Ikäjakauma

[Hajakenttä]

Heh  syntymäpäivä huomenna. Synnyin -50 Hesan Kätilöopistolla, sillä vanhalla puisella, joka oli NL:n lähetystön takana, ja isä tuli kännissä katsomaan ja sanoi: "Hyi helvetti kuinka ruma!" Kortin sain -71. Sitä ennen jo ajoin ilman korttia romupalikoista tehdyllä Jawalla, jossa oli rekisterikilven virkaa tekemässä pahvista leikattu pala, jossa luki "HIETASALON LEIVONNAISIA" mustalla pohjalla pätkä valkoista tekstiä. Sopivan kuraisena kukaan ei kiinnittänyt huomiota.

Sitten meni yli 40 vuotta ilman moottoripyörää. Vaimon kielloista ja kokovartalomökötyksestä huolimatta ostin Nevadan Annin 2011. Kun seuraavana kesänä ostin myös vaimolle ajokamppeet ja punaisen kypärän, Annista tuli "meidän pyörä."

[MarkkuEVP]

Kokovartalomökötystä ... heh heh.  Laitetaampa vastaisuuden varalta muistiin 

[Kaijus]

Onittelut Hajakentälle huomisen johdosta.
Itse kävin syntymässä -52 loppuvuodesta Heidekenillä - eli olen aito turkulainen
Mopoa ei mulla koskaan ollut mutta heti kun oli mahdollista, eli keväällä  -69 hankittiin moottoripyörä. Isoäidiltä lainasin rahat ja ostin 250 kuutioisen BSA C15 -61, jolla keltaisella (muistaakseni)  kolmiolla varustettuna harjoittelin ja sainkin kortin ensi yrittämällä. Oli se hurjaa menoa, ei kypärää eikä muitakaan oikeita varusteita.. tuurilla enemmän kuin taidolla.
Sen jälkeen Vespa SS (!! ), Honda CB 350, Yamaha RD 350 ja muutaman vuoden tauko opiskelun aiheuttaman akuutin rahapulan (jatkuva tila nykyisinkin) vuoksi, kunnes töihin päästyäni uusi alku vuonna 1981. Suzuki  T500, Yamaha XS 650, XT 500, XV 750, Gold Wing 2kpl ja sitten vihdoin uskoon tuleminen - Laverda RGS 2 kpl ja vuodesta -86 Guzzeja lukuisa määrä, viimeisin hankinta on tuo V9 Roamer. Vaimolla ollut muutama erilainen (Florida 350, 650, Nevada, Breva 750) ja lapsetkin ovat ehtineet Brevalla ajella
pari vuotta kumpainenkin.
Mistä lie tuo pakonomainen halu moottoripyöräilyyn syntynyt. Onneksi vanhemmat eivät aikanaan ajatusta torpanneet (kuten niin monelle on käynyt). Olisi jäänyt valtavasti paikkoja näkemättä, ihmisiä tapaamatta, kokemuksia saavuttamatta ilman tätä viheliäistä harrastusta.

[motomatti]

Onneksi vanhemmat eivät aikanaan ajatusta torpanneet

Meillä oli kaksi vanhempaa sukupolvea sitä mieltä että ei missään tapauksessa moottoripyörää. Tappovehje. Tosin vaari oli silloin jo edesmennyt.
Ehdoksi laitettiin että kotiin ei ole mitään asiaa moottoripyörällä. Piti siis muuttaa ensin omilleen niin saatoin hankkia pyörän. Sillä kyllä sitten kotona kävin vapaa-aikoina. Jotain murinaa siitäkin kuulin mutta jo parinkymmenen vuoden päästä isä tuli oikein katsomaan että minkälainen pyörä sinulla nyt on. Moottoripyöräily sittemmin laskettiin persoonaani kuuluvaksi ominaisuudeksi.

Työkavereista eräät ja jotkut nuoruudenkaverit alkoivat huomauttelemaan kun olin noin nelikymppinen että eikö olisi jo aika heittää lapselliset asiat pois ja ryhtyä elämään kuten aikuiset. Olen kuitenkin pitänyt pintani ja kertonut että lapsettaa edelleen. Jos se sitä edes on. Aikuiset saavat elää aikuisina minun puolestani. Olen joskus ollut huomaavinani että niillä on toisinaan tylsää.

[GinTurismo]

Saattohoitotyötä tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa hieman ennen kuolemaansa.

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.
jne.

ks.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000473953.html?nomobile=4

[Vierailija]

Kokovartalomökötystä ... heh heh.  Laitetaampa vastaisuuden varalta muistiin 

Onhan Suomen yleisin aikuiskoulutuksen muoto juurikin mykkäkoulu 

[TunturiTT]

Onneksi tuo ei ole meidän talouden neuvottelumetodi.

[Kosse]

43 vuotta tuli täyteen vajaa kuukausi sitten. Mopo, piikki, pari vuotta taukoa ja Jawa ukilta ennakkoperintönä. Jawa joutui kiertoon ja siitä seurasi viitisentoista vuotta ilman moottoripyörää. Nyt alkamassa toinen täysi kesä Nevadan kera. Työttömyys vaan vähentää ajoja.

[motomatti]

Saattohoitotyötä tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa hieman ennen kuolemaansa.

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.
jne.

ks.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000473953.html?nomobile=4

Kohdat 1 ja 5 ovat jokseenkin yhteneviä. Mielestäni rehellisyys itselleen on jossain määrin onnellisuuteen vaikuttava seikka.
Johonkin hieman yli kaksikymppiseksi taisin elää odotusten ja muiden mallin mukaan, noin pääsääntöisesti. Toki se moottoripyörä oli pahasta ja siksi se olikin vain toissijainen harrastus. Ehkä sekin että 80-luvulla olin varsin hyvin toimeentuleva ja rahat oli käytettävä sellaiseen jolla sai arvostusta ja ehkä kateuttakin ystäväpiirissä.

Aika nopeasti kuitenkin huomasin että rahan tienaaminen sen vuoksi että olisi kadehdittavaa ei olekaan itselle parasta ja sanouduin irti töistä ja ryhdyin tekemään sitä mitä sattui tulemaan vastaan. Aina ei ollut tilipussi kunnossa mutta jollain lailla sain sen verran tiliä että saattoi maailmaa laahatessa kulunut kroppa päästää eläkkeelle. Itse asiassa elän nyt toista nuoruuttani. Terveydentilakin on parantunut. Ehkä ei tarvitse sitten joskus murehtia tekemättömiä. Vaan Piruko tietää?

[kvlm]

Suzuki GT 125 hullunkolmiolla -81alkaen pari vuotta. Yksi kesä väliin rahanpuutteessa ja sitten honda CB 500 jokunen vuosi -kolme ehkä? BIKE lehti testissään kirjoitti Kawasaki Gpz 750 muistuttavan Guzzi le mansia ja sellainen piti korvikkeeksi hankkia koska aitoon ei varaa ollut. 1990 oli jo niin paljon tienestiä että sai viimein aidon Le Mans IV omaksi.. 2006 V11 kaveriksi. Mukana rinnalla myös 1998 vuodesta Suzuki DR 350 neljä vuotta ja 2006 vuodesta DR 650 kurapyöränä.

-KG-

[Sibbobo]

Heitä huolesi pois, Markku.  Tässä yksi vuonna 1967 lisenssioitu italialaispyöräharrastaja. Tämä ilmaisu siksi, että ensimmäinen ajokki
oli Vespa Sprint - siis se, jossa oli 149 cc, ja jolla ajoharjoittelun ja melkoisen koomisen ajokokeen jälkeen saatu kortti oli ihan oikea
moottoripyöräkortti.  Samainen ajokki mahdollisti myös matkamoottoripyöräilyn aloittamisen vuonna 1969, jolloin minä ja kaverini
matkustimme Pariisiin ja vieläpä takaisin kotiin Savoon.  Siis yhdellä Vespalla kera telttailuvarustein ja matkaeväin (eväät tosin
loppuivat Pariisiin päästyämme; kotimatkan sinnittelimme banaaneita syöden).  Sitten vierähtikin 29 vuotta autolla ja polkupyörällä
ajellessa, jonka nyt häpeäkseni kehtaan lausua.  Kaikkea se nuoruus ja viisaus miehelle teettää; eikä tämä ole edes ihan pahimmasta
päästä.
Ensimmäinen Guzzi ilmestyi pihaan vuonna 1999.  Nyt on menossa kolmas ja sivumennen sekä ehdottoman subjektiivisesti sanottuna
paras, vaikka onkin tehty Mandellossa jo vuonna 1983.  Fiilispohjallahan näissä asioissa paljolti mennään...

[MarkkuEVP]

Hattua nostan ja kumarran.    Varmaan ikimuistettava reissu Vespalla.
 Eurooppa oli silloin erilainen.. jopa 1979 jolloin itse tein 9000 km sinne sun tänne reissun.

Mr

[Kurtsi]

Lepakkosuzuki oli vuonna -70. Se oli silloin oikea raskas mp. Seuraavana vuonna oli jo Honda CB 350, se 10500 kiertävä kantikastankkinen, sitten jytäjammu, vesisuzuki ja viimein GT 850 sekin jo -70 luvun puolella. Kaksi ensimmäsitä uusia, muut mainitut käytettyjä.

[Kurtsi]

.. jaa mopot ihan unohtu. About 10 vuotiaasta on tullut opeteltua. Isäpuoli möi K-kaupassa kaikkea T-makkarasta traktoreihin ja mopojakin siinä sivussa. Pihassa pyöri vaihtokoneita Mobylettestä Hopeasiipeen, senkuin ajeli. Eka uusi mopo oli 13 -vuotiaana; Pyrkijän GP Sachsin moottorilla ja yläpakoputkella. En muista mitään ikäpaalua odottaneeni kuin sitä kun tuli 15 v täyteen ja sai laillisesti ajaa poliisia pelkäämättä. Sen jälkeen vuosia on kasaantunut kiihtyvällä vauhdilla liiankin nopeasti.

[motomatti]

Meillä maalla ei poliisia pelätty. Ajettiin vaan. Kuskilla ei yleensä ikää eikä mopo ihan aina tieliikenneasetuksen mukaisessa kunnossa. Paikkakunnalla vaikutti vanhempi konsta jolla oli fiksaatio mopohin. Kuplavolkkarilla ja myöhemmin Ladalla jahtasi syrjäkylienkin mopopoikia. Tapanaan oli ruuvata renkaan venttiili irti kun jotain laittomuutta havaitsi. Venttiilin olisi saanut noutaa kirkonkylän poliisiasemalta. En muista että sakkoja olisi kirjoittanut. Varaventtiileitä oli taskussa ja ainakin Tunturi-mopedin tankin alta löytyi pumppu.

Kypäriähän ei silloin tarvittu. Ajoasu oli vapaamuotoinen. Kesällä teepaita ja uikkarit, viileämmällä säällä verkkarit ja pusero. Olihan se nahka aina silloin tällöin melko naarmuista mutta pahaa mopokohellusta en muista. Yhdessä oli kyllä olosuhdeonnea. Pikkutien laidassa, alamäessä, oli tien reunassa maakivi joka oli kuin hyppyri. Siitä Tunturi Sportilla täyttä vauhtia ja kun pyörä nousi matalalentoon niin etupyörä irtosi. Melkoinen tönkkölasku suoraan naamalleen. Suu oli täynnä maata. Kasvot eivät sen jälkeen niin kovin kauniit olleet. Vaihdoin keulan keinuhaarukkatyyppiseksi. Vanha teleskooppi kun oli noin 45 astetta takakenossa valmiiksi.

Kun koulu alkoi niin mopokin oli kesän turmeluksen jäljiltä laitettava edustuskuntoon että kehtasi kirkonkylälle asti. Joillakin pojilla ja parilla tytöllä mopot säilyivät kuin uusina. Mikä kadehdutti itseä. Mutta heillä mopo olikin vain kulkuneuvo eikä joka paikan harrastusväline. Sitä ei viritetty eikä kaatuiltu vaan ajoivat siististi sen vähän mitä ajoivat.

Kateuttakin oli. Kun tuli Solifer 4 Speed sen ulkonäkö oli hieno ja siinä oli maastovaihde. Kateutta vähän helpotti se että siinä oli "vain" Tomos-moottori eikä aitoa Puch- tai Sachs-moottoria. Hienoin mopo oli kuitenkin, mielestämme, Sachs Sport. Siinä oli kevyt kytkin ja lyhytliikkeiset kevyet vaihteet, erinomaiset jarrut ja tyylikäs muotoilu ja se oli ostettu Helsingistä. Moottorikin oli erilainen kuin muut saman merkin moottorit. Melkein kuin moottoripyörä. Tampereen seudulla sellaista ei oltu nähty. Saati Ylöjärven perämetsällä. Kyllä sitä oli raastavaa katsella kateuden kaihertaessa.

Jos mopo ei ollut kunnossa se aiheutti ankaria vieroitusoireita. Levottomuutta, kiukuttelua ja muuta harmittelua. Yleensä näin kävi osapuutteiden vuoksi ja sen taas että rahoitus ei ollut kunnossa.

Mitähän salattuja traumoja tuostakin ajasta on jäänyt....