Kirjoittaja Aihe: Nevadan valoasiaa  (Luettu 7816 kertaa)

Junkers

  • Viestejä: 468
Nevadan valoasiaa
« : Syyskuu 17, 2014, 00:16:09 ap »
Reilu viikko sitten meni työpäivän jälkeen ajellessa lenkki vähän pitkäksi ja kotiin palailin vasta illan jo hämärryttyä. Oman Nevadan vm. -99 ajovalo vaikutti melkoisen tehottomalta, lähinnä myrskylyhdyltä. Yritin kotiin tultuani lampun laatua selvitellä ohjekirjasta ja umpiosta. Päädyin johtopäätökseen, että ei taida olla halogeenivaloa Nevadassa (ainakaan umpiosta en löytänyt H4-merkintää). Lamppua en vielä ole ehtinyt avata. Kaikissa tuon ikäisissä (ja paljon vanhemmissakin) autoissa näet on halogeenivalot, joten minulle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että moottoripyörä, jossa on vain yksi valo, voisi vielä 90-luvun lopulla olla vailla halogeenivaloa. Onko päätelmäni oikea ja jos on, onko kellään tietoa, mistä löytyisi sopiva H4-umpio Nevadaan kohtuuhinnalla ?

Samalla reissulla huomasin, että tuollainen tummennettu pleksi, jollainen pyörässäni on, ei ole hämärissä ajellessa millään lailla mukava. Eihän se tuo hämärässä / pimeässä ajaminen muutoinkaan mukavaa ole, vallankin kun monet metsän elävät tuppaavat silloin olla liikkeellä.

Kaijus

  • Viestejä: 806
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #1 : Syyskuu 17, 2014, 08:53:05 ap »
Kyllä siinä varmasti H4 on (-79 mallin T3:ssakin jo löytyy). Mittaapa kuinka paljon voltteja lampulle tulee. Taitaa hävitä matkalle aika paljon, mutta asiaan saa helpotuksen, kun otat sähkön lampulle releen kautta.
Oman vanhukseni lampulle tuleva jännite nousi 8,6:sta 11,8:aan kun asensin valoreleen linjoille (ihan itse!) ja valo kirkastui sen mukaisesti.   ;D


Ja kyllä, Timo EV -käytin kaikkein halvimpia tarjoustalon tuotteita, enkä suojannut liitoksia mitenkään - katotaan kuinka pitkään toimii syksyn sateilla.  :P

Kaijus

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #2 : Syyskuu 17, 2014, 09:30:56 ap »
Tuo releytys olisi varmaan oikeasti poikaa. Tuppaa nuo Guzzin käyttämät katkaisijat olla aika kevyitä käytettäväksi suoralla virralla.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #3 : Syyskuu 17, 2014, 10:31:45 ap »
Muutenkin kannattaa vanhempien pyörien kohdalla tehdä relekytkennät niiden katkaisimien osalta joiden läpi kulkee isohkoja virtoja. Säästö syntyy katkaisimien ikäpidennyksestä ja häiriöiden vähenemisenä. Homma ei ole kummoinenkaan tehdä tavallisia kytkentäreleitä hyödyntämällä.

Olen entisöinyt useita -70-luvun pyöriä ja niiden jo ennestäänkin kuluneiden katkaisijoiden säästämiseksi olen releistänyt sähköt lähes sataprosenttisesti sekä käyttänyt tilaa säästäviä suojattuja vesitiiviitä Superseal-liittimiä. Paitsi niissa kohdin missä liittimet näkyvät suoraan katsojan silmään. Nekin ovat usein jätetty vain näön vuoksi ja käyttöjohdot kulkevat piilossa. Ovat kelvanneet museokatsastajille sillään. Kunhan ulkonäkö on kohdallaan ja aikakauden mukainen.

Useimmissa pyörissä ja varsinkin Guzzeissa on liittimiä melko taajassa. Johtuu kokoonpanojärjestyksestä. Johdotus on pätkitty useaan erikseen asennettavaan osaan ja osakokonaisuuksia liitettäessä myös johtimet liitetään. Käytössä tästä liitinmäärästä on vain harmia ja kotiasentaja voi poistaa osan häiriölähteistä vetämällä johtimet suoraan ilman liittimiä.
Tämä koskee etenkin -80-luvulla käytettyjä suojaamattomia liittimiä. Joissain niissä on jonkinlaiset kumisuojat joista yleensä on enemmän haittaa koska ne estävät kosteuden haihtumisen liittimistä mutta pitää ajan kanssa kertyneen lian ja hapettumat sisällä. Normaalin vuosihuollon yhteydessä on hyvä poistaa liittimistä lika ja hapettumat huolellisesti sekä suojata liittimet sopivalla suoja-aineella. Näin vanhoillakin liittimillä pärjää pidempään.

ALi

  • Viestejä: 1 053
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #4 : Syyskuu 17, 2014, 11:30:32 ap »
Halogeenin erottaa vanhemmasta hehkulampusta helpolla polttimen ulkomuodon perusteella.
Halogeeni on eteenpäin sojottavan kynttilän näköinen, kun hehkulamppu on pyöreä pallo.

p.s. Luulavasti on halogeeni, koska ne tulivat jo 1968 ja yleistyivät autoissa 1970-luvulla, jolloin ajettiin autojen ajovalojen käyttöä pakolliseksi myös päivällä ja moottoripyörille suositeltiin käyttää aina pitkiä valoja (Talja/Liikenneturva)  :o . Ajovalojen päiväkäyttö perustui juuri halogeeniin, joka ei kulunut loppuun käyttötuntien myötä (kuten vanha hehkulamppu), vaan tärinästä ajan saatossa.
(Lähde: Matti Koivurovan Liikenneturvallisuuden historiaa)
"Keep It Simple . . . "   (-13 Bellagio)(-95 BMW K1100RS ja -13 Burgman 400. Ex Guzzit: -04 Nevada ja -88 V35 Florida)

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #5 : Syyskuu 17, 2014, 12:37:12 ip »
Kannattaa varmaan aloittaa valon etsintä mittaamalla polttimon kannasta, paljonko sinne tulee. Edetä sitten sen mukaan -> Johdotus, releytys jne.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Junkers

  • Viestejä: 468
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #6 : Syyskuu 17, 2014, 22:32:49 ip »

Kiitos jälleen kerran hyvistä neuvoista. Irrotin lampun umpion ja halogeenipolttimohan siellä oli kuten kerroittekin. Mittasin jännitteen lampun kuvussa olevista liittimistä ja se oli 11,7 - 11,9 V. Tuohon saakka siis kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Noissa polttimon kannalle menevien johtojen liittimissä oli pientä hapettumaa, joten tässä vaiheessa taitanee riittää liittimien puhdistus ja hyvälaatuisen halogeenipolttimon vaihtaminen vanhan tilalle.

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #7 : Syyskuu 18, 2014, 06:32:13 ap »
Kannattaa myös katsoa missä kunnossa heijastin on. Voi olla hapettumaa tai ihan vaan likainen. Sen puhdistamisellakin saa jo valoa maailmaan.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

kaide

  • Viestejä: 1 141
  • Rookie_1977
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #8 : Syyskuu 18, 2014, 10:00:53 ap »
Jännite kannattaa mitata kuormitustilanteessa eli valon ollessa päällä. Älä paina polttimoa aivan kantaan kiinni, niin pääset raosta mittaamaan.
Forza Moto Guzzi!

ALi

  • Viestejä: 1 053
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #9 : Syyskuu 18, 2014, 11:46:26 ap »
Laiton neuvo, joten herkkähipiäiset hypätkää kohtaan 2B:
Valotehon saa kolminkertaistettua vaihtamalla lampuksi Xenonin (linkki), joka tarjoaa täyden valotehon 9-16V jännitteellä. Kannattaa tilata 4300K malli, jonka valonväri on vain hiukan halogeenia sinisempi, eikä näinollen kiinnitä tarpeettomasti huomiota.

Kohta 2B:
Yleistietoa Xenoneista (linkki).

"Keep It Simple . . . "   (-13 Bellagio)(-95 BMW K1100RS ja -13 Burgman 400. Ex Guzzit: -04 Nevada ja -88 V35 Florida)

kaide

  • Viestejä: 1 141
  • Rookie_1977
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #10 : Syyskuu 18, 2014, 12:07:17 ip »
Xenoniin vaihtaminen suoraan vasta laiton ja edesvastuuton neuvo on. Xenonit kun palavat suurjännitteellä. Umpio pitää myös vaihtaa ja muutoskatsastaa, sitten on tieliikennekelpoinen. Taisi olla kieli poskessa-kannanotto Alilta.
Täältä voi lukea lisä"tietoa":
http://www.mmaf.fi/forum/index.php?topic=385.0
Forza Moto Guzzi!

TimoEv

  • Viestejä: 2 172
  • Porukassa mukana - pyynnöistä huolimatta!
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #11 : Syyskuu 18, 2014, 18:02:31 ip »
Kuten jo todettu, on tuollainen vaihto xenoniin laiton. Ja so what? Kukaan ei tien päällä tähän puutu, jos polliisisetä ei häikäisty, eli valo on säädetty hyvin.  ;)

Ennen kuin kiljuen rientää ostoksille, kannattaa selvittää ihan mekaaniset mitat; Mahtuuko uusi upea xenon-tsydeemi umpioon ja kantaan... Ei olis eka kerta...

Laivoissahan on käytetty suurissa valonheittimissä vast. purkausputkia "polttimoina". No, eräässä oli sytytyskärkilaitteessa ajoittain läpilyöntejä, kun se sytytysjännite ( ~15´000V )ei oikein pysynyt paketissa. Reippaana poikana päätimme lakata eristyslakalla kotelon sisäpuolen. Se lakka kuivuessaan eritti pamahtamisherkkää kaasua, josta emme tienneet.
No, ensimmäisen koekäytön jälkeen tiesimme. Ja tiesi kaksi muutakin kerrosta toimitalossa. Ja Espoon palokunta...

Tulipaloa ei syttynyt, eikä vahinkoakaan syntynyt, mutta pamaus oli hyvin miehekäs ja hässäkkä sen jälkeen...  :P

Hajakenttä

  • Viestejä: 960
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #12 : Syyskuu 18, 2014, 19:25:11 ip »
Mittasin tehdasasuisesta Nevada Anniversariosta lampun johtimien jännitehäviöt. Moottorin käydessä ja lampun palaessa maajohdin 0,9 V ja kuuma johdin 1,2 V. Siis pari volttia häviötä, ja kun virtakin silloin pienenee niin watteja puuttuu nimellisestä arviolta 5 W. Umpio aukeaa yhdestä ruuvista alareunasta lasin alta reunuksesta. Koko lyhty on muovia ja H4 polttimon teräslankapitimen koukut ovat myös muovia ja katkeavat todella helposti, jolloin koko lyhty menee uusiksi. (Että pitääkin tuota muovia olla joka paikassa...) Polttimon perälevyssä näkyy merkintä 60/55 W H4. Olen jo pitkään aikonut tarkistaa huonon valon takia: onko todella Nevadan lamppu 35/30 W kuten papereissa näkyy, mutta ei se ole vaan "oikea" lamppu sentään. Nyt tuli sekin tarkistettua. Valoa suunnatessa oli vaikeuksia, koska valokuvio on niin surkea soikea läiskä.

5 W:n tehon puute meinaa n. 10 %:a, jonka takaisin saaminen (kokonaanhan sitä ei saa mitenkään) lisää näkyvyyssetäisyyttä samaan kontrastiin alle 1,5 %. Näköharha paremmasta valosta perustuu lähietäisyyden valoläiskän kirkkauteen tiessä, joka tietysti lisääntyy, ja on hyödytön. Kiinnittäisin enemmän huomiota valon suuntaukseen ja lampun laatuun. Alun kysymys hyvästä lampusta on siis aiheellinen. Jos vielä löytyisi peltinen kromattu lyhty, niin aina hienompaa.

Motomatin kommentti releistä ja niiden kytkimiä säästävästä vaikutuksesta on erittäin totta. Releitä myöskin saa helposti uusia, mutta saako noita erikoisia, merkkikohtaisia kytkimiä, ja mihin hintaan? Pelkästään siksi kannattaa ne releet laittaa ja paksut päävirtajohtimet. Näkyvyys huonolla lyhdyllä ei siitä parane.
Sentire la forza!
Terv: Timo

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #13 : Syyskuu 18, 2014, 19:56:21 ip »
Laiskan sähkömiehen ohje: ohjausjännitteen otto alkuperäisestä lampunkannasta kahdella latta-abikolla mutta maajohto rungosta releille. Kaksi kytkentärelettä ja niille käyttöjännite riittävän paksulla johtimella. Sulakkeet vasta releiden jälkeen molemmille valoille erikseen turvallisuussyistä: jää ainakin jokin valo toimimaan häiriön sattuessa. Lisäksi on alkuperäinen kytkentä olemassa varalle. Ahkerammat integroivat uudet johdot ja releistykset pyörän alkuperäiseen järjestelmään ja minimoivat liitosten määrän.

Junkers

  • Viestejä: 468
Vs: Nevadan valoasiaa
« Vastaus #14 : Syyskuu 18, 2014, 20:23:18 ip »

Minulla ainakin oli lamppu ja kaikki polttimon kiinnitysvempeleet vielä metallia, joten mitään en onnistunut särkemään (jotain hyviä puolia siis vähän vanhemmassakin mallissa). Tämän syksyn vähät ajot aion ajella näine hyvineen, hyvälaatuiseksi arvelemani Osramin polttimon toki laitoin. Tuo relehomma kyllä vähän kiinnostaa, mutta omat sähkömiehen taidot vähän epäilyttävät. Mistä tiedän, millaisia noiden releiden tulisi olla, mihin ne sijoittaisin säiltä suojaan ja miten nuo liitokset saisi riittävän hyviksi, jotta ei tulisi aiheutettua lisää ongelmia ? Talven iltapuhteiksi tuo homma joka tapauksessa jää jos sellaiseen uskallan ryhtyä. Paljon hyvää tietoa aiheen tiimoilta olen jo nyt saanut.