Hyvin kuvattu asia. Olen törmännyt samaan ilmiöön ja paikallistanut sen vaihteistoon. Ilmeisesti jokin vaihteiston etupään laakereista otti resonanssia. Aika kova vinkaisu oli se. Samalla tutkimuksella huomattiin että öljyn pinta oli pari senttiä alle suosituksen. Öljyä lisättiin ja melu katosi. Mutta tosiasia on että silloin oli kyse vaihteistosta.
Tuanoinnii – kuten sanottu, se on subjektiivista tuo äänimaailman tulkinta. Jotta en vaikuttaisi RVS mainokselta on pakko myöntää, että onhan sekin mahdollista, että se tuli vaihteistosta. Sitä puoltaisi se, että en saanut sitä esiintymään paikallaan huudattamalla, enkä liikkelläkään kytkin vedettynä. Koska se esiintyi satunnaisesti, voi tulla taikurin havaintoja, joita yhdistyy hämäävästi asiaan kuulumattomaan logiikkaan, taikurin apulaiseen, tässä tapauksessa RVS:ään.
Vaihdelaatikon öljymäärää en ole yleensä tarkastanut, vaihtanut vaan (korjaan tapani siinä asiassa). Kyseisenä ajankohtana oli kaikki öljyt jo ainakin kerran vaihtanut Jyväskyläläinen myyjäliike ja parikin kertaa paikallinen pieni korjaamo. On hyvinkin voinut olla öljyn vajausta. Ei tullut mieleen panna merkille olisiko se ulina tullut ennemmin ylä- vai alamäessä... Vai onko se öljy, rattaiden pyöriessä, tasaisena myrskynä joka paikassa, eikä loiskahtele mäkien ja jarrutuksien mukaan eteen ja taakse? Kuitenkin – jos se esiintyi, se tuli nimenomaan moottorijarrutuksessa pienemmälle vaihdon jälkeen.
Kyseisenä ajankohtana laitoin sen RVS:n loppuun ajettuun öljyyn sillä ajatuksella, että vaihdan itse sitten kaikki öljyt samoilla haalareilla, kunhan ajan ensin pari sataa kilometriä. Niin myös tein ja olen tehnyt aina siitä asti. Kun pyörä on vasemmalle vinossa sivutuella ja oikealta pruutataan nokkapullosta öljyä laatikkoon sen verran, että ei ihan aukon alareunaan ylety ja sitten käännetään pyörä pystyyn ja katsotaan: onko nyt alareunassa, siinä käy yleensä niin, että alkaa liika valua ulos. Ei sitä kuitenkaan oteta vähemmäksi vaan laitetaan tyytyväisenä luukku kiinni. Saattaa siis olla, että olen ajanut hiukan korkealla laatikon öljyn määrällä ja päässyt siitä ulinasta siksikin. Ja on se öljy voinut olla huolimattomasti laitettu hiukan vajaaksi silloin kun se ulina kuului.
Satulassa tehty havainto kyllä oli, että se ulina kuului oikealta alhaalta ja moottorin tasalta. Siksi laitoin muitta mutkitta RVS:n moottoriin tämän subjektiivisen käsityksen mukaan.
Etsin kyllä tiriseviä irto-osia pitkällä kaavalla. Äänenvaimentimetkin irrotin ja ravistelin niistä muutamia pikkukiviä ulos. Saa muuten hetkisen ravistaa, ennen kun sattuu kivi osumaan ulostulopilliin.
Kysyjän aiheen mukaan kuuluu sirinää kytkin vedettynä. Miten olisi kytkimen alapainimen säätö, sieltä vaihdelaatikon takaa se vipu, joka painaa pitkää karaa. Muuttuko sirinä sitten?