Juu, olen putsannut GT 850:n trapin alakautta. Pyörä kyljelleen, kiertokankien laakerit auki ja tippakannulla bensiiniä voitelureikien kautta trappiin. Kun möhnä alkaa osoittaa pehmenemisen merkkejä, niin kuparilangasta taivutetulla vispilällä sitten sisäistä raaputusta, niin sieltä alkaa valua hitulaa sisään pumpatun bensiinin mukana. Alkuliotus otti hiukan aikaa, mutta kun prosessi pääsee alkuun, niin aika nopsasti sieltä valui ylimääräinen moska pois. Metallilangalla tuntuu puhdas pohja ihan selvästi. Minun tapauksessani voitelukanavat olivat jo lähes tukossa, joten kk. laakerit olivat pahasti kärsineet ja ne pantiin uusiksi. Putsauksen jälkeen ajoin pyörällä monet vuodet ja se toimi normaalin hyvin. Aterian välin verran taisi mennä koko hommassa.
Millen trappia tutkin lankakoukulla jossain 250 k:n kohdalla eikä siellä tuntunut olevan juurikaan mitään enkä ole siihen sitten uudelleen kajonnut, vaikka tiedetään tarinoita että trappi olisi tukkeutunut jolliain myös suodattimellisessa mallissa. Ehkä tuo asia riippuu paljon myös huollon aktiivisuudesta. Itte olen vaihtanut putsarin vain keväthuollon yhteydessä ja samalla pessyt öljypohjan sisäpuolen puhtaaksi. Öljypohja on kyllä joskus ollut niin kaamean törkyisen näköinen että HUH. Talviset kondenssivedet siellä tietenkin on sekoittuneet öljyyn ja tehneet mahdottoman liisterin moottorin lattialle. Seassa voi tietenkin olla aina hiukan metallia ja palojäämiä.