Tietäjää ei taida tähän olla, kun on aika tuntematon laite. Netistä kaivamalla voi kytkentäkaaviokin löytyä, mutta huonolta näyttää.
Jos moottori tuntuu ehjältä, mekaanisesti, visuaalisesti ja ohmipuntarilla mitaten ja maalaisjärkeä käyttäen, voi olla kohtuullisen vähäinen uhkapelipanos tilata tuo 21EUR säätäjäpurkki. Se saattaa hyvinkin toimia sillä moottorilla.
Aina joskus on tullut eteen näitä tuntemattomia erikoislaitteita, eikä aina ole selvää: kumpi on kärsivämmän näköinen, laite vai omistaja. Silloin on aika vähän tehtävissä. Jotain kuitenkin voi tutkia ja usein on laite sittenkin korjattu. Varsinkin silloin kun on tällainen diskreettikomponenteista koottu levy, jossa kaikki on näkyvillä.
1. Etsitään nenälle parhaat ja tarkimmat silmälasit ja hakeudutaan hyvään valoon. Suurennuslasistakin voi olla hyötyä. Varataan käsille hyvät pinsetit tai pienet nokkapihdit ja suuri parsinneula. Tutkitaan visuaalisesti piirilevyn molemmat puolet, unohtamatta piirilevyn ulkoisia oheiskomponentteja. Etsitään pehmytjuotosten tinakartioista murtumaa. Se on syntynyt kun malesialainen pikkutyttö on ollut huolimaton juotosta tehdessään. Johdin tai komponentti on hiukan liikahtanut tinan jäähtyessä ja juuri sillä hetkellä kun tina on vielä nesteen ja jähmeän välillä "puuromaisessa" tilassa. Se näkyy heikkona rengassärönä juotoskartiossa. Se liikkuu kun sitä koestaa pinseteillä tai terävällä neulalla. Jos jokin paikka on erityisen epäilyttävä, mutta näkö ei riitä, otetaan siitä digikuva ja suurennetaan kuvaa tietokoneessa riittävästi. Kun mahdollinen vika löytyy, sitä vain lämmitetään juottimella ja ehkä lisätään tippa itsejuoksuttavaa tinaa. Ahtaassa paikassa ehkä poistetaan vanha tina imusukalla ensin. Ollessa huolellinen ei turhatkaan uudelleen juotokset ole haitaksi. Näin on tullut korjatuksi aika monta kummaa värkkiä, siis tietämättä mitään laitteen varsinaisesta toiminnasta.
2. Edellisen tarkastelun kuluessa on varmaankin jo tullut huomatuksi komponentteja, jotka ovat käyneet lämpimänä ja vaihtaneet väriä. Jos sellaisen, tavallisesti vastuksen, värikoodi on jotenkin vielä luettavissa, voi ohmipuntarilla mitata: onko arvo lähelläkään sitä. Jos ei ole, täytyy vastus juottaa irti vähintään toisesta päästä ja mitata uudelleen. Värikoodin luku on taiteen laji. Apua siihen löytyy netistä ja voin minäkin auttaa, jos näen vaikka suurennetun valokuvan.
3. Testataan järjestelmälisesti yleismittarilla ohmimittaus ominaisuudella, mieluummin dioditesteri ominaisuudella. Käydään läpi piirilevyn kaikki vähänkin diodia muistuttavat komponentit niitä irrottamatta. Mahdollisimman kovat ja terävät mittajohdon kärjet on eduksi. Mittakärjet painetaan tinaan diodin kumpaankin päähän ja luetaan mittaria (dioditestaus asennossa) ja vaihdetaan sitten johtimien paikat keskenään diodin päissä ja luetaan taas mittaria. Toisessa asennossa lukeman pitäisi olla ääretön, eli mittarista riippuen OL tai jotain vastaavaa, ilmaisten samaa kuin avoimet mittapäät. Toisessa asennossa pitäisi näkyä diodin kynnysjännite millivoltteina, yleensä n. 600 (mV). Joskus mittari näyttää ihan jotain muuta vaikka diodi onkin ehjä. Se johtuu sen rinnalla olevista muista komponenteista. Kuitenkaan näyttämä ei saa olla ääretön molempiin suuntiin, eikä hyvin lähellä nollaa kumpaankin suuntaan, ellei diodi ole palanut poikki tai oikosulkuun. Jos on, on vika todennäköisesti löytynyt. Silloin poistetaan tina imusukalla ja irrotetaan diodi, huomioiden sen asennussuunta piirtämällä, valokuvaten, jne. Pintaliitoskomponentti on yleensä liimattu, ja irtoaa pienellä kohdelämmityksellä sopivalla työkalulla kun tina on ensin poistettu. Komponentin nimi ja tyyppi näkyy sen kotelossa, jos se ei ole pahasti kärventynyt. Jos on, sen "sisaruksia" voi olla ehjänä teksteineen. Näin on ainakin tasasuuntaajan siltakytkennän neljä samanlaista diodia. Sitten vaan laitetaan ehjä tilalle. Jos pintaliitoskomponenttia ei ole saatavilla, yleensä tilantarve sallii improvisoinnin muullakin komponentilla.
4. Sitten käydään läpi järjestelmällisesti transistorit samalla metodilla. Niissä vaan on kolme napaa... Silti niistä löytyy kaksi diodia, (tai oikeastaan kolme, joista kolmas on piilossa.) Kolmesta navasta voidaan mitata tietysti kolme napaväliä yksi kerrallaan kaikki kahteen suuntaan. Täytyy löytyä (ehjästä tarnsistorista) kynnysjännitteet: n. 600+hyvin suuri, n. 1400+hyvin suuri, hyvin suri+hyvin suuri. Kaikki kolmenapaiset komponentit eivät ole transistoreja. Ne voivat olla myös tyristoreja tai AC-tyristoreja, eli triaceja. Niillä vastaavat diodi kynnysjännitteet ovat: n. 1400+hyvin suuri, n. 1400+1400, n. 1400+1400 tai hyvin suuri+hyvin suuri. Yleensä jäähdytyslevyyn liitettyjä, ja myös useimmin vikaantuvia, transistoreja tai tyristoreja on useita samanlaisia. Se helpottaa hiukan iloista keksijää, koska "sisaruskomponentteja" voi verrata toisiinsa.
5. Jos levyllä on elektrolyyttikondensaattoreita (niitä aika isoja) ja laite on aika vanha, parikymmentä vuotta, voi olla syytä mitata kondensaattorien varauskyky. Se vaatii jo hiukan enemmän paneutumista asiaan. Lyhyt oppimäärä on tällainen: Irrota konkka ja siirrä pöydälle. Ota taskulampun patteri, vast. Kytke patteri n. 10 sekunniksi konkan liittimiin + plussaan ja - miinukseen (+ ja - ovat elektrolyyttikonkan tunnusmerkki). Irrota patteri. Odota n. 10 sek. Kytke volttimittarri konkkaan + plussaan ja - miinukseen. Lue mittaria, sen tulee näyttää patterissa ollutta volttimäärää, joka laskee hyvin hitaasti, esim: 100 uF konkka tyhjenee hyvällä mittarilla siten, että jännite puoliintuu n. 10 minuuttia (riippuen mittarista). Jos jännite ei pysy konkassa minuuttiakaan se on ehkä risa, eli sen elektrolyyttineste on kuivunut.
Kuten sanottu, näin on monta laitetta korjattu "summamutikassa". Vaikuttaa työläältä, mutta jos aikaa on se on yllättävän helppoa. Ja joskus olisi arvokasta korjata vanha hyvä palvelija, jollaista ei enää mistään saa.
PS. Esimerkkitapauksen risa merkkivalo vaikuttaisi olevan hohtopurkauslamppu. Niillä on rajallinen toimintaelinkaari. On mahdollista vaihtaa se suojavastuksineen romukopasta löytyvään, jonkin kojeen virtakytkimen, vastaavaan lamppuun, joka vaan tilaansa mahtuu. Saa niitä uusiakin. Tilapäisesti sen voi myös korvata yleismittarilla, joka näyttää jännitettä silloin kun lampussa on "valo". Täytyy vaan tietää: onko kyseessä vaihto- vai tasasähkö, ja suunnilleen volttimäärä.
Onnea harrastukseen.

EDIT: Tällaisen elektroniikkaharrastuksen onnistumisen/turhautumisen ehtona on mm. yleismittari, ja sen mukana ei yleensä tule kunnollisia mittajohtoja. Mittari sinänsä voi olla hyvinkin vaatimaton ja se silti nykyisin täyttää harrastajan vaatimukset helposti. Oma pieni keltainen halpis näyttää 0.1 V liikaa. Se ei haittaa kun sen tietää. Mittajohdot ovat kuitenkin aina kelvottomat halvoissa hintaluokissa. Euroja kun laittaa toisen mokoman, eli muutaman kympin lisää, saa kunnolliset johdot ja mittapäät.
Laitoin kuvan.
Vähimmäisvaatimus on pari kunnollista, mielellään eriväristä, mittapäätä. Niiden on oltava neulan teräviä jotta eivät lipsu. Niin hyvää metallia, että pysyvät terävinä. Turvallinen eristys ja kärkeä näkyvissä mahdollisimman vähän, jotta liitinrivistössä ei oikosuljeta viereiseen nastaan. Niissä on oltava napakka mittajohdon liitoshylsy. Pienikokoinen on kätevämpi kuin iso kolho.
Lisäksi ainakin kolme eriväristä mittajohtoa. Niissä on oltava kunnollinen, turvallinen, eristys ja napakat liitinbanaanit. Riittävästi kuparin poikkipintaa. Muovieristys mahdollisimman notkeaa ja kestävää, esim. silikonimuovia.
Lisäksi usein tarvitaan isompaa ja pienempää tarttuvaa mittapäätä, molempia kaksi ja erivärisiä. Niissäkin on oltava turvallinen eristys ja napakat banaanihylsyt.
Näiden kaikkien, ja ehkä pikku mittarinkin, säilytykseen on hyvä olla pehmustettu rasia tai pussukka, jotta pysyvät ehjinä. Voi kuulostaa saivartelulta, mutta sitä se ei ole. Perhokalastajien pehmustettu nahkainen perhokukkaro on halpa ja hyvä ja itselläni toiminut mallikkaasti jo yli 50 vuotta.