taidan olla nyt sillä kannalla että V11 mallin kehuttu vakionokka oli parempi.
Mutta eihän sitä voi tietää kun ei säädöt ole vielä, oireista päätellen, kohdallaan. Ymmärtääkseni ymmärrät melko paljon GuzziDiagista ja TunerProsta joten jälkimmäisellä pientä säätöä pienin askelin siihen suuntaan että tärinät ja nyinnät korjaantuvat.
Toki laajakaistalambda loggerilla on ylivoimainen kalu tehdä säätötyötä mutta onnistuu se kapeakaistaisellakin kun muistaa että rikkaalle mennessä kapeakaistainen alkaa näyttämään laihaa juuri silloin kun on meno makeimmillaan. Se uutta säätäjää alussa huiputtaa.
Kapeakaistaisella on toinenkin ominaisuus: juuri kun seos on stökiömetrinen alkaa näyttö helposti sekoamaan eli "viisari hakkaa laidasta laitaan". Toisin sanoen se johtuu siitä että kapeakaistainen on niin nopea reagoimaan että ei pysty näyttämään yhden pakopulssin keskiarvoa vaan näyttää sen molemmat päät erikseen. Erityisesti alhaisilla kierroksilla. Tarvitsee siis olla vaimennettu näyttö. Itse olen pärjännyt jopa viiden ledin "laiskalla" näytöllä. Bilteman vaimennettu halpismittari, 20€, on vielä koekäyttämättä. Olen niitä kuitenkin nähnyt käytössä ja kuulemma toimivat.
Laajakaistaiseen verrattuna kapeakaistainen on noin 80% halvempi ratkaisu ja silläkin pääsee säätöihin kunhan huomioi edelliset ilmiöt.