Kirjoittaja Aihe: Calin Välivapaat  (Luettu 9946 kertaa)

MattiS

  • Viestejä: 110
Calin Välivapaat
« : Huhtikuu 26, 2017, 23:40:03 ip »
Ostin tämän vm 2011 Californiani viime vuoden toukokuun lopulla ja alkuvaikeuksien jälkeen Guzzin omistaminen ja sillä ajelu on ollut yhtä  juhlaa. Edellinen/ensimmäinen pyöräni oli HD Sportster, jolla ehdin kahtena kesänä ajaa yhteensä noin 20000 km, eli kokemusta ajamisesta / tekniikasta ei kauheasti ole. Se, mikä nyt tämän kevään ensimmäisten 400 km:n mukana on tullut häiritsevästi uudelleen vaivaksi, on välivapaat. Viime kesän alussa minulla oli todella suuria ongelmia tämän ilmiön, jota HD:ssa ei esiintynyt, kanssa. Sitten aloin käyttää ylöspäin vaihtaessa kantapäätä ja ongelma väheni selvästi, mutta oli edelleen. Vajaan tuhannen kilometrin jälkeen vaihdoin vaihteisto- ja peräöljyn, koska edellinen omistaja ei ollut varma, oliko vaihtanut niitä edellisen kesän ajojen jälkeen. Lisäsin molempiin myös Motonetin molycote-korviketta. Sen jälkeisten 9000 km:n aikana ei välivapaa juurikaan kummitellut, ainoastaan 1:n kytkeytyminen paikallaan oli välillä ongelmallista.

Tänä "keväänä" ilmiö on tullut esiin taas hyvin voimakkaasti. Vaihdoin kaikki öljyt ensimmäisen ajolenkin jälkeen ja laitoin sitä molya ainoastaan perään. Esimerkiksi tänään, kun ajoin 50 kilsan lenkin, meni vaihteisto välivapaalle varsinkin alaspäin vaihtaessa. Ainakin muutamalla kerralla se meni neloselta kolmoselle vaihtaessa kolmosen ja kakkosen väliin, en ole varma, jäikö se välillä myös vajaaksi vai menikö se joka kerta halutun vaihteen yli.
Voiko ilmiön lähes häviäminen ja tulo uudelleen, johtua tuosta moly:stä ja sitten sen jättämisestä pois, vai onko kyse vain siitä, että en taas osaa talven jälkeen polkaista oikealla voimalla/tavalla? Myös öljy vaihtui hiukan, eli viimekesäinen oli Liqui Moly 75w90, tämänkeväinen taas Mobil 80w90, molemmat gl5.
 Laitanko taas molybdeenisulfidia laatikkoon vai pitääkö vain opetella vaihtamaan?

Kurtsi

  • Viestejä: 300
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #1 : Huhtikuu 27, 2017, 08:46:35 ap »
Rohkenen epäillä että ei ole öljyistä kiinni. Kun on noinkin uusi laatikko, tuskin edes kulumisesta/säädöistä kyse (tai sitten on välivapaan suhteen) Tähän seikkaan varmaan palaa vielä joku muu. Ykkösen kytkeytymiseen ja vapaan löytymiseen vaikuttaa luonnollisesti miten kytkin irroittaa. Voisit joskus antaa kokeneen guzzistin kokeilla onko toiminta normaalia.

Täälläkin on keskusteltu vaihtamistekniikasta keinuvipupolkimella. Kun nyt oikein mietin, vaihdan isommalle päkiällä; ts. jalka heiluu aikakailla kun oikein tiukkaa lähtee mutkatietä ajamaan. Vaihtamiseen täytyy opetella tietty rytmi, silloin oikein tuntee jalkapohjassa kun rattaat kytkeytyvät. Harjoittelu tekee mestarin. Kävin kerran koeajamassa kaverin ostamaa Cali III:sta. Kyydissä ollut kaveri totesi varsin railakkaasti ajetun lenkin jälkee, että kylläpä meni vaihteet liukkaasti päälle, ei kolisssut kertaakaan.

Aikoinaan Hankkijan maahantuoman GT850 ohjekirjan suomennoksessa (A4 moniste), opastettiin liikkeelle lähtöä siten, että vedä kytkin pohjaan ja paina päättäväisesti (sic!) vaihdepoljinta. Näin mikäli oikein muistan. Hankin tällaisen GT:n aikoinaan vaihtamalla päikseen vesipyssyllä. Vieläkään en osaa sanoa oliko hyvä kauppa.

NorgeGTL

  • Viestejä: 817
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #2 : Huhtikuu 27, 2017, 09:24:06 ap »
Vajaan 30 tkm kokemus ´06 California Classicista opetti sen, että vaihteiston käyttäminen vaati reilut, reippaat, määrätietoiset otteet ja hieman aikaa. Vaiheet sai ikäänkuin potkia sisään. Ihan eri maata kuin vanhassa Hondassa. Tykkäsin.   
Stelvio ´12 & 650 NTX ´87 ynnä Cali EV ´04 ja naisen Stelvio ´08.
Ex. Norge ´07, Calit ´06 ja ´03 sekä Quota ´99

mosa

  • Viestejä: 360
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #3 : Huhtikuu 27, 2017, 09:34:23 ap »
Kun aikoinaan hommasin Calin Piikkiöstä, niin neuvoivat "polkemaan kunnolla" vaihteet päälle aiempaan Nevadaan verrattuna, niin ei jää mihinkään välitilaan lillumaan. Tuota rohevaa tekniikkaa olen käyttänyt. Toki joskus on pitänyt esim. liikennevaloissa vapaata etsiä, mutta kuitenkin melko harvoin.
mosa

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #4 : Huhtikuu 27, 2017, 10:11:30 ap »
Tuolla jo mainittiinkin kytkimen mahdollinen säätämättömyys. Sille on oma ruuvinsa hankalahkossa paikassa vaihdelaatikon takana olevassa vivussa. Perussäätö tehdään sieltä ja sen jälkeen vaijerista niin että kahvaan jää pieni tyhjä liikevara.
Perussäätöä tehdessä vaijerin on oltava löysättynä. Liian pieni välys vaurioittaa painelaakeria.

Se että vaihtaessa vaihde menee toisen yli ei ole mahdollista. Mekanismi on sellainen että se ei kykene siihen. Tarvitaan kaksi polkaisua että yhden vaihteen ohittaa. Välivapaa löytyy jos oikein yrittää mutta silloin pitää vaihtaa hitaasti ja jättää vaihdepolkimen liike kolmasosaa vaille.

Vaihde menee päälle nopeasti ja kohtuullisella voimalla polkaisemalla. Isommalle vaihdetaan kantapäällä. Kengän kärjellä nostamalla vaihtaminen voi olla raskasta ja tunnotonta. Päkiällä pienemmälle.

Vaihdekaavion voi myös kääntää toisinpäin. Mikäli jos on tottunut käänteiseen vaihtamiseen. Vaatii joissakin malleissa lisäosan.

Mekanismilla on tapana väljistyä ajan kanssa. Usein puhdistuksen ja voitelun puutteessa. Ensimmäinen paikka on tarkistaa että vaihteiston takana oleva vipu on tiukasti kiinni vaihteiston sisään menevässä akselissa. Jos siinä on välystä niin se kertautuu vaihdevivun liikkeessä. Lisäksi jokainen pallonivel lisää välystä omalta osaltaan.

Suosittelen reippaita otteita vaihtamiseen. Vaihtaminen suoritetaan voimakkaasti mutta päättäväisesti.

mika

  • Viestejä: 92
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #5 : Huhtikuu 27, 2017, 10:41:36 ap »
Jep, kannattaa minimoida vaihdevivuston välykset ja tarkastaa vaihteiston siirtäjävivun tiukkuus.
Vaihtamiseen vaaditaan reippaita otteita...
Ja siinähän on sitten se Guzzin liikennevaloautomatiikka...
Kun saat valoissa vihreän palamaan tauluun, se tarkoittaa sitä että liikennevalo on vaihtunut vihreäksi.  ;D

Mika

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #6 : Huhtikuu 27, 2017, 11:13:26 ap »
Jep, kannattaa minimoida vaihdevivuston välykset ja tarkastaa vaihteiston siirtäjävivun tiukkuus.
Vaihtamiseen vaaditaan reippaita otteita...
Ja siinähän on sitten se Guzzin liikennevaloautomatiikka...
Kun saat valoissa vihreän palamaan tauluun, se tarkoittaa sitä että liikennevalo on vaihtunut vihreäksi.

Se vihreän valon syttyminen, erityisesti vanhalla vapaavalon anturilla, oli lähinnä tieto siitä että ollaan siinä päässä vaihdeskaalaa jossa vapaakin todennäköisesti on. Tosin kyseinen anturi on säädettävä ja siitä saa melko tarkan kun viitsii nähdä vaivaa. Sen "kieltä" voi taivutella.

Mutta vuosituhannen vaihteessa tuli uusi anturityyppi joka on toimintavarmempi ja näyttää vapaan siinä kohtaa jossa se on. Jos kuitenkaan ei niin voi laittaa ohuen prikan anturin juureen niin vapaavalo palaa aivan oikeassa kohtaa.

Jos vapaata pitää liikennevaloissa ja muualla etsimällä etsiä niin on joko kyse aloittelijasta tai, todennäköisemmin, kytkimen säädöstä. Kytkin voi irrottaa niin että vauhti loppuu mutta laahaa sen verran että vaihdevipu lipsahtaa aina hiukan ohi vapaan. Yleisohjeena voi sanoa että kannattaa olla katsomatta vapaavaloon silloin kun hakee vapaata niin oppii tuntemaan vartalolla milloin vaihde on varmasti vapaalla.

Kun kytkin irrottaa kunnolla niin vaihteisto pysähtyy kokonaan kun kytkin on vedettynä. Se taas aiheuttaa sen että vaihde ei aina kytkeydykään koska vaihteisto tarvitsee pienen liikkeen toimiakseen. Siksi vapaalla olleen vaihteisto voi tehdä hankaluutta olematta kytkemättä vaihdetta päälle jos kytkin on vedetty auki. Kytkin pitää avata hieman ennen kuin vaihdetta laitetaan ykköselle niin vaihteistossa on vielä liikettä ja vaihde kytkeytyy nätisti kolahtamalla.

Mutta käytössä oppii ja kohta ei muistakaan että oli jotain ongelmaa ajaessa.

PS. Huollossa ei juurikaan tutkita kytkimen toimintaa jos siitä ei ole erikseen mainintaa huoltoa tekevälle henkilölle. Siltikin tarkistus on lähinnä vaijerin hienosäätöä eikä hankalaan perussäätöön haluta koskea. Parempi kun tekee säädön itse. Omistajan käsikirjassa on ohje ainakin joidenkin mallien osalta ja jos ei ole niin korjaamokäsikirjassa on.

Vierailija

  • Viestejä: 1 671
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #7 : Huhtikuu 27, 2017, 13:52:32 ip »
<snip>
Kun kytkin irrottaa kunnolla niin vaihteisto pysähtyy kokonaan kun kytkin on vedettynä. Se taas aiheuttaa sen että vaihde ei aina kytkeydykään koska vaihteisto tarvitsee pienen liikkeen toimiakseen. Siksi vapaalla olleen vaihteisto voi tehdä hankaluutta olematta kytkemättä vaihdetta päälle jos kytkin on vedetty auki. Kytkin pitää avata hieman ennen kuin vaihdetta laitetaan ykköselle niin vaihteistossa on vielä liikettä ja vaihde kytkeytyy nätisti kolahtamalla.
<snip>

Tämän voi tehdä myös toisin päin eli että painaa vaihdevipua kevyesti samalla kun päästää kytkintä. Varmin tapa liikennevaloissa on kytkeä ykkönen kun pyörä vielä liikkuu eikä yritäkään etsiskellä vapaata.

Vapaan löytymisestä on meikäläiselle jäänyt sellainen pakkoliike, että esim. autotallissa/hallissa siirrellessä vapaavalon palaessa painan aina jarrun pohjaan ennen kuin päästän kytkimen - ettei vaan osuisi mihinkään. Espanjan pyörissä vapaavalon syttyminen tarkoittaa, että vaihde on vapaalla - poikeuksetta - mutta tästä guzzismista en ole päässyt eroon 12 vuodessa.
Emeritus-guzzisti

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #8 : Huhtikuu 27, 2017, 14:44:01 ip »
Omassa tuo vapaa löytyy helposti, silloin kun pitää. Kylmällä laatikolla sen saa löytymään hätäisesti huiskien esim radalla.
Omasta tuo vaihteiden löytyminen parani huomattavasti, kun poistin vaihdepolkimen välyksen akseliinsa. Siinä välissä on laakeriholkki, joka kuluu väljäksi. Laakeriliikkeestä löytyy sopiva kuivalaakeri hyllystä.
Tässä tapauksessa tuskin vika on siinä.
Mutta muuten veikkaan vaan, että laatikko pitää opettaa vaan tavoille. ja/tai kuskin varvas. Itsellä vaihto tulee sen verran selkärangasta, että ei oikein osaa neuvoa, kun mopo ei ole vielä ajossa. Pitäisi ajellessa koettaa keksiä sopiva kuvaus toimenpiteelle.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

GMies

  • Viestejä: 310
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #9 : Huhtikuu 27, 2017, 16:18:59 ip »
Mutta muuten veikkaan vaan, että laatikko pitää opettaa vaan tavoille.
Minä uskon vakaasti, että Guzzin vaihdeaski sisäkaluineen ei opi mitään, vaikka kuinka opettais, mutta kukin saa uskoa mitä lystää.  :o
2002 Atlantic 500
2004 B750

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #10 : Huhtikuu 27, 2017, 21:48:47 ip »
Onhan vaihdelaatikon takana säätöjä joita voi koittaa muuttaa jos olisi apua. Voihan olla että joku on ne säätänyt ihan metsään. Samalla kun tänään aloitin Centauron laatikon pesua niin otin kuvan vaihdelaatikon takamuksesta ja tein selostuksen tämänpäiväiseen blogikirjoitukseeni mitä mikäkin "mutteri" siellä tekee. Jossain jutun puolivälissä on kuva aiheesta.
http://www.motomatti.fi/2017/04/centauro-v10-kunnostus-ajokayttoon-osa-9.html

MattiS

  • Viestejä: 110
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #11 : Huhtikuu 27, 2017, 22:00:18 ip »
Kiitos vastauksista.  :) Näin minä vähän ajattelinkin, että kuskin pitää vaan oppia polkemaan. Tuo kytkin saattaa olla osasyyllinen, minä nimittäin lisäsin vaijerin löysää viime kesän alkupuolelle, kun oli vaikea oppia HD:iin verrattuna kamalan myöhään kiinniottavaan kykimeen.
Tosin loppukesästä nuo välivapaat eivät häirinneet, joten suurin ongelma nyt on vaan siinä, että kun iän myötä tuo muisti on mennyt, niin pitää pienenkin tauon jälkeen kaikki opetella uusiksi. Auttaahan tuo kyllä siihen, ettei kyllästy tekemisiin, kun on koko ajan "uutta" opittavaa.

Vaijerin säädin tänään takaisin niin, että kytkinkahvassa on vain pienehkö vapaa liike. Tuohon kytkimen perussäätöön en löytänyt omistajan käsikirjasta, enkä myöskään tuosta workshop_manual_cali.... tiedostosta muuta kuin vaijerin säädöstä. Ainoa maininta tuosta säätöruuvista oli räjäytyskuvan yhteydessä maininta, että jos se on huonossa kunnossa, se pitää vaihtaa.

Vaihdevivustossa kaikki muu on kireällä, mutta tuon vaihdepolkimen akselissa on kyllä aikamoinen välys niin, että se pääsee kallistumaan, ikäänkuin se laakeriholkki olisi päistään ohuempi. Irroitan ja tarkistan sen huomenna

MattiS

  • Viestejä: 110
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #12 : Huhtikuu 27, 2017, 22:13:59 ip »
Minulla tuo kytkinvipu on varmaan kaarevampi, koska kytkinvivun pään ja korvakkeen väli on suht 50 mm. Kytkinvivun pään vapaa liike ennenkuin vipu osuu painelaakerin painimeen, on arviolta 3-5 mm.

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #13 : Huhtikuu 27, 2017, 22:20:40 ip »
Lainaus
Vaihdevivustossa kaikki muu on kireällä, mutta tuon vaihdepolkimen akselissa on kyllä aikamoinen välys niin, että se pääsee kallistumaan, ikäänkuin se laakeriholkki olisi päistään ohuempi. Irroitan ja tarkistan sen huomenna

Varsin yleistä. Laakeriin pääsee sekä kosteutta (ruoste) että likaa jotka molemmat tehokkaasti syövät materiaalia. Joskus on vaiva päästetty niin pitkälle että runkoon hitsattu akselitappi on mennet soikeaksi. Silloin kunnostaminen on hankalampaa. Käytännössä laakerin pituus on liian lyhyt ja siihen tulee kuorma epätasaisesti.

Toinen syy kulumiselle on vivuston muut välykset: moottorin käynti ja muut tärinä heiluttavat poljinta kaiken aikaa ja kulumista tapahtuu silloinkin kun poljinta ei käytetä.

Kytkinkahvasta on olemassa eri versioita ja säädettäviä malleja jos sormet eivät riitä. Lisäksi on mallikohtaisia eroja vaihdelaatikon takana olevasta kytkinvivusta ja sen muodoista ja liikeradoista. Jossain oli kyllä se vivun säätöohje ihan kuvien kanssa. Ehkä jonkun toisen mallin yhteydessä.....

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin Välivapaat
« Vastaus #14 : Huhtikuu 27, 2017, 22:57:46 ip »
Tuolla polkimen laakerilla on melkoiset voimat hoidettavana. Taisi olla 16mm akseli.
Hyvä pyörä, parempi mieli.