Viitisen vuotta sitten ostin uuden Klippon meidän riviyhtiölle, vanhan tilalle. Aprikoin kai hintaa liian kauan kun rautakauppias työnsi varastosta sähköleikkurin ja lupasi sen kaupan päälle. Kukaan ei ollut sitä ostanut kun oli sellainen sähköjohdollinen. Tein kaupat.
Kun on viskattu sellaisella hauskuudella kuin migreeniherkkyys, joka ei siedä yhtään häkäkaasua, se sähköleikkuri on minulle mainio peli. Osaan kyllä hollata kumikaapelia sen verran. Tehoa on enemmän kuin moottorileikkurissa ja painokin on kevyt. Moni muukin asukas on omaksunut sen vuosien kuluessa kun ovat ennakkoluuloistaan päässeet.
Siimaleikkurikin on talossa, mutta minusta aika paljon kevyempi työkalu puskien juuria leikatessa on oikea viikate. Sen oppii kyllä helposti. Oikea asento näkyy jotenkuten Pekka Halosen maalauksesta. Samoin hionta tapa. Hionta onkin tärkeämpi kuin leikkaustyyli, jossa tärkeä on muistaa, että terän tulee viiltää ruohoa, ei runnoa väkisin. Kun sen oppii niin kevyempää se on kuin siimaleikkurilla vehtaaminen. Varsinkin jos ei tahdo sitä häkää. Onkohan noissa vielä toimivaa katalysaattoria nähtykään?
Missähän se on sanottu, että pitää olla leikattu nurmikko ja -pensaat. Varmaan se tuli muotiin joskus -60 luvulla kun Aku Ankka lehti lanseerasi Ankkalinnan pihat. Täällä luultiin, että se on se sivistys. Eräs rivarimme napurimme pyysi, ja sai, luvan tehdä oman pihansa poikkeuksellisesti ilman nurmea, jota ei halunnut aina olla leikkaamassa. Teki sitten noppakivipihan kukkalaatikoineen ja rautapenkkeineen ja aurinkovarjoineen. On tosi hieno.
Niin, se vanha Klippo. Se moottori toimi hyvin, mutta alumiinikoppa mureni helmoistaan työturvattomalle tasolle.
