Calin oli aika päästä syyshuoltoon ja ensimmäisenä oli vuorossa öljyjen vaihdot. Niinpä lähdin lämmittämään moottoria pikku ajolenkin muodossa, kun oli aika mukavat kelitkin eilen. Ensimmäiseen Palokan liikenneympyrään ajaessa oli tarkoitus pysäyttää jalkajarrulla (integraalijarrut), niin pysähtymisen sijaan poljin painui vain pohjaan. Käsijarulla ehti vielä hätiin, mutta pikkaisen meni hätäiseksi tilanne.
Tänään sitten tarkemmin tutkimaan tilannetta, kun pyörä oli öljyjen vaihtoa varten valmiiksi "telakalla". Aloitin ilmaamalla sekä takajarrua ja toista etujarrua. Ilmaa kyllä tuli, mutta poljin painu edelleen pohjaan helpon tuntuisesti, eikä jarruvaste tuntunut kohentuvan. Puuttuva paine järjestelmästä ei korjaantunut käytännössä ollenkaan. Kovasti pumppaamalla jarrupolkimessa alkoi jonkin verran tuntua vastetta, mutta pienen odottelun jälkeen se kolahti taas pohjiin. Mahtaako vika olla pääsylinterissä? Muuta ei nyt osaa epäillä. Missään ei näy vuotoja. Myös jarrunestesäiliön pinta oli normi toleransseissaan.
Keväällä jo hieman pohdin miten jarruihin saisi enemmän löylyä. Kesä meni sitten muuten mukavasti ja pyörään tuli noin 5 tkm lisää matkamittariin. Saatoihan tämä nyt tullut vikatilanne jo jotain oireilla aikaisemminkin.