Kirjoittaja Aihe: Ollako vai eikö olla ?  (Luettu 19188 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 489
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #15 : Helmikuu 22, 2014, 19:27:24 ip »
Jossain viesteissä oli toiveita hallituksen suuntaan ja vielä nimenomaan siltä suunnalta jota jatkuvuuden vuoksi pitäisi jolloin tavalla houkuttaa mukaan. Itse olen kyllä ollut Gruppon järjestämällä ratapäivällä kallistelemassa. En sitten tiedä onko niitä järjestetty kovinkaan aktiivisesti tai edes joka vuosi mutta nuo ystävyyskerhot ovat ilmoitelleet ratapäivistä melkoisen aktiivisesti tälläkin foorumilla joten niitä on varsin mukavasti ollut pitkin suvea.

Noita ulkomaanmatkojahan on ollut sitten kyllä melkoisen taajaan ja melko isoja joukkueita niihin on osallistunut. Ainakin IL Falconessa julkaistujen matkakertomusten mukaan. Gruppon hallitus ei liene se taho joka näitä yhteisajeluja järjestää vaan johonkin rientoon tai matkan tekoon joku tekee aloitteen kyselemällä seuralaisia matkalle. Itse olen pari kertaa ollut gruppolaisten reissussa joista eräällä kertaa Alppien eteläpuolelle asti. Vaikka mieluimmin ajelen aivan yksin. Siinä on se etu että ei tarvitse alistua ryhmän toimintatapaan vaan voi säveltää matkansa itse niin kuin parhaalta tuntuu. Hallitus voi näistä tapahtumista sitten tiedottaa jäsenistölleen.

Tuo ripeän tahdin mutkatieajelu pitää kyllä tehdä ihan itse. Kukaan ei varmaan halua vetää sellaista ryhmää joka haluaa ajaa ylinopeutta yleisellä tiellä. Parempi tehdä se itsekseen hieman sivummalla vähin äänin.

Gruppon jäsenistölle on järjestetty niin monta vuotuista ajelua eri kohteisiin joista osa on kiinteitä, toiset vaihtelevia, etten ainakaan itse ole ehtinyt kaikkiin osallistumaan vaikka aika paljon noita kilometrejä kesässä karttuukin. Niistä saa tietoa Il Falconen välityksellä tai pikaisemmassa tahdissa eFalconen (sähköpostijulkaisu) kautta.

Sitä en ymmärrä että Gruppon hallituksen pitäisi järjestää toimintaa keillekään muille kuin sen jäsenille. Se olisi jopa sääntöjen vastaista.

Toivotaan että nykyinen maahantuoja maksaisi parit ratapäivät vuodessa ja muuta kuten majoituksia niihin tai muihin tapahtumiin osallistuville. Siihen varmaan Gruppon hallituksellakin on intressi toimia neuvottelutahona.
 
Olen kyllä itse vetänyt rahan voimalla mp-ryhmämatkoja ja pari ihan harrastuksenkin vuoksi mutta olen jättänyt sen koska aina on porukassa henkilöitä joille majoituksessa on vikaa, ajonopeus on liian iso tai pieni, päivämatkat liian lyhyitä tai liian pitkiä, tauot väärissä paikoissa tai väärän mittaisia ja säätila huono. Rahoja vaaditaan takaisin tai jätetään reissu kesken joka asettaa järjestäjälle taloudellisia rasituksia. 90% porukasta on kohtalaisen okei mutta joukossa on aina joku joka pilaa muidenkin fiiliksen.  

Mieluisin vuotuinen ajorupeama johon olen osallistunut ryhmäajon muodossa on Yöajo. Yleensä viikkoa ennen Juhannusta satoi tai paistoi. Vähimmillään osallistujia on ollut 5 henkeä. Enimmillään kolmisenkymmentä. Porukassa on vetäjä joka ajaa tietyn kuvion mukaan ja yleensä vain hän tietää määränpään ja matkan sinne. Keskeyttää voi koska vaan tai lähteä muualle. Perillä on kohtuuhintainen sisämajoitus lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun etukäteen ilmoittautuneille. Matkan pituus on ollut 400 - 500 km. Yöajossa on ollut järjestäjänä Ducaticlubi tai joku muu motorismitaho. Jokainen osallistuu omalla vastuullaan.

Jos tuntuu omituiselta että Gruppo, tai joku muut, järjestää tapahtumia joihin voi ottaa osaa minkä merkkisellä pyörällä vain niin ei pidä välittää siitä. Eipä ole tultu sanomaan että oot väärällä merkillä kun osallistuu esimerkiksi Laverdaralliin Guzzilla. Toisaalta meikäläinen on erään japanimerkkitapahtuman portilta käännytetty pois kun on väärän merkkinen pyörä mitä pidän kummallisena toimintana ja sen myös ilmaisin pyytämällä rallivastaavan paikalle. Olin sentään kutsuttuna tulossa sinne puhumaan.

Ehdotan että ratapäiviä ja muita tapahtumia järjestäisivät ne henkilöt tai ryhmät jotka sitä tarvitsevat tai sovittavat tarpeensa muiden järjestämiin tapahtumiin. Myös EAK-koulutusta on saatavilla ottamalla yhteyttä Smoton tai MP69:n koulutusvastaaviin. Samat tahot järjestävät myös ratapäiviä. Gruppo maksaa kymmenyksiä jäsenmaksusta Smotolle että näitä palveluita voi saada käytettäväkseen muiden etujen ohessa.

Pitää sanoa jälleen vanha totuus talkoopohjaisesta järjestötyöstä: Älä ajattele mitä järjestö voi tehdä sinun eteesi vaan mitä itse voisit tehdä järjestösi eteen!





I.H.

  • Viestejä: 1 264
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #16 : Helmikuu 22, 2014, 20:29:22 ip »
Täysin samaa mieltä mm:n kanssa, eikä Guzzi kerho ole mikään "lauma", eläimet elävät laumoissa !
Titaniumin kuski

Temmi

  • Viestejä: 151
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #17 : Helmikuu 22, 2014, 20:57:13 ip »
Luulisin tekeväni oikean ratkaisun kun en liity gruppoon, koska minulla ei ole mitään annettavaa gruppolle ja gruppolla aika vähän minulle. Toki guzzistit pitävät yhtä kuului gruppoon tai ei. Vai mitä? :)

egon

  • Viestejä: 973
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #18 : Helmikuu 22, 2014, 20:58:23 ip »
Mjaah.... ittellä ei ole varsinaisia syitä olla Gruppon jäsen tai olla olematta, mutta se talkootyö, mitä kerhon aktiivit tekevät tapahtumien eteen tavallaan velvoittaa maksamaan pienen vuotuisen jäsenmaksun, että voi hyvin mielin tulla tapaamisiin ilman, että tuntee itseään vapaamatkustajaksi. Kaikki eivät ole järjestöihmisiä  yhtään vähää, mutta on oikein hauska tavata vanha ja uusi tuttu kerran vuoteen tai sillee. Ulkopuolisuus ja sisäpuolisuus kai riippuu paljon persoonasta, mutta varmaan myös yleisestä ilmapiiristä. Minusta Guzzi-ralli on selkeästi loppukesän kohokohta, mutta ei ehkä kaikkien mielestä.  Makuasioita, sanoi kissa sinapista....

ALi

  • Viestejä: 1 053
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #19 : Helmikuu 22, 2014, 21:20:36 ip »
Tällä myös yksi tuki-/kannatusjäsen, muttei järjestö-immeinen. 5 vuotta olin Touring Finlandiassa - osallistumatta ja 20 vuotta BMW kerhossa, jossa kerran kävin Ahveniston ratapäivillä. Nyt 4. vuosi Gruppossa ja vähän aktivoitunut tänne foorumille. Suunnitelmissa osallistua keväällä mahdollisesti järjestettävään "Guzzien säätöpäivään". Kun oon vain sellainen omantien kulkija ja tee-se-itse tyyppi, että harrastusaika on rajoittunut tien päälle. Jokainen tavallaan, mutta jos jotain haluaa tai odottaa, niin kannattaahan sen eteen tehdä itse töitä. Kyllä se aina palkitsee - tavalla tai toisella. Joskus antaa pikkusormen, niin lähtee koko raaja...
"Keep It Simple . . . "   (-13 Bellagio)(-95 BMW K1100RS ja -13 Burgman 400. Ex Guzzit: -04 Nevada ja -88 V35 Florida)

Breeze

  • Viestejä: 1 552
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #20 : Helmikuu 22, 2014, 22:38:55 ip »
Täällä myös yksi "one member MC:n" jäsen ja kannatusmielessä mukana. Muutaman kerran käynyt Italo-meetingissä ja Guzzirallissa. Kerran jopa Gruppon kokouksessa Guzzirallin yhteydessä, vaikka en olekkaan järjestöihminen.
Gruppon ohella olen myös VMPK:n ja paikallisen "VMPK:n" jäsen, Vespakerhon jäsen ja harkinnassa on Tuksukerhon ja Apriliakerhon jäsenmaksun maksaminen.
Joten tällä hetkellä tuen jäsenmaksulla neljää eri MC-kerhoa
Tämäkin vielä! ! !

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #21 : Helmikuu 23, 2014, 01:28:46 ap »
Itse olen tainnut kuulua Gruppoon seitsemän kahdeksan vuotta. Kaksi kertaa olen ollut Guzzirallissa, kerran asiakkaana ja kerran järjestävänä osana. En silti tunne mitään yhteenkuuluvuutta porukkaan, pärjään ihan itsekin. Kivahan se on saada tukea ajatuksille ja muulle. Kavereita olen lähinnä harrastukseen saanut livenä eri porukoista. Tältä palstalta toki muutamia.
Silti olen sitä mieltä, että Gruppo saisi kustantaa päivän pari radalla. Olisi hyötyä kaikille osallistuville..
Hyvä pyörä, parempi mieli.

TimoEv

  • Viestejä: 2 173
  • Porukassa mukana - pyynnöistä huolimatta!
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #22 : Helmikuu 23, 2014, 10:04:34 ap »
Olen ollut jäsen 10v. En koe olevani siihen velvoitettu. En myöskään koe jäsenyyden olevan mikään taakka tms, jäsenmaksukin on niin pieni.
Syy jäsenyyteen on helkutin mukava porukka ja siihen kuuluminen erilaisissa tapahtumissa jne. Toisaalta koen asian myös niin, että jonkin ryhmän järjestäessä Guzzirallin ja tehdessä sen eteen tunteja laskematta töitä, en olisi oikeutettu osallistumaan "vapaamatkustajana". En, vaikka ei siitä kukaan renkaita puhkokaan.
En ole koskaan miettinyt saanko jäsenmaksulle vastinetta - tosin tuo Smoto-FEMA-ketju nyt sitä antaa - siis saanko rahat takaisin suuren uhraukseni 15€. Sillähän saa pari isoa olutta tai 1,5 pizzaa tai...

Tässä elämässä on paljon muitakin asioita, joihin osallistuminen on tarpeetonta tai turhaa, mutta niihin vain mennään maksua vastaan. Esim. venekerhot: merellä saa seilata kuulumatta mihinkään. Metsässä saa hiihtää kuulumatta hiihtoseuraan. Jalkapalloa saa potkia porukalla totisestikin kuulumatta Valkeakosken Hakaan tms. potkupalloseuraan. Oikeastaan koko moottoripyöräily on tarpeetonta.
Valinta on henkilökohtainen, enkä vielä ole huomannut moitteita kenellekään annetun Gruppoon kuulumattomuudesta. Eikä niitä annetakaan!

Joten - ollan Guzzisteja ihan kaikki ja pidetään yllä "Anima Guzzista" tarvitsematta näyttää jäsenkortteja!

motomatti

  • Viestejä: 13 489
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #23 : Helmikuu 24, 2014, 11:12:05 ap »
Itse olen ollut Gruppon jäsen reilut 20 vuotta. Melkein alkuajoilta siis. Vuonna -88 hankin ensimmäisen Guzzini ja saman kesänä tapasin, sattumalta, silloisen Gruppon toiminnanjohtajan Tapio Sarinin. Hänelle ei ollut mikään ongelma puhua minua jäseneksi ja sen jälkeen olen vaikuttanut enemmän ja vähemmän Gruppon toimintaan ja sen julkiseen olemukseen mm saattamalla yhdistyksen rekisteröidyksi yhdistykseksi. Parissa muussakin aikeessa saattaa näkyä "käsieni jälki" vaikkakin mieluiten vaikutan vain taustalta. Smoton hallituksessa istuin 11 vuotta vaikkakaan en Gruppon mandaatilla. Silloin edustin siellä Vimpyä eli Vilppulan moottoripyöräilijöitä. Siinäkin kerhossa oli ja lienee vieläkin jokunen guzzisti. Olin myös mukana järjestämässä asioita niin että Smoto sai oikeudet myös FIMiltä lähettää Smoton jäsenkerhojen jäseniä vaikka FIM-ralliin ja muihin FIMin tapahtumiin tasavertaisena esimerkiksi Touring Finlandia Ry:n ohella. Samoin olin tekemässä ehdotuksen EMAn ja FEMin liittämiseksi toisiinsa aikanaan Luxembourgissa. Ristiriitaisesti kokous oli FIMin järjestämä koska siellä haluttiin matkamoottoripyöräjärjestöt FIMin alaisuuteen. Aloitteeni matkapyöräjärjestöjen liittymisestä yhteen sittemmin Strasbourgissa meni lävitse. Syntyi koko Euroopan laajuinen FEMA. FIM on sen jälkeen ymmärtänyt paremmin mikä ero on urheilulla ja matkailulla.
Liikenneturvan hallituksessa istuin pari kautta Smoton mandaatilla edustamassa kevyttä liikennettä johon moottoripyörät lasketaan Lt:n taholla. Mm EAK-rahoituksen lisääminen oli siellä tavoitteeni.

Nykyisin, eläkeukkona, harrastelen muutaman harrasteen parissa ettei aika tule pitkäksi. Samalla saan auttaa samoista asioista kiinnostuneita ja saan itsekin apua muutamissa asioissa.

Siinä tuli vuodatusta osasta järjestöhistoriaani ja sen mahdollisesta vaikutuksesta persoonaani.

Kun tämä keskusteluketju sisältää teeman siitä onko järjestötoiminnasta hyötyä yksittäisen henkilön harrastamiseen sanoisin että varsin merkittävää: järjestötyö on vaikuttanut merkittävästi siihen onko moottoripyöräilyä ylipäänsä olemassa nykyisessä muodossa. Vuosituhannen alussa, esimerkiksi, saatiin merkittävä veronalennus aikaiseksi moottoripyörille. Osan alennuksesta toisin meni liikkeiden katteiden korotuksiin. Myös taistelu siitä että moottoripyörää EU-alueelta tuotaessa ei tarvitse laajaa maahantuontikatsastusta on ollut monelle moottoripyörän hankinnalle apu. Kuten yleensäkin sen sektorin byrokratian väheneminen ja veron kohtuullistumien. Silti siinä asiassa on vielä matoja mutta se ei ole enää päätavoitteiden kärjessä. Nyt siellä lienee omavalmisteisen moottoripyörän hyväksyntä yksittäiskappaleena maantieliikenteeseen. Asiasta on hiljattain tehty myös eduskuntakysely.

Näitä kaikkia, ja monia muita, on ajettu läpi myös Gruppon kymmenyksillä.

Parhaiten ehkä menneistä lakijutuista saa selvyyden käymällä läpi Smoton "taistelevan siiven" eli sisarjärjestömme MMAFn Foorumilta ja sen arkistosta.
http://www.mmaf.fi/documents/

Lukekaahan sieltä jutut läpi niin on paljon vähemmän kyseltävää tällä palstalla tekniikasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä.   

Aiemmin on jo esitetty toiveita yhteisistä tapahtumista niin nythän niitä on jo putkahtanut muutamia esiin ja kevään edistyessä todennäköisesti vielä lisää.


Temmi

  • Viestejä: 151
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #24 : Helmikuu 24, 2014, 20:11:09 ip »
Täytyy myöntää, että RM Heinon ratapäivä oli hyvä uutinen. Voisin hyvinkin osallistua jäsenenä tai ilman.
Olen Smoton jäsen muuta kautta, joten oma tukeni on jo sinnepäin olemassa.

motomatti

  • Viestejä: 13 489
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #25 : Helmikuu 24, 2014, 21:11:15 ip »
Jos selkä kestää ja aikataulu sallii niin saatanpa minäkin sinne suunnata. Alastaro kun on Tampereelta katsoen varsin lähellä ja sinne pääsee myös mutkateitä myöden. Pitääköhän kaivaa Centauro tallin perältä esiin....

Vierailija

  • Viestejä: 1 671
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #26 : Helmikuu 24, 2014, 21:58:38 ip »
<snip>
Kun tämä keskusteluketju sisältää teeman siitä onko järjestötoiminnasta hyötyä yksittäisen henkilön harrastamiseen sanoisin että varsin merkittävää: järjestötyö on vaikuttanut merkittävästi siihen onko moottoripyöräilyä ylipäänsä olemassa nykyisessä muodossa. Vuosituhannen alussa, esimerkiksi, saatiin merkittävä veronalennus aikaiseksi moottoripyörille. Osan alennuksesta toisin meni liikkeiden katteiden korotuksiin. Myös taistelu siitä että moottoripyörää EU-alueelta tuotaessa ei tarvitse laajaa maahantuontikatsastusta on ollut monelle moottoripyörän hankinnalle apu. Kuten yleensäkin sen sektorin byrokratian väheneminen ja veron kohtuullistumien. Silti siinä asiassa on vielä matoja mutta se ei ole enää päätavoitteiden kärjessä. Nyt siellä lienee omavalmisteisen moottoripyörän hyväksyntä yksittäiskappaleena maantieliikenteeseen. Asiasta on hiljattain tehty myös eduskuntakysely.
<snip>

Tottahan se on! Paljon on saatu aikaan, mutta taistelu jatkuu.

Nyt kun moottoripyöräkauppa sukeltaa, voisi olla oikea aika ottaa esille veron alentaminen.
Eihän mitään muuta harrastusta veroteta erikseen (ALVia tietysti maksetaan kaikesta) ja kummallisuuksiin kuuluu, että moottoripyörästä maksetaan autoveroa. Lienee perua ajalta, jolloin moottoripyörä oli kulkuväline, ei harrastusväline. Ehkä autoveroa ei saada kokonaan pois, mutta alentaa pitäisi, perusteluna moottoripyöräharrastuksen työllistävä vaikutus.
Emeritus-guzzisti

Breeze

  • Viestejä: 1 552
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #27 : Helmikuu 24, 2014, 23:42:33 ip »
Eihän valtio voi lähteä sille linjalle, että joku ryhmä on vapaamatkustajana yhteisön mukana.
Minua pelottaa se, että moottoripyöriä tullaan verottaamaan (käyttömaksu) pelkästään olemassa olon vuoksi.
Tämäkin vielä! ! !

motomatti

  • Viestejä: 13 489
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #28 : Helmikuu 25, 2014, 09:53:21 ap »
Niin, edellä oli vertaus siitä miksi moottoripyörä on eriarvoinen muiden liikkuvien harrastusten kanssa: Asuntovaunusta ei tarvitse maksaa autoveroa, asuntoautosta ei tarvitse maksaa veroa, purje- ja moottoriveneestä ei tarvitse maksaa, moottorikelkasta ei tarvitse, jne. Vain moottoripyörää autoverotetaan.

Asuntovaunut, asuntoautot, veneet, kelkatkin liikkuvat julkisilla varoilla ylläpidetyillä reiteillä. Vapaamatkustajia siis on. Ei tarkoita sitä että edellä mainittuja ajoneuvoja ryhdyttäisiin verottamaan kunhan yhdestä harrastevälineestä saataisiin vero pois.

aj@

  • Viestejä: 360
Vs: Ollako vai eikö olla ?
« Vastaus #29 : Helmikuu 25, 2014, 09:59:53 ap »
Asuntovaunut ja purjeveneet eivät taida kuulua listalle, veneessä voi toki olla apumoottori, mutta tuo asuntoauto on kummajainen. Monille se on ainoa auto, ammattilaiset toki ostavat sellaisenkin kuorma-autona, jolloin veroa ei muutenkaan makseta.