N'do n'diin, nyt se on sitten tehty. Sain kolvattua hanan solenoidiin tuoreen piuhat, vaikka tuskasta olikin. Ainoan tehokkaasti toimivan kolvin (Bosch-merkkinen liipaisinmalli valoineen, appeni jäämistöä) kärki on leveä ja talttamainen, joten ei mahtunut kohteeseen. Halpismalli teräväkärkisenä sinne mahtui, mutta sulatti tinaa hitaanlaisesti. Piuhat, ne jatkokappaleet, sain kuitenkin kiinni ja joka vaiheessa varmistelin akun kanssa, että naksahtaa. Ylipäätään kolvihommissa meinaa aina mennä hermo, koska tuntuu että käsiä pitäisi olla kolme, vähintään. Täyttelin hanan alapään "piuhasyvennyksen" massalla, joka peittää kuristeiden alkupäät. Lähtö on jäykkä, mutta varovasti taivutellen sain johtonipun käännettyä hanan kylkeen kiinni tiukasti nippusiteellä. Piuhat ulkonevat sen verran, että jos jatkossa tankki on irti, on se tuettava huolella, ettei makaa hanan varassa. Vika on siis ainakin osittain itse aiheutettu.
Laitoin samoin tein sen uuden pumpun paikoilleen (kun kerran tuli hankittua, jää alkuperäinen varaosaksi), tankki täyteen, hanan pieni pintakosteus lisäkiristelyllä aisoihin, ja koekäyttö. Tuntuu toimivan, joten huomenna pitkästä aikaa ajoille.
Pumppu, muuten, on kotoisin Fuelperformance-nimisestä puodista Englannista. Halpatuote, veikkaan, mutta tuli kotiin karvan alle satosella. Ikuista takuuta kuitenkin lupaavat. Jos joku sieltä innostuu tilaamaan, kannattaa tehdä selväksi, että tulee oikea tuote. Lähettivät ensin väärän, vaikka kylkeen raapustettu koodi vastasi sivuston tietoja (ulkonäkö ja malli sen sijaan eivät). Pakkausvirhe, kertoivat. Malliltaan oikea tuli pikavauhtia tilalle, mutta ohjeita väärin toimitetun suhteen ei. Tuskin tuleekaan...