Stone -01, ajettu n. 66tkm, bensapumppu tankin ulkopuolella, pciii + kartat (h-putki + k&n), iridium-tulpat, tps vaihdettu (M. Nurmi) talvisäilön yhteydessä.
Tps:n vaihto (+säädöt?) vaikutti kauteen siten, että tasakaasun nypytys (riittävällä vedolla) oli historiaa. Se siis ensivaikutelma. Sitten pian tuli esiin siinä vedon ja moottorijarrutuksen rajapinnassa ajoittaista katkomista. Palstaan lukeneena päättelen sen olevan enemmän ja vähemmän tavallista vaikkakin omassani uutta.
Eilen sitten päätin vähentää melun lähteitä ja vaihdoin Stucchin h-putken alkuperäispönttöön. Ajolenkkin (Lhj-Hanko-Lhj) oli katketa alkuunsa, koska kiihdytyksissä korkeammilla kierroksilla veto katkesi täysin. Tuskin liittyy putkistomuutokseen muuten kuin ajallisesti. Fiilis oli kuin toinen pytty olisi tipahtanut pois pelistä ellei jopa katkonaisesti molemmat. Vain kiihdytettäessä, koska asettui heti kun himmasin. Kuulostelin tasaista vetoa muutenkin ja epäluuloissani iski ajatus, että pc on saanut siipeensä. Siispä, ajoin sivuun pc irti sivukopan alta, ja vot - ei enää katkomista kiihdytyksissä. Satunnainen "poksahtelu" pintakaasulla jäi kuitenkin.
Tähän väliin, että Guzzidiagiin en ole vielä perehtynyt (piuhat on kyllä hankittu, mutta työpaikan vaihduttua jäivät camnin ohjeistamat ladokset entiseen läppäriin, joten...) eli mahdolliset vikakoodit ovat selvittämättä.
Ehdotuksia/ajatuksia viisaammilta/kohtalotovereilta?