
Myös jännitteen mittaaminen onnistuu kun TPS on paikoillaan. Itse asiassa se on välttämätöntäkin silloin kun mekaanisesti kiertäen säädettävää vanhemman mallista TPS:ää asemoidaan tyhjäkäyntijännitteelle. Pitää vain TPS:n liittimestä saada jännitetieto ulos ja mitata yleismittarilla. Eräät säätäjät ovat tehneet kaasukahvan juureen astenäytön ja siten saaneet tarkempaa informaatiota säätötoimilleen.
Kerrottakoon vielä varmuudeksi että ette irrota tai löysää sellaista kaasuläpän asentotunnistinta (TPS) jossa on säätömahdollisuus kiertosuunnassa eli pitkulaiset ruuvinaukot jos ei ole valmiutta säätää perusasentoa kohdalleen.
Ruuvikiinnitteinen mutta pyöreillä ruuvinreillä olevan TPS:n säätö puolestaan tapahtuu muokkaamalla vastaavaa tiedostoa moottorinohjauksessa (ECU). Se pysyy tietenkin itsekseen samana kuten potentiometrin asentokin uudelleen asennettaessa. Eli laitteen voi melko huoletta ottaa pois ja asentaa takaisin.
Vikatapauksessa, jos jännitetieto TPS:ltä ECUlle katkeaa, aiheuttanee suurella todennäköisyydellä vikailmoituksen. Mutta kun jännitettä tulee, vaikkakin väärän suuruista, ei järjestelmä sitä tunnista. Ei ainaakaan 15M ECUn ollessa kyseessä. Vika jää siis piileväksi. Tässä yksittäisessä PF3C-tapauksessa olisi ollut moottorivaurion vaara koska seos meni laihalle. 15M kun ei käsittele lambdatietoa. 15RC, ja siitä tuoreemmat ECUt mittaavat jäännöshappea pakoputkesta sitä kautta vikatieto olisi tullut näkyviin. Komponentit ikään kuin vahtivat toisiaan.
Itsellä on Motonetista ostettu muutaman kympin hintainen TPS. Lineaarinen, eikä siis sisällä mutkaa "käyrässään". Sen ongelmana on alempi näyttöönotto taajuus verrattuna epälineaariseen jossa alakierroksilla näytteenotto on hyvin taajaa. Lisäksi siinä ei ole säätömahdollisuutta kiertosuunnassa. Mutta onneksi on viila keksitty....