Lieneekö mitään iloa yleisen tason sähkömiesjargonista? En tuota pyörämallia yhtään edes tunne, ja tässä tapauksessahan potilas on menossa omalääkärille, joten muutama virke tosiaan ihan sähköpin perusreella yleistä käyttöä varten:
Starttiongelmia on hankala tutkia kun on kyseessä isot virrat starttimoottorille ja muutenkin hirvittää rääkätä käynnistimen mekaniikkaa toistuvilla käynnistysyrityksillä. Jos on itse akku, starttimoottori ja solenoidi tarkistettu ja huollettu muutaman vuoden välein, jota ei missään hulto-ohjelmassa ole, vaikka mielestäni tietenkin pitäoisi olla, mutta jos on niin vika siellä lienee lähes pois suljettu. Ja sitten vikaa etsitään käynnistyksen ohjauspiiristä, hituvirtapuolelta:
Koneiston rääkkäystä voi vähentää kun irrottaa solenoidin liittimen ja kytkee solenoidin tilalle jonkin romukopasta löytyvän lampun. Sitten voi starttinappiin nojata rauhassa ja todeta mielikuvituksessaan, että kun lamppu palaa niin "starttimoottori" pyörii.
Jos on kykentäkaavio olemassa niin asia helpottuu, mutta ilmankin pärjää, ainakin jos pystyy hiukankin seuraamaan johdinten kulkua. Voi pitää starttia päällä ja liikutella johtimia ja liittimiä ja aika usein se vikapaikka löytyykin ihan vaan merkkilamppua seuraten. Asia tietenkin mutkistuu jos starttiin liittyy jotain ajastusautomatiikkaa, mutta ei sekään mitään haitaa kun sen tietää. Systemaattisesti vaan tutkii kaikki liitokset alkaen ketjun toisesta päästä: starttinapin liittimet,
virtalukon nastat, tappokytkimen nastat, kytkinkammen tunnistin, keula-runko riviliitin, seisontatuen tunnistin, releen liittimet (Missä järjestyksessä sitten ovatkin ja mitä kaikkea mahdollista siinä sitten onkin.) Releen jälkeen ehkä helpompi on tutkia solenoidilta päin alkaen: solenoidin liitin, sulkerasia, releen liitin (esimerkiksi, miten sitten ovatkin.) Ja myös virran paluureitti, se kuuluisa maadoitus, jota en mielelläni sano maadoitukseksi, vaan virran paluujohtimeksi: releen nasta ja edelleen johtimen kulkureittiä seuraten. Usein se poikkeaa monessa releessä samassa tarkoituksessa ja lopulta päätyy johonkin tukevanpaan johdotuksen pisteeseen, johon pitäisi tulla akun miinus. Jo se on rungon kyljessä oleva isohko ruuvi ja sen alla muutama kaapelikenkä, sen voi ilman enempää arpomista, vaikka jokaisessa keväthuollossa, avata, puhdistaa, rasvata moottoriöljyllä ja kiristää takaisin.
Joissakin malleissa releelle tulee virtalukolta plusjohdin ja releen ohjaus hoidetaan miinuspuolelta. Silti menettely on ihan sama (ja koska siinäkin on monia komponentteja välissä olisi väärin sanoa sitä maadoitukseksi).
En muista, onko 1400 mallin starttipiiri ohjattu 5 V logiikalla ECU:n kautta, Matti ehkä oikoo tietämättömyyttäni. Pääasia ei silti paljoa muutu siinäkään järjestelmässä. Tuollainen vika kuitenkin on aika varmasti jokin kytkinkomponentti tai liitin.
Eräs herkkä paikka on joissakin malleissa keulan kääntyvän osan ja muun rungon välinen maadoituksen kytkentälenkki, joka ohittaa ohjauslaakerin sähköisesti. Se on maadoitus. Jos se on katkennut tai jossain remontissa unohtunut kytkeä takaisin, syntyy hassuja katkoksia kun rasvainen ohjauslaakeri välillä maadoittaa ja välillä ei. Monissa malleissa, varsinkin niissä, joisa on paljon muoviosia, miinusjohdin kulkee omana johtimenaan keulaan kaikille laitteille, eikä runkoa käytetä johtimena.
Jännitekynä on kätevä apuväline, koska se mahtuu työkalupussiin. Se on yksinkertaisuudessaan tavallaan parempi kuin yleismittari. Toki yleismittari on moneen asiaan hyvä, mutta esimerkiksi tällaisia satunnaisia nopeita jänniteräpsyjä etsiessä mittari ei ehdi reagoida, johtuen sen jaksottaisesta näytön päivityksestä. Analoginen viisarimittari on eri asia, jos jollain sellaista museota vielä on. Se ei ainakaan mahdu reissuun mukaan. Jännitekynä työkalupussissa on aina mukana silloin kun sitä tarvitaan. Saa niitä kaupastakin, mutta saako kunnollista... Niiden puutteena lähes aina on paksu, lyhyt ja tylsä mittakärki. Koska mittakärjki on usein voitava pujottaa ahtaaseen paikkaan, vaikkapa releen monien nastojen väliin, se ei saa koskea luvattomiin kohtiin, eikä saa lipsua koheestaan ja sen täytyy ylettää pitkälle. Siksi sen on oltava neulan terävä ja eristetty, ohut ja ainakin pari senttiä pitkä. Jännitekynä ei myöskään saa kuormittaa mittapiiriä, tai syöttää mittapiiriin virtaa. Siinä voi olla erillinen nappi, jolla tehdään tilapäinen kuormitus tarvittaessa, mutta se ei ole usein tarpeen, eikä myöskään useiden jännitearvojen indikointi, yksi lamppu riittää. Mutta älkää nyt kukaan kuitenkaan tarjotko sitä hehkulampulla varustettua pikku ruuvimeisseliä!
Koska hyvää jännitekynää en kaupasta ole löytänyt, tein sellaisen itse. Siihen tarvitaan jokin sopiva kuulakärki- huopa- vast. kynän runko, isohko parsinneula, kutistesukkaa (jolla suojataan se neula niin, että vain milli näkyy kärjestä), kirkkaan puoleinen aika iso LED, n. 600 ohm (riippuu LED:in tyypistä ja väristä) ½ W vastus (LED:ille sarjaan, jolloin mittausvirta on alle 20 mA ja toimii myös 5 V logiikalla, vaikkakin hiukan himmeämmin), notkeaa ja ohutta johdinta ½ meträ (tai vähän enemmän), pieni hauenleuka (akun miinusnapaan sopiva). Rakenne on yksinkertainen. Neula on tietenkin se mittakärki (ei lipsu eikä räpsy ja ylettää). Teräsneulaan ei tina tartu, joten puristusliitoksella tai ruuviliitoksella siihen neulansilmän kohdalle vastus sarjaan LED:in kanssa (anodille) ja LED:in katodilta miinusjohdin ja sen päähän hauenleuka. LED sopivan näkyvään paikkaan, vaikka kynän päähän.
Jännitekynän käyttö on yksinkertaista, joka onkin sen parhaita puolia. Miinusjohdin kytketään nimenomaan akkuun miinusnapaan, ei siis runkoon. Tällöin tulee ilmaistua myös ne kuuluisat maadoitusviat, tai osa niistä. Kun kärki koskee jotain nastaa tai liitintä jostain eristeen rakosesta ja LED loistaa, siinä nastassa on jännite. Kuitenkin jännitekynän ottama virta on niin pieni, että se ei saa esim. relettä vetämään. Jos jonkin nasta kuuluisi olla miinuksessa ja siinä kuitenkin on jännite voidaan epäillä maadoitusvikaa. (En suosittele, mutta olen joskus pistänyt terävällä kärjellä johtimen eristeen läpi kupariin, kun ei ole ollut muuta helppoa paikkaa, ja jälkeenpäin korjannut rikaman pikaliimatipalla.)
Monet kytkimet, varsinkin hituvirtaisilla ohjauspiireillä, ovat mikrokytkin tyyppisiä, esim. kytkinkammen tunnistin, seisontatuen tunnistin. Ne eivät ole kestävyydellä pilattuja, etenkään mekaanisesti. Ovatpa vaan halpoja ja siksi suosittuja (ovat halpoja hyllytavarana, kalliita varaosana). Niitä sopii aina epäillä, mitä likaisemmassa paikassa sitä suuremmalla syyllä. Toisinaan mikrokytkin on paketoitu jonkin tukevamman vipusysteemin sisään ja saattaa olla vaihdettavissa, jos saa härvelin puretuksi. Mikrokytkimen kyljestä löytyy yleensä numerosarja ja sillä googlettamalla voi parhaassa tapauksessa säästää satasen tai pari. Jännitekynä aika hyvin paljastaa niiden kytkennän ja katkaisun oikeellisuuden ja räpsymisen kun niitä liikuttelee. Mikrokytkin useimmiten rikkoutuu siten, että sen "naksujousi" väsyy. Kytkin saattaa kytkeä ja katkaista, mutta ei tee täyttä kontaktia vaan rahisevan mukamaskontaktin.
Mikrokytkimiä on saatavan aivan samoilla rungoilla myös pikkiriikkisellä LED merkkivalolla varustettuna, jolloin sen tilan voi tarkistaa suoraan siitä, mutta lieneekö hätävarjelua – tekee asiat liian helpoksi.
