Soodaa ehdottaisin mikäli ei haluta purkaa atomeiksi. Se ei pintaa juuri muuta mutta poistaa oksidi- ja maantiekurapinnan.
Itse on purkanut tai suojannut hyvin kun on tarvinnut kunnostaa alumiinivalupintoja. On sen verran sokkeloinen tuo Guzzin moottorilohko että en ole ruhtynyt kiillottamaan vaikka sellaisiakin on nähty muiden tekevän.
Olen käyttänyt hiekkapuhallusta ja sen perään heti lasikuulapuhallus ennen kuin pinta hapettuu. Lasikuulan jälkeen koko pinta-ala kastetaan etanoliin ja laitetaan ylähyllylle muutamaksi viikoksi hapettumaan oikealla tavalla. Etanoli saattaa alkuun oikeanlaisen oksidoitumisen joka kestää varsin hyvin normipesuaineita mutta ei tietenkään emäksisiä tai hapettavia aineita. Että sitruunahapolla ei.
Lohko ja vaihdelaatikon kuori ovat helppoja puhallettavia kuten perävaihdekin. Niistä tulee, toisiinsa nähden hieman erisävyisiä johtuen eri alumiinilaaduista. Vaihteisto on hyvin kovaa, moottorilohko ei niinkään. Molemmat ovat hitsattavaa alumiinia jos sattuu korvia irtoilemaan tai muuta murtumavaivaa. Toki haljennutta lohkoa ei kannata hitsauttaa sillä niitä kyllä maailmassa piisaa.
Tällaista tulee aluminisilikaatin ja lasikuulan yhteistyönä:
https://3.bp.blogspot.com/-jY5n2lcfMxI/WLRxr4zB2nI/AAAAAAAAQbk/9_fDssSWMFEsDQei0nctTyJ8FMVj1Td6wCLcB/s640/Irtomoottori_laturi_moottori_edest%25C3%25A4.jpgKampiakselin takalaakerin laippa oli eräässä koneessa murtunut. Se ei murru kuin puolitahallaan jos irrotukseen ei käytä oikeaa työkalua vaan väärää. Siis hitsattavaa materiaalia mutta perusteellinen pesu ja rasvanpoisto on tehtävä ennen hitsausta.
https://2.bp.blogspot.com/-bB1fDkeZLOw/VkIO99Sr3II/AAAAAAAANwc/7EmTtNBbfHM/s640/Purkupy%25C3%25B6r%25C3%25A4_takalaakeripukki_hitsaustuki.jpgValmistamani hitsaustuki on kiertänyt välillä aika pitkän lenkin alan harrastajien luona. Korjaamokirja kyllä neuvoo miten takalaakeri irrotetaan sekä kuva työkalustakin löytyy. Yllä olevassa kuvassa on korjattu murtuma ja hitsaustuki on vielä paikoillaan. Monia on harhaanjohtanut se että laipan kahdessa kiinnitysreiässä, vastapuolilla, on kierteet. Niihin kiinnitetään ulosvedin eikä pelkästään pultteja niihin reikiin kuten usein kuulee tehtävän. Harvemmin on kukaan onnistunut rikkomatta irrottamaan laakerilaippaa ehyenä ilman ulosvedintä pelkillä pulteilla sillä laipan korvake murtuu helposti.
Kysymykseen siitä kannattaako alakerta purkaa niin petilaakereiden osalta voi sanoa että harvoin tarvitaan uusia. Kiertokagen laakerit, sen sijaan, kannattaa tarkistaa ja ne saa kampiakselia irrottamatta purettua. Kunhan sitten muistaa että laakeripesä on aina pari ja myös kiertokangen asennon vaikka onkin varsin symmetrinen kalu. Tiivisteet, luonnollisesti, vaihdetaan uusiin ja kampiakselin takatiivisteen asennus vaatii työkalun jolla sen saa suoraan. Eikä saa painaa syvälle sillä silloin voitelukanava menee tukkoon. Tiivisteen voi ottaa pois ja laittaa uusi ilman takalaipan irrotusta.
Nokka akseli on laakeroitu suoraan lohkoon kuten myös nostimet. Vain kampiakselilla on vaihdettavat laakerit.
Öljypumppu on tärkeä kohde että voitelupaine ja -määrä on oikea. On myös korvaavia tehokkaampia pumppuja tarjolla. Pumpussa on toisella akselilla neulalaakeri joka kannatta vaihtaa uuteen. Standardikamaa sekin. Vain vaihteistossa on harvinaisia laakereita.
Öljyistä kaikilla on mielipide. Silloin kun LM850 oli uusi ei juuri synteettisistä tiedetty. En silti laittaisi synteettistä öljyä ko. koneeseen tai mihinkään muuhunkaan vanhaan kohteeseen. Pitkäaikaisessa käytössä, öljynvaihtoväli 10.000 km, toimii hyvin, kokemuspohjaisesti, Valvoline VR1 20W50 mineraali vaan vaatii hetkellisen lämmityskäytön tai sen sijaan ajamalla hiljoksiin alakierroksilla alkuunsa. Tietenkin sisäänajo lämpimällä koneella isommin kuormittamatta.
https://www.puuilo.fi/valvoline-vr1-racing-20w-50-moottorioljy-5l?gclid=CjwKCAjwvNaYBhA3EiwACgndgiIPTQ2aUjQwMn-3tzLHJckhlShrHHO4qfp-Iq0E77Vot89KF3Hl4BoCfygQAvD_BwEJos haluaa hifistellä niin öljynvaihtovälin voi puolittaa eli laskea voiteluaineen vain pois propusta sekä uusi liemi sisään. Suodattimen vaihtoa ei silloin tarvita muutoin kuin remontin jälkeen ensimmäisen 3 - 5-tonnisen matkan täytyttyä. Normivaihto siis 10.000 km tietämillä. Moottori tuottaa, varsinkin sateella kylmällä säällä ajellessa kylmälimaa. Sitä syntyy myös Valvolinen yhteydessä mutta lähinnä vain venttiilikoppiin ja huohotuskammioon. Jälkimmäisen pesu sisältä on hyvä liittää todo-listaan ennen "uuden" moottorin käyttöönottoa.