Sellaista edistystä on tapahtunut noissa kytkentäkaavioissa, että Nevada/V7 uusimmat kytkennät on piirrtetty siten, että maadoituksia on ainakin neljää erilaista piirrosmerkkiä. Niiden ero on siinä, että ne on piirretty tutulla kolmen eripituisen viivanpätkän muodostamalla kolmiolla mustalla, valkoisella tai niiden yhdistelmällä. Valkoisella tarkoitan sitä, että viiva on ikään kuin ohut musta kehys ja sisältä tyhjä, siis pikkuriikkinen suorakaide.
Niissä maadoituksissa, joka muodostuu kyseisestä laitteesta itsestään, kuten sytytystulppa tai starttimoottori, ovat kaikki kolme viivaa valkoisia.
Niissä paikoissa, joissa maadoitus on kytkentä, puristusliitos tai muu, ja maajohto jatkuu siitä johtimena, yleensä sininen, jonnekin muualle ja liittyy runkoon jossain paikassa, jota ei ole välitetty yksilöidä, kaikki kolme viivaa ovat mustia.
Niissä paikoissa, joissa maajohdin luikertelee yksinään jonnekin pitemmälle tuntemattomaan tai ainakin yksilöimättömään kohtaan ja kytkeytyy siellä rengaskengällä ja ruuvilla runkoon, on alin, lyhin pikkuviiva valkoinen ja muut mustia.
Niissä laitteissa, joissa on oma runkoliitin myös miinukselle, litteä "abiko" tyylinen tai muu, kuten tööttä, on keskimmäinen pikkuviiva valkoinen ja muut mustia.
Nevadassa keulan ja sarvien kaikilla sähkölaitteilla on omat miinusjohtimet, siniset, ja ne kulkevat tuppiputkessa ohjauslaakeriputken ohitse pyörän sassikseen. Koko keulassa ei ole missään maadoituspultin päätä näkyvissä. Olen pannut merkille, että tupessa oleva johdinnippu menee aika kireälle kun sarvet käännetään täysin vasemmalle. Siinä on tiellä muutama metalliosan kantti, joiden taakse nippu jää pinteeseen ja on vaarassa mennä rikki. Se kannattaa aina pestessä tai muuten tarkistaa ja työnnellä niin, että sillä on tilaa. En ole keksinyt sille mitään pysyvää ratkaisua, mutta ei ole Luigikaan.
Runkomaadoitus ja rungon käyttö miinusjohtimena on aika pakollista kaikilla moottoriajopeleillä jo siksi, että sytytystulpat, -puola, käynnistin ym. ovat niin rakennettuja.
Jotta asiassa ei päästäisi näin helpolla, ovat jotkut suunnittelijat tehneet joillekin laitteille kytkinohjauksia myös miinuksen puolelta, muistattehan sanonnan: "se saa maata siltä kytkimeltä, releeltä, anturilta jne..." Sellainenhan on esim. ölynpainemikrokytkin vieläkin. Hyvin tavallista se on historic luokan ajopeleissä. Kai se oli yksi tapa säästää kuparilankaa.
Liittimien hapettumisen, ja autonkorin ruostumisen, eräs syy on myös se, että kuluttajien yksinkertaisuuden ja jääräpäisyyden vuoksi sähkövirta pakotettiin kulkemaan takaperin. Piti noudattaa sitä sopimuksenvaraista periaatetta, että sähkö tulee +johtimesta ja menee takaisin miinusjohtimessa. Se oli järkeenkäypää niin. Oikeasti sähkövirta kulkee miinuksesta plussaan, koska se virrankantaja on elektroni. Ihan alkuun ajoneuvojenkin sähköpiirit tehtiin niin, siis +maadoitettuna. Se johtui juuri galvaanisen syöpymisen estämisestä niissä paikoissa, jossa oli pakosti kahta eri metallia sähköliitoksessa. Kuluttajan päähän vaan ei voinut mahtua, kuinka sähkön "kuuma lanka" voi olla miinusmerkkinen?
Asiaan... Onko keulan maadoitus/miinusjohdin järjestetty ohjauslaakerin kautta? Onko se järjestetty omalla johtimella ohjauslaakerin ohi, mutta se johto onkin katkennut/löystynyt? Se asia voidaan mitata volttipuntarilla. Jos keulan puolella on runkoon pultattuja johtimenpäitä, se on jo merkki siitä, että ohjauslaakerilla on sähköhitsausvalokaari kuulalaakerissa aina toisnaan. Löytyy sieltä keulasta kirkasta metallia kuitenkin sen verran, että sinne saa yleismittarin mittajohdon hauenleualla kiinni. Samanlainen kytkentä pyörän sassiksen puolelle lujasti runkoon. Mittariin alue 20VDC, napaisuudella ei ole väliä, jos mittarilla on +/- etumerkkitoiminta, muuten +keulan puolelle. Ajovalo päälle ja mittaria tiukasti seuraten käännellään hiljaa sarvista keulaa puolelta toiselle. Mittariin ei saa ilmestyä yhtään volttia. Millivoltteja voi näkyä, 2VDC-alueella, mutta nekään ei saa vaihdella käännellessä. Jos sähkö kulkee rasvaisen laakerin kautta, se ylimenovastuksen jännitehäviö, jota tässä testissä mitataan, näkyy eniten siinä maantieajon keskikohdassa, jossa kuulalaakerin pinnoissa on eniten hitsauskipinöiden paloarpia, tai miinusjohdin on olemassa, mutta liitos löysä ja liikahtelee myös kun nippua käsin heiluttaa, mutta johtimella ehjänäkin on millivolttiluokan jännitehäviö, joka häviää kun ajovalo sammutetaan. Aika helppo ja siisti testi, sanoisin.