Kirjoittaja Aihe: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto  (Luettu 3013 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« : Helmikuu 20, 2018, 18:15:36 ip »
Kirjoittelin omia ajatuksia otsikon aiheista. Yleisesti.
Vanhenevissa Guzzeissa on kohteita joita ei ole ikinä huollettu. Toinen asia on että pienellä ennakoinnilla vanhallakin pärjää oikein hyvin. Jopa paremmin kuin uudella pyörällä jos kuljettaja/omistaja tuntee laitteensa.

Jos siihen ei ole valmiutta niin pyörä kannattaa vaihtaa muutaman vuoden välein uuteen takuun alaiseen.

Eikä asia koske vanhenevia Guzzeja vaan kaikkia pyöriä. Sellaiset asiat kuin jakoketjun/hihnan vaihto tuntuu tulevan monille yllätyksenä. Ei tule jos huoltaa/huollattaa ennakoivasti. Ennakointi säästää vaivaa ja rahaa. Merkittävästi. Toisaalta jää vaille mielenkiintoisia kokemuksia kun pyörä poikii esimerkiksi Kasselin mäkiin. Se on vain seikkailun alku joista kirjoitellaan eri foorumeille hurjia tarinoita. Mutta voi käydä hermoille ja laittaa reissun "uusiin puihin".

Ennalta varautuminenkin säästää hermoja jos homma on kiinni parinkymmenen sentin kulutusosasta jonka olisi saanut vaikka Biltemasta. Lähtiessä.

Rengasasia on tärkeä. Jos tietää että rengas kestää esimerkiksi noin 8000 - 10.000km ajomatkan niin ei ehkä kannata lähteä lapinreissuun 6000 km ajetulla renkaalla.
Kettinkivetoisella pyörällä pitää miettiä kuinka pitkään ketju kestää. Kumpi loppuu ensin: ketju vai matka. Joskus käy niin että molemmat. Yhtä aikaa. Ei olisi ollut iso homma ennen lähtöä....
Jne.

Ajattelu on siis omaani eikä liity kaupallisiin teemoihin vaan kokemukseen, vaikka, esimerkin vuoksi mainittuja liikkeitä on. Perusteet maininnoille on monesti koettua omaa kokemustani omien ja matkatoverieni sohlauksista vuosikymmenten mittaan. Niistä saisi pitkän ja mielenkiintoisen tarinan. Ehkä kannattaisi kirjoittaa kirja: Motoristin 1000&1 mokaa.

http://www.motomatti.fi/2018/02/moottoripyoran-huoltotarve-ja-siihen.html

Toisaalta: suunnitelman ja aikataulun mukaan tehty matka voi olla aika tylsä.

California 96

  • Viestejä: 14
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #1 : Helmikuu 21, 2018, 01:46:36 ap »
Niin totta joka sana...

2015 piti lähteä kaverin kanssa Juvashyttanille, Norjan korkein julkinen tie, Ja viimein mopo oli lastattu... mutta 60 km Kapellskäristä 19 vuotta vanhat öljyletkut venttiilikoneistolle tulivat tiensä päähän.
Vasen puoli sylki pikkusumuna öljyt Ruotsin asfaltille ( ja farkun lahkeeseen)

No punavalon sytyttyä ei 2 dl varaöljystä ollut isoa apua... kaveri haki litratolkulla öljyä... ja sillä litralla pääsi 8-10 km
- ja aina väliin punavalo syttyi, kun ei voinut tunneliinkaan pysäyttää vaan rullata matalilla kierroksilla

Letkun korjaus onnistui ( kielivaikeuksien jälkeen)  mutta oli kampiakselin vasemman sylinterin kaula oli ottanut sen verran kipeää
että 3500 rpm kohdalla jatkunut "rytinä" lopulta stoppisi kerralla matkanteon.

Mikä lähtee reissuun kahdella pyörällä... palaa neljällä.

Pieni ennakointi/tarkistus tai kunnon varaöljyreservi olisi voinut pelastaa tilanteen... no tuosta 2015 tapahtumasta on matka siis turvattu aina vuoteen 2033 asti... ;)  ... ei ainakaan samasta syystä tule stoppia

Jyrki


motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #2 : Helmikuu 21, 2018, 11:03:55 ap »
Reissun voi pelastaa myös kekseliäisyys ja päättelykyky. Joskus 90-luvulla paluumatkalla Saariselän Kontiosta Pohjois-Pohjanmaalla syttyi Larion ö-painevalo. Äkkiä kone sammuksiin ja rullaus tien laitaan. Hetken jäähdyttelyn jälkeen venttiilikoppa irti ja koneen käynnistys. Öljyä lensi oikein reippaasti. Koppa paikoilleen. (Lariossa on o-rengastiivisteinen venttiilikoppa joten tiivistevauriota ei synny.) Matka jatkui ja myöhemmin öljynpaineanturi vaihdettiin uuteen.

Öljynpaineanturista lensi muovinen keskiosa pois. Taas jäähdyttelyä. Anturin irrotus. Toinen moottoripyörä lainaksi ja lähimpään autotarvikeliikkeeseen josta löytyi samalla kierteellä oleva anturi. Siinä ei muuta sopivaa ollutkaan. Liitin eri, avainkoko eri, painearvo eri mutta kun kierre oli sama niin öljyvuodon se korjasi. Paineasiaa ei tarvinnut miettiä koska paine sen alkuperäisen anturin oli rikkonut. Tämä siis isossa moottorissa. Pikkulohkon öljynpaineanturia ei voi korvata tarvikkeella.

Eräällä etelänmatkalla kaverin Ducati jätti ketjut moottoritielle Saksassa. Kävin tekemässä "kunniakierroksen" eli kävin noutamassa pudonneet ketjut talteen. Olivat vieläkin hyvin kuumat. Hinausvälineitä ei ollut joten työntöhommaa piisasi. Onneksi suht lähellä oli bensiiniasema. Siellä on takaportti huoltoa varten. Sen avaamiseksi piti käydä neuvotteluja että pääsisi lähimpään taajamaan hankkimaan mallin mukaan ketjun. Sekin onnistui mutta ketjun hankinta olikin sitten oma kuvionsa. Useampi sata kilometriä tuli retkeiltyä ducatisti takapenkillä. Kyytiläiset odottelivat huoltiksella. 520-sarjan ketjut löytyivät (Sporttiducateissa on juurikin tuollaiset mopon ketjut.) ja vanhan mallin mukaan laskettiin rullien lukumäärä että saatiin sopiva ketju. Tällä kertaa lukollinen asennuksen helpottamiseksi. (Lukollista ketjua ei pidä normaalisti käyttää sillä siitä voi koitua hankaluuksia mutta nyt oli pakkotilanne.) Ketjun asennus oli pikkujuttu mutta kourat melkoisen mustat. Myös huoltiksen maksullisen vessan pesuallas oli jälkeenpäin melko ikävän näköinen. Mutta matka jatkui.

Sen päivä majoitusvaraukset olivat rauenneet koska olisi pitänyt ajaa vielä yli 400km. Piti siis löytää majoitusta. Vähän oli stressiäkin. Moottoritiemotellit olivat jo illan tullessa täynnä, tai niin meille kerrottiin, mutta eräässä pikkukylässä oli Gasthaus joka olikin oikein mukava paikka. Jouduttiin vain lähtemään aikaisin sillä oli tarkoitus ottaa eilinen aika takaisin ajamalla hieman kovempaa ja pidemmälle.

Kerrottakoon että ketjut vaihdettiin Lodin hyvässä kaupungissa mutta vaihtotyön hinta oli merkkiliikkeessä hyvin suolainen. Loppumatka meni sitten ihan suunnitelmien mukaan.

Jälkeenpäin tämä ducatisti kertoi että jos olisi ollut yksin liikkeellä niin pyörä olisi lähetetty laatikossa kotiin ja kyytiläiset junalla tai lentokoneella. Olisihan siitäkin tarina syntynyt.

Kuitenkin kyseessä ihan perushomma: ketjujen vaihto. Siihen ympärille vain kertyy kaikenlaista äksöniä joka vaikuttaa stressaavan toisia niin kovasti että ovat valmiit luovuttamaan pikkujutun takia. Mainittakoon että meillä kummallakaan ei ollut kielitaitoa.

Kurtsi

  • Viestejä: 300
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #3 : Helmikuu 22, 2018, 08:40:35 ap »
Onhan näitä sattunut ..., mutta jos jatketaan ketjutarinaa. 70 -luku ja palaamassa CB 350 Hondalla Imatranajoista. Yhtäkkiä kone kiljaisee tyhjää. Katkenneet ketjut löytyvät tienvarresta. Kaverin vesisuzukilla lähdettiin alunperin vähän epätoivoiselle matkalle apua etsimään - sunnuntai-iltana. Ensimmäinen vastaantullut metropoli 5 -tiellä oli Joroinen. Kun siinä huoltoasemalla kyseltiin, selvisi että jollain on samanlainen Honda kylällä. Paikka löytyi, mutta heppu oli isän mukaan Imatralla. Kun autotalliin katsottiin, siinä oli ketjut tallin lattialla. Oli vaihtanut ne ennen Imatralle lähtöä ! Viisasta. Ketjut mukaan ja matka jatkui taas ....

NorgeGTL

  • Viestejä: 817
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #4 : Helmikuu 22, 2018, 09:50:39 ap »
Kesällä ´82 velipoika oli tulossa 5-tietä pitkin reisultaan Kymenlaaksoon. Oli ostanut vast'ikään Pohjola Centeristä ´74 350 Hondan. Jo ennen reisua katseltiin pyörän ketjuja, joita oli jatkettu jostakin syytä erilaisella ketjulla. Ei käynyt tuolloin mielessäkään, että ne olisi pitänyt vaihtaa ennen 1000 kilsan matkaa. Kestivät sitten noin 850 kilsaa ja ketjut tippui paluumatkalla Juvalle. Velipoika soitti minulle ja noudin hänet. Pyörä jäi kohdalle sattuineen maatilan pihaan, jonne palasimme muutaman päivän kuluttua ja suoritimme suomalais-ugrilaisen metsäremontin uusimalla ketjut ja rattaat. Asennusalustana meillä oli asiaankuuluvasti asennushiekka, jonne hukkasimme kykimestä yhden kuulan ja paluumatkan velipoika ajoi ilman kytkintä. Kevyessä pyörässä no problem. Nuo oli meidän harratuksemme alkuhämäriä aikoja ja tuolloin opittiin paljon. Varaketjutkin on ollut joskus matkassa kun, velipoika taas, oli nuukuuttaan laittanut GR 650 Suzukiin teollisuusketjua sitä kun virmassa riitti. Epävarmoina otettiin toiset matkaan Hammerfestin reisuun '86. Ketjut kesti ihan ok. 
Stelvio ´12 & 650 NTX ´87 ynnä Cali EV ´04 ja naisen Stelvio ´08.
Ex. Norge ´07, Calit ´06 ja ´03 sekä Quota ´99

Aapo

  • Viestejä: 716
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #5 : Helmikuu 22, 2018, 14:08:45 ip »
Parit teollisuusketjut H2 Kawalla liikennevaloista lähtiessä katkoneena opin, ettei kannata, vaikka ilmaiseksi sai. Tämä seitkytluvulla.

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Huollon ennakointi ja ennakoiva huolto
« Vastaus #6 : Helmikuu 22, 2018, 14:17:14 ip »
Teollisuusketjuista.
Maatalousfirmassa töissä olessani (Silloinen Ylö-Tehtaat, nyk. hommia jatkaa samassa paikassa Avant Tecno.) oli metrikettinkiä tarjolla runsaasti ja jakokin sama kuin työkaverin 550 Suzukissa. Ilmaiset ketjut tietysti houkuttelivat ja ruokatunnillä vaihdettiin ketju uusiin. Töiden jälkee lähdettiin ajelemaan. Ei niillä ketjuilla pitkälle päässyt. Kokeiltiin samanlaisia ketjuja vielä 250YZ Jammussa mutta ei päässyt rataa edes puolta kierrosta. Laatu ja lujuus ei vain riittänyt. Mutta maatalouskoneen voimansiirrossa riitti vaikka kuinka pitkään.

Vertailtiin viisastuneena asiaa ja eroja löytyi merkittävästi teollisuusketju vs prätkänketju. Rullien laakerointi puuttui, rullissa oli jokaisessa katkos (ts. taivutettu holkiksi) puhumattakaan tappien ja sivulevyjen materiaalin kovuudesta.

Varmaan on monentasoisia ketjuja sekä teollisuudessa että moottoripyörissä. Nykyään moottoripyöräketjuta ovat melkoisen lujaa tavaraa mutta niitä pitää myös huoltaa. Ketjuja ei pidä laittaa kuluneille rattaille tai kulunutta ketjua uusille rattaille.

Kun ketjua vetää takarattaan keskitason kohdalta taaksepäin niin ketjun ja rattaan välistä ei pidä päivän paistaman. Hyvä ja yksinkertainen keino havaita. Joskus näkee myyntiin laitettuja pyöriä joissa ketjut ovat vinkuvan kireällä. Asia kannattaa huomioida. Todennäköisesti on kysymys venähtäneistä ketjuista. Vaikuttaa jopa jousituksen toimintaan ja rasittaa voimansiirron laakereita kovasti.

Talouden kaikissa pyörissä yhtä lukuunottamatta ketjua rakenteissa. Yhdessä toisiovedossakin.