Jos tulisi katsastus, niin vahva veikkaukseni on että montaa Guzzia ei olisi hylätyissä.
GuzGuz kirjoittaa asiaa. Ainakin pääosin.
En tietenkään halua katsastusta ylipäätään mutta toisinaan näkee Guzzeissakin sellaisia asioita että pyörän omistaja ei ole tietoinen vaikka ajaakin riskirajoilla.
Tyypillisin vaiva on vanhat kumiset jarruletkut. Ne pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein niin olisi turvallisella puolella. Ainakin omistajan käsikirja ja huolto-ohjekin kertoo, toisinaan, että pitäisi vaihtaa. Ti kerrasta teflonisiksi "metallipunosletkuiksi". Ne kestävät pidempään mutta ovat herkkiä hiertymille ja äkkimutkille.
Toinen asia, sekin jarruista, että pitäisi ne jarrunesteetkin uusia muutaman vuoden välein. Tavallisessa, kevyessä ajossa jarrut kyllä pelaavat mutta kun tulee hätätilanne tai matka osuu vuoristoon ja on kiva vähän kiihdytellä serpentiinitiellä niin jarruneste näyttelee suurta osaa turvallisuudessa. Vesipitoiseksi käyvä jarruneste on syytä vaihtaa vielä useammin kuin jarruletkut. Vesi valuu painavampana sinne missä siitä on eniten haittaa. Sen lisäksi että se ruostuttaa se lämmetessään muodostaa vesihöyryä ja jarruteho katoaa kokonaan.
Kolmaskin asia koskee jarruja: nimenomaan etujarrussa voi olla jokin kahdesta, neljästä tai useammasta jarrumännästä jumissa tai jarrumäntä ei palauta kunnolla. Kelluva levy sietää kyseistä vaivaa aika hyvin ja jarruteho katoaa niin hitaasti että pyörän kuljettaja ei siihen kiinnitä huomiota. Lisäksi jumiminen kuluttaa jarrumateriaaleja tarpeettomasti. Vesimäärän mittaus jarrunesteestä on helppo: kaupasta saa mittarin sitä varten joka ilmaisee veden määrän nesteessä tai ainakin siitä kohtaa mistä mitataan. Usein on havaintona että jarrunestesäiliön kannen alapinnassa oleva kumipalje on rikki tai venynyt, väärän nestetyypin käytön vuoksi tai sitä ei ole lainkaan.
Yksi asia josta en lakkaa mainitsemasta: ohjauslaakerien kunto. Se ei selviä kääntelemällä ohjausta laidasta laitaan vaan keula pitää nostaa maasta irti. Sekään ei vielä riitä vaan pitää ottaa etupyöräkin irti. Silloin liikkuva massa on pienempi ja voi havaita hitaasti kääntämällä onko keskiasennossa, tai sitä lähellä löysempiä ja kireämpia kohtia. Usein on niin että keskellä on löysä kohta ja hieman käännettäessä ohjaus vastustaa. Eikä kyse ole välttämättä vanhasta pyörästä. Oman California 1400:n ohjauslaakerit jouduin vaihtamaan jo enimmäisenä vuonna: ei rasvan kipeneekän ollut laakereissa.
Toinen, ikävämpi muisto, on se että oman Kerhon jäsen menetti henkensä ohjausvikaisella pyörällä. Oli alkujaan enduroharrastaja ja oli tottunut pesemään pyöränsä joka ajoreissun jälkeen. Vähän keskikesän jälkeen hän ajoi, ihan helpossa paikassa, metsän puolelle ja törmäsi puuhun uudehkolla katupyörällä. Pyörään ei tullut mitään isompaa mutta kuski menehtyi. Sama pyörä kulki vakuutusyhtiön varaston kautta huutokaupassa uudelle omistajalleen ja hän kaatui sillä vastaavalla tavalla mutta ei käynyt kun luunmurtumia. Vakuutusyhtiö tutkitutti pyörän ja siinä todettiin ohjauslaakerin olevan ruosteessa. Se oli onnettomuuden syynä ja molempien henkilöiden vakuutuskorvausta leikattiin. Tämän asian tutkinnan tuloksena syntyi tutkintaryhmän raportissa ehdotus pakollisesta vuosikatsatuksesta.
Jousitus ja iskunvaimennus. Jarrujen ja renkaiden jälkeen merkittävin ajoon vaikuttava komponentti. Kerholla kyselin kerhokavereilta heidän pyöriensä tilanteesta iskunvaimennuksen suhteen. Yleisin vastaus oli että kunnossa on: joka vuosi pyörä käy merkkihuollossa. Hyvä niin mutta onko tehty huolto myös sinne minne pitäisi? Useimmiten on mutta ei aina. Tai huollossa oikaistaan eikä tehdä kaikkea mitä huollolta edellytetään.
Vääriä keulan nestemääriä on ollut tai säädöt ovat jääneet asettamatta huollon jälkeen edes perusasetuksiin. Siihen on syynä että monessa pyörämallissa ohjeistetaan kiertämään säätönupikat tiettyyn asentoon ennen kuin keula tai takaiskari avataan huoltoa varten. Eikä sitten muistettu kootessa laittaa takaisin siihen asentoon missä ne olivat kun pyörä tuli huoltoon. Olen myös huomannut että on runsaasti motoristeja jotka eivät ymmärrä noista jousituksen ja iskunvaimennuksen nupikoista yhtään mitään. Eivät siis uskalla niihin kajota. Vaimenninnesteissä on eroja: viskositettiiluokka voi olla sama mutta silti toiminta voi olla enemmän tai vähemmän erilainen. Kamalaa katsoa kun edellä menevä pyörä menee kuin keinutuoli kun on otettu satakiloinen rouva taakse eikä ajatustakaan muokata jousitusta ja vaimennusta vaikka ero soolokyytin on suuri.
Viimekesäinen lapinreissu Rouvan kanssa oli hyvä esimerkki: Etelä-Suomen hyvillä isoilla teillä yksin ajaen kyyti oli ihan Mökille saakka ok. Siellä kiersin paluuvaimennuksen nuppeja takaiskareissa pari naksua kun Rouvan tavarat ja hän tulivat kyytiin. Alkumatka meni mukavasti isohkoja teitä. Sitten lähdimme kiertämään Runon ja Rajan tietä idässä pikkuteitä kulkien. Meno muuttui hitaammaksi ja ajo raskaaksi. Piti pysähdellä usein. Kuusamoon päästyämme otimme aikalisän ja jäimme hotelliin pariksi yötä. Oli hyvää aikaa aamusella hyvin nukutun yön jälkeen pienelle säätörupeamalle. (Kyseisessä hotellissa ei suvaita alkoholia, sen käyttöä tai näkyvää vaikutusta. Oli rauhallista yöpyä.) Säätöä varten piti pyörää purkaa että pääsi kohteeseen.
http://www.motomatti.fi/2019/07/california-1400-gts-saatotoita-matkalla.htmlPyörä tuntui isommalta ja vakaammalta ajossa. Tosin teiden laadussakin oli, paikoitellen, sanomista osin r-sana vahvistuksin.
Renkaista en viitsi edes muuta mainita kuin sen että kannattaa harkita ennen reissuun lähtöä että onko niin paljon pintaa että on turvallista.
Ja onhan noita muitakin vaaratekijöitä. Jotkut ovat itselleenkin vaaraksi. Saati muilla.
