Näihin kirjoituksiin on hyvä jatkaa myös vanhemman miehen kokemuksia ja tuntemuksia.
Ajokausi -23 meni myös onnellisesti, kun mitään kaatumisia tai vahinkoja ei tullut lukuun ottamatta kuumasta vaimentimesta saatua säären palohaavaa. Samoin ajamiset ajoittuivat vain aurinkoisiin aikaikkunoihin ja pikkukaupungin läheisyyteen eikä montaa tankillista tullut poltettua menovettä.
Miitit ja kokoontumiset jäivät meiltä väliin, poikettiin pikaisesti Veteraanirallissa kavereita morjenstamassa ja kerran ajettiin Lahnajärvelle katsomaan ehkä minuutiksi renkaiden potkijaisia, jatkettiin matkaa bronson-tyyliin.
Kuten rakas vaimonikin totesi, "eikös se ajaminen ole prätkäilyssä tärkeämpää kuin pönöttäminen ja kahvinjuonti..."
Painavaltahan se Pulteripyörä Stone tuntui museohondan nelipätkän jälkeen, mutta ajaminen oli taas kuin kotkan lentoa eikä tarvinnut kuunnella kilinöitä ja kolinoita vaan ainoastaan tasaista V2-jytinää. Neljännestonnin painoisen pyörän keskituelle vetäminenkin on loppupeleissä tekniikkalaji, kun asensi sopivat Stone Metalin takaraudat.
Nevada 750 Classicin ostaminen oli kevättalvella aivan yhden klikkauksen päässä, mutta päädyin kuitenkin tuttuun ja yksinkertaiseen Californiaan osaksi siksi, että tuttu isolohko on sopivampi 180 cm/90 kg mitoilleni ja hyvä kaverini onnistui kiilaamaan väliin ja vaihtoi painavan tonnisen Hondansa juuri samaiseen pikkulohkoon. Hienoa ja sydäntä lämmittävää on, että ikätoveri tykkää Nevadastaan kuin marjapuurosta.
PI-koneella varustettuna ei tarvitse venttiilien säädöistä stressata ja muut huoltotoimenpiteet onnistuvat omatoimisesti.
Koputan puupäätäni, että ainoat viat mitkä Stonessa ilmenivät oli sopimuksensa irtisanonut vilkkurele ja enempi ehkä ominaisuudeksi katsottava nikottelu tasakaasulla, joka parani BoosterPlugilla.
Kauden aikana Stoneen tehdyt kulutusosien uusimisten ja varusteiden hankinnan kustannukset ovat olleet murto-osa siitä mitä meni museopyörän entisöintiin. Toisaalta maahan kaatunutta maitoa ei pidä porata. Pitihän sekin japsistarailu vielä kerran kokea viiden vuosikymmenen jälkeen...
Onneksi Stone on ollut entisen omistajansa jäljiltä siistissä ja alkuperäisessä kunnossa vaikka takana onkin liki 90 tkm.
Vaikka tein itselleni pyhän lupauksen, etten rakentele tai varustele pyörää "joulukuuseksi" kuin aikanaan tein EV'n kanssa, niin kuitenkin Pulteri on saanut jotain pientä persoonallista faceliftiä.
Terveyden ehdoilla mennään ja viime talvisen koronan ja keuhkokuumeen kylkiäisenä saatu sydämen flimmeri ja entiset krempat asettavat omat rajoitteensa. Olen kiitollinen, että voi vielä harrastaa ja kuten eräs pitkän linjan motoristi ja naapurinmies kerran lohkaisi, että ei moottoripyörällä tarvitse aina ajella nauttiakseen, sitä voi myös vain katsella ja ihailla.
