Tallipuuhissa en selviydy kunnialla enää ilman silmälaseja, on siis lukunäköön tullut ikänäköä sen verran.
Tämä on tullut todettua ja muutaman vuoden ajan. Aikanaan työelämässä huomasin kun työntömitan noonius ei varman päälle erottunut. Varsinaisia optikon sovittamia silmälaseja en ole vielä laittanut vaan pärjäilen hienosti 1,5 - 2,0 diopterin muovilinsseillä. Viime viikon näkötestissä luettelin alimman rivin E-merkit kohtuullisella varmuudella oikein. Voisi ne tietysti opetella ulkoakin..... Tarkoittaa että kauas näen kunnolla.
Mutta muutoksia on: vältän ajamasta hämärässä ja pimeässä. Sitä en tiedä onko kyse näöstä vai paremmasta turvallisuuden tunteesta valoisassa. Liekö alitajunta ottanut komennon että pimeässä on mörköjä....
Eilen ehtoolla oli kerholla näpräämässä sähkövärkkejä ja hieman turhan myöhäiseen: kello kävi jo iltayhdeksää. Milloin oli pihdit hukassa ja osat tippuivat hyppysistä. Siinä vaiheessa harrastetunnit menivät jo toisella kymmenennellä. Sama ongelma oli kyllä jo työelämässä ollessa: ylitöissä rupesi hommat sujumaan huonommin. Itse olen aamuvirkku ja paras teho on käytetty ennen klo 14:sta.
Yleensä aloitin päivän klo 05. Nyttemmin olen itseä armahtanut ja aloitan klo 08. Ja jos sattuu makuuttamaan niin vasta kymmeneltä. Ei ole niin justiinsa....
Läheltäpititilanteita on toistaiseksi sattunut hyvin vähän tai ei ollenkaan. Tai sitten en itse niitä havaitse.... Näin kaupunkialueella asuessa kannattaa valttää aamu- ja iltaruuhkia. Jotkut autoilijat ajavat sarvet päässä kun jonot etenevät alle rajoituksen. Tampereellahan ei varsinaisia liikenneruuhkia ole ilmennyt lainkaan joitain moottoriteiden kolaritapauksia lukuun ottamatta. Täkäläinen "ruuhka" on kun on enempi kuin viisi autoa liikennevaloissa jonossa.
Eläinten kanssa saa olla tarkkana. On sattumasta kiinni ylittääkö kauris tai hirvi tien sadan metrin päässä vai kohdalta. Näillä seuduilla molempia on moninkertaisesti yli tarpeen.
Yksi koira-tapaus oli taannoin: pikkutyttö taluttamassa fleksin perässä itseään isompaa hauvaa joka havaitessaan minun saapuvan pyörällä hyökkäsi kohti. Tyttö tuli perässä kuin rukkanen. Kiihdytin pois tilanteesta. Tämä siis lähiön talojen välisellä pienväylällä alle kolmenkympin vauhdissa.
Kiertoliittymä on mielenkiintoinen kohde. Milloin sitä kierretään myötäpäivään, milloin ei katsota onko joku jo kiertämässä vaan tuupataan eteen. Varsinkin raskas kalusto harjoittaa sitä ja joutuu itse pysäyttämään ympyrään. Villkua ei käytä kuin jotkut ja monikaistaisissa kiertoliittymissä oiotaan että kaistavalinnan perusteella ei viivoituksen mukaan voi ajaa ulos liittymästä siltä kohtaa. Mutta hyvin näköjään voi.
Silti pidän kiertoliittymää turvallisempana kuin perinteistä risteystä. Kunhan eivät laittaisi näkemäestettä keskelle liittymää.
Vuosien mittaan on oma ajotapa ja ajonopeudet muuttaneet luonnettaan. Ehkä sekin vaikuttaa että pohjimmiltaan on nykyään vastuussa terveydestään ja hengestään muillekin kuin itselleen.
Vielä parikymmentä vuotta sitten päästelin yli kaksinkertaisia nopeusrajoituslukemia maaseututaipaleilla ja otin "harkittuja" riskejä kaarteeseen mennessä. Mistäpä metsävälillä tietää mitä siellä mutkan takana on? Tosin yksi kerta syyskuussa ajokauden päättäjäisistä tullessa napsahti: oli sunnuntaina koulun kohdalla 60 alueella tutka ja mulla vauhtia mitattuna 186 ja juuri tarjoamassa isoa vaihdetta. Ajattelin olla pysähtymättä ja vain lisätä kyytiä, kuten ennenkin kyseisessä tilanteessa, mutta siellä olikin mp-poliisi valmiudessa. Päätin sitten olla lähtemättä kisaan. Ilman mp-poliisia olisi tilanne ollut toinen.
Nössöksi on mennyt: ennemmän muut ohittelevat minua kuin minä heitä ja jonkin kaalivankkurinkin perässä saatan ajella mutkatiellä pitkät pätkät ottamatta ohituksen riskiä.
Oletteko huomanneet: teiden kunnostuksen yhteydessä kaistamaaluksien keltaiset ohituskieltoviivat vain pitenevät. Aikanaan kuulin että ohituskiellon pituus määräytyi tiemestarin virka-Ladan ohituskiihtyvyyden perusteella. Mikähän lienee nykyinen määritelmä?