Minun kanssa ei kukaan aja, ainakaan kahta matkaa, olen kai niin hankala persoona. En paljoa ole seuraa kaivannutkaan, mutta joskus pieni neuvonta olisi aiheellista. Yksin olen Eurooppaa kierrellyt ja välillä on ollut hyvä onni, välillä ei. Pääosin, kuitenkin aina on ollut antoisat retket ja hyvät muistot on jäänyt. Lähes pelkästään hyviä ihmisiä olen siellä kohdannut.
Matkavarustelusta on varmaan yhtä monta käsitystä kuin on matkalisiakin. Varmaa kuitenkin on, että vahinko ei tule kello kaulassa. On tosiaan hyvä pitää mukana eurooppalainen sairausvakuutuskortti, jota meillä kela-kortiksi sanotaan, mutta se vihreä. Sen saa kelalta tilaamalla. Vihreä vakuutustodistus on kanssa hyvä olla, vaikka sitä ei EU alueella tarvitakaan, mutta voi sen pyydettäessä antaa. On myös hyvin tarpeellista pitää puhelimessa numero, jolla voi ulkomailta soittaa omaan vakuutusyhtiöön (se ei ole sama kuin kotimaasta). Ulkoministeriön puhelinnumero on myös tarpeellinen silloin kun sairaalassa ei saa palvelua ilman riitelyä, kun siellä ei hoideta ilman vakuuksia ja ennakkomaksuja "Venäjän federaation kansalaisia, Suomihan kuuluu Venäjään, eikö niin, kaikkihan sen tietävät". Silloin on paras heti soittaa ulkoministeriöön ilman eri neuvottelua. Etelä-Ranskassa on vieläkin sairaalan sihteeri. joka ei usko Suomen olevan EU maa, ja ranskalanenhan ei koskaan myönnä erehtyneensä. EU kansaliselle kuuluu kaikkialla unionin alueella sama sairaanhoitoplavelu, kuin paikallisellekin, eikä se ole kaikille lainkaan selvä asia.
Me matkustavaiset kun olemme kaikki erilaisia, ja motoristit varsinkin, niin olen välillä miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että ajaettaisiin itsenäisesti, mutta porukassa...
Sovittaisiin suurpiirteisesti porukka ja sen reitti. Lähdettäisiin matkaan päivän välein tai jollain muulla jaotuksella. Tultaisiin ehkä johonkin kohteeseen, vaikka Mandelloon, samana päivänä, haukanpitoa varten. Pidettäisiin koko matkan yhteyttä jollain sovitulla tavalla ja joka päivä raportoitaisiin tapahtumat ja hyvät ja huonot valinnat; huolehdittaisiin toisistamme. Jokainen suunnittelee ja tilaa majoituksensa ja ruokapaikkansa ja valitsee tarkan reittinsä itsenäisesti ja tekee siis oman vaelluksesa. Jos jollain on vaikeuksia ja tarvitsee apua niin kaveri on enintään päivämatkan päässä. Kun me vanhat äijät, kuten minäkin, emme jaksa ajaa pitkiä päivämatkoja; minäkin ajan korkeintaa 200 km/pv mieluummin 150; niin laitetaan matkaan hitaimmat ensin, noviisit keskelle ja kokenein keulamieheksi ja häntämieheksi toinen kokenut. Jos joku pari haluaa ajaa keskenään niin käyhän sekin samaan sabluunaan. En ole tällaista kokeillut, mutta kun oikein ajattelee niin saattaisi toimia. Osataanhan me mieliä kyllä pahoittaa etänäkin, että se siitä henkilökemiasta, mutta nokkapokka ei ehkä heti synny. Varaosien ja työkalujen jako keskenään toimisi silti; edellä ajava voi jättää takana tulevalle kytkinkammen odottamaan hotellin respaan; tai takana tuleva voi tulla avustamaan kaasuvaijerin korjaamisessa, jne... Kaikkia ryhmäajon etuja ei tietenkään saa, mutta ei sen haittojakaan.
