Tähän tuli taas pikkuyllätys mukaan. Valot sammuivat kotiinpaluumatkalla ihan kodin vieressä (ajettuani puolisen tuntia) ja pysyivät poissa poissa sen verran, että pääsin halliin saakka. Siellä sitten kokeilin moottori käynnissä, vaihde vapaalla, mikä pelaa, mikä ei: vilkut ja rkisterikilven valo toimivat; ajovalot edessä ja takana eivät toimineet, kaukovalot eivät toimineet, lisäsumuvalot eivät toimineet ja jarruvalo ei toiminut. Sammutin moottorin, jonka jälkeen kaikki toimi taas normaalisti. Tarkemmin: olin pyörän päällä, joten ajattelen, että valot eivät toimineet, kun en nähnyt valokiilaa, mutta on myös mahdollista, että ne olisivat palaneet himmeinä.
Yllätys oli kuitenkin siinä, että tuolla ensimmäisessä viestissäni kerroin, että silloin vilkutkaan eivät toimineet. Jostain syystä ne nyt toimivatkin.
Sain myös edellisen omistajan kiinni ja hieman selkoa taustalta: hän ajoi pyörää uudesta saakka eikä valoissa ollut ongelmaa, kunnes viime kesänä ajokaverit huomasivat, että ajovalo on himmeä. Hän irrotti ja kiinnitti valojen releet ja suihki crc:tä joka paikkaan eikä ongelmaa enää esiintynyt ja ajatteli sen poistuneen kokonaan. Kertoi myös sellaisen, että joku vuosi sitten startti oli lakannut toimimasta, ja siihen oli vaihdettu startin rele.
Koitan kaivella sitä ongelmaa esille ajelemalla, että pääsisi kokeilemaan, mikä toimii, mikä ei. Sitten vien pyörän Nurmen Markolle Piikkiöön, itsellä kun ei osaamisen ja välineiden puutteen lisäksi ole edes mitään paikkaa, missä pyörää kopeloida, niin ei oikein opettelukaan onnistu. Minulla on pyörän säilytykseen vain ruutu autohallissa eikä siellä saa eikä oikein voikaan puuhailla, kun ei osia ja välineitä saa oikein mihinkään. Valoakin on vain vähän.
Jos nämä uudet tiedot kenellekään antaa mitään vihiä, niin kaikki neuvot ja vihjeet otetaan edelleen ilolla vastaan.