Olet tekemisissä moottoripyöräilyn yhdestä vaikemmista kysymyksistä ja pelkään pahoin, että olet vastannut kysymykseesi jo itse. Kypärän humputus ja tärinä riippuu monesta asiasta, eli se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella, jolla on eri pituinen selkä tai eri pituiset kädet. Mitä itse olen tuon kysymyksen kanssa askaroinut, on tuottanut mutu-tuntuman, että kun pleksi on niin korkea, että sen läpi joutuu katselemaan, on mahdollisuudet päästä suojaan sekä tuulelta että sateelta. Itteäni ei sellainen kuitenkaan ole miellyttänyt koska en halua katsella liikennettä kahden muovin lävitse. Jos pleksin yli näkee kuikuilematta, on erittäin todennäköistä, että pleksin yli tuleva turbulenttinen virtaus jytisyttää kypärää. Tähän on monet tarjonneet ratkaisuksi pleksin etupuolelle kiinnitettyä apupleksiä, joka on muutaman sentin päässä varsinaisesta pleksistä, vieläpä siten, että noiden kahden pleksin välinen rako laajenee ylöspäin aika reippaasti. Teoria on, että ajoviima alkaa puhaltaa raon kautta ylöspäin, jolloin turbulenttinen ilmavirtaus nousee sen vaikutuksesta ylemmäksi. Mitä olen itse tuota kokeillut, en huomannut merkittävää parannusta huminaan. Päädyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, että pleksini on vain pieni takaviisto lippa, jonka yli tuleva turbulenttinen virtaus osuu solisluiden korkeudelle ja kypärä jää laminaariseen virtaukseen eikä tärise tai humise liiaksi.
Se ei suojaa kovin hyvin sateelta, mutta kevittää rintakehälle tulevaa ajoviimaa oikein tuntuvasti. Pitkät matkat nopeaa kyytiä kyllä käy sitten voimille kun pää täytyy pitää lihasvoimalla pystyssä ja samalla pitää hiukan roikkua kahvoissa. Suomessa tuota ongelmaa ei esiinny oikein ollenkaan. Brevan pleksiä en saanut toimimaan yhtään vähääkään, joten poistin sen kokonaan. Kolmastoista kesä on nyt menossa nakupyörällä ilman isoja ongelmia. Kun on takamatkustaja, niin tuuli riepoo välillä aika kovaakin, mutta yksin mennessä ajo on yhtä juhlaa. Lykka till.