Kotioloissa tehtävä akun testi onnistuu jos on jännitemittari ulottuvilla. Lataa akku ylläpitolaturilla niin täyteen että laturi menee ylläpitotoimintoon. Mikäli ei mene niin se kertoo jo että akussa on vikaa. Latauksen jälkeen voi akun lepojännitteen mitata mutta niin että maajohto on irrotettu. Täysi akku pitäisi olla heti latauksen jälkeen noin 13V jännitteessä. Katso laskeeko jännite hiljalleen. Jos neljän tunnin päästä ei ole kuin noin 12V on akussa itsepurkautuminen hyvässä vauhdissa. Akku vaihtoon.
Kaiketi akku oli talven ajan irti pyörän virtapiiristä? Jos ei niin pyörän eri järjestelmät ovat syöneet akun vajaaksi. Aina ei auta vaikka olisi ylläpitolaturikin käytössä.
Akun voi käyttää akkuliikkeessä testattavana. Lataa se ensin täyteen.
Helppo on myös kokeilla uudella akulla. Jos sen kytkemisen jälkeen kaikki pelaa niin tulos lienee selvä.
Akkujen yleinen laatu, jopa ns laatumerkeillä, on mennyt alaspäin. Tänä keväänä olen saanut testata montaa akkua akkutesterillä. Valitettavan monta akkua on saanut tuomion. Ihan viime vuonnakin asennettuja.
Tuossa yllä yleistä akuista.
V9 on mulle vielä tuntematonta aluetta. Mutta vanhemmasta V11 ja V12-malleista on kokemusta. Niissä on käynnistäminen automaattinen toimenpide. Starttinappia vain liipaistaan ja moottori käynnistyy omia aikojaan melko pian nappiin koskemisen jälkeen. Joskus järjestelmä voi suorittaa uusintayrityksenkin jos ei ekalla käynnisty ilman että starttinappiin kosketaan uudelleen. Kaasukahvaakaan ei pidä kääntää. Järjestelmä kyllä kaasuttelee itsekseen kunnes kone lämpenee.
Ymmärtääkseni V9 on varustettu MIUG3-moottorinhallintajärjestelmällä. Jos on kiinnostusta tietokoneavusteiseen pyörän tutkimiseen ja vikalogien tarkkailuun ja nollaamiseen tai jopa säätämiseen voi GuzziDiag olla oikea työkalu.
http://www.von-der-salierburg.de/download/GuzziDiag/