Aivan varmaa on, että ikääntyminen huonontaa toimintakykyä. Millä tavalla ja missä iässä – on täysin yksilöllistä. Ei voida mitata toimintakyvyn heikkenemistä ikävuosien luvulla, diopteriluvulla eikä muillakaan numeroilla muuten kuin yksilöllisesti, ei yleisesti. Kun sitä sitten mitataan, on tärkeää olla rehellinen itselleen ja lääkärilleen.
Kun tosiasiat on tunnistettu ja tunnustettu, on tehtävä ratkaisut asian hoitamiseksi. Näön tarkkuudelle on jotain tehtävissä keinovälineillä. Kuulonkin hyväksi on välineitä ja teknisiä ratkaisuja. Reaktiokyvyn ja -nopeuden hyväksi ei voi muuta kuin varata siihen käytettävää aikaa kaikin keinoin. Tasapainollekaan ei voi kuin korkeintaan harjoitella, joka tiettävästi hiukan auttaa. Lihasheikkouden voi jossain määrin lykätä tuonnemmaksi harjoittelemalla. Muisti jos alkaa olla haitallisessa määrin heikko, voi vain kysyä lääkärin mielipidettä ajamisen jatkamisesta.
Pelkästään se, että ratissa on vanhempi ihminen ei oikeuta ketään diskriminoimaan ja soittamaan suutaan tai torveaan. Heistä moni ajaa huolellisemmin kuin useat keski-ikäiset besswervisserit.
Kypärän silmälasivirityksen tein kun huomasin vakiorillien olevan vaarallinen ja epäkäytännöllinen ratkaisu. Kuten edellä muutkin ovat maininneet: valon määrä vaikuttaa näön tarkkuuteen. Se johtuu pupillin pienenemisestä valossa ja neulanreikäkamera efektistä. Huomasin saman ilmiön huonontavan näön tarkkuutta kun visiiri on kovin paljon tummennettu. Jonkinlaisen tummennuksen kyllä tarvitsen kirotun mikreeniherkkyyden takia.
Tasapainoaistin tarkasti terveydenhoitaja, ja huonoksi totesi. Yllätyin siitä kovin. Hyviä harjoituksia löytyy vaikka netistä, ja ne vaikuttavat. Ajotekniikassa kannattaa kiinnittää entistä enemmän huomiota katseen suunnan vaikutukseen. Kun tasapaino riippuu suurelta osalta näköinformaatiosta, se kannattaa hyödyntää täysin.
Reaktioviive on myös mitattavissa terveydenhoitajan avustuksella, tai ilman. Reaktioaikaa on varattava käytettäväksi. Jokainen kokenut kuljettaja tietää kuinka se tehdään. Vastaväitteistä huolimatta väitän, että kunnollinen nykyaikainen navigaattori, kunnollisella kaistaohjauksella, antaa aikaa ympäristön tarkkailuun ja tilanteisiin reagointiin. Kun pitää äänen isolla, se kuuluu ilman kuulokkeitakin ja näytön voi vaikka pitää poissa päältä. Pariisin aamuruuhkassa olisi ensikertalaisen ollut täysin mahdotonta löytää moottoritien alkuun ilman kaistaohjausta, tai olisihan sinne löytänyt ja nähnyt kyllä paljon runsaammin Pariisia kun olisi ollut koko ajan eksyksissä – elämäntapakysymys. Väitän, että navigaattori on tekninen apuväline, jolla lisätään mahdollisuuksia saada reagointiin lisäaikaa.