Kiitos kysymästä TimoEV!
Hiukan jo kutittelee ja kalustokin on huollettu, keulaöljyn vaihtoa vailla, tosin. Lähinnä takalokasuojan jatkeen kanssa puuhastellut olen sillä sen kulunut maalipinta pitää uusia. Ensimmäiset maalausyritykset hylkivät. Vaan kehitystä on tapahtunut. Puuha jatkuu torstaisin.
Saappaat on rasvattu, ajopuku siistitty vaan ei pesty. Eiköhän pahimmat henkilö-aromit ole talven aikana autotallissa haihtuneet. Mitään uutta ei ole ollut tarve. Ehkä 1400 Calin kaasvaijerit voisi vaihtaa. Pitänee tilailla.
Karttoja olen katsellut mutta olen tullut tulokseen että kunhan vain lähtee johonkin suuntaan niin päätyy aina jonnekin. Pirkanmaan pohjoisosissa on harvakseltaan kirkonkyliä ja harvenee kunhan jatkaa pohjoiseen. Ajokaudenavausajeluun satsaan sen verran että koitan etsiä kartalta sellaisia teitä joita en ole ajanut. Tosin, enimmäkseen, pysyn asfaltilla.