Taitaa tänä päivänä olla aika hyvin tarjolla peruskarttoja ja paketteja joilla pääsee liikkeelle. Eniten askareita aiheuttanee anturointi.
Retroilevat HD-miehet laittelevat vielä mankkuja pyöriinsä. Sen kanssa ei olisi vikaantuvaa elektroniikkaa matkassa..
Silloin aikanaan kun ryhdyin näitä tarvike-digi-sytkiä asentelemaan apuna ja neuvojana perusasetusten tekoon oli Leimanin Janne jolla oli aiempaa kokemusta aiheesta. Ensimmäisen ennakkokäyrän kopioin manuaalisesti Silent Hektikin esitteestä. Ensimmäinen "kartta" oli siis vain "1D" käyrä, siitä kehittyneempi "2D"-käyrästönluontimoodi päälle kunnes lopullisessa "3D"-kartassa oli mukana kierrosluku, kaasukahvan kiertosuuna ja kaasuläpän asento. Myöhemmissä päivityksissä on tullut lisää toimintoja.
Perusasetukset eivät ole Guzziin laitettaessa aivan selkeät niin kuin on tasajakoiseen rivikoneeseen. On huomiotava jatkuva sytytysvälimuutos, jota ei silloin vielä Ignitechiin ollut määritelty. Nyt on heillä valmiit asetukset ja kartat melkein mihin tahansa kaksipyöräiseen. Sen kuin vain valikosta valitsee.
Liian helposti puhutaan vain "kartoista" mutta vähemmän niitä ohjaavista järjestelmätoiminnoista. Pelkkä kartta ei ole autuus jos järjestelmäasetukset eivät ole hyvät. Niiden säätämisessä on todellinen tuntuma moottorin fyysiseen toimintaan. Ehkä juurikin siksi suosittuja ovat valmiit "bolt-on-ratkaisut" jotka asennettuna suorittavat tehtävänsä kohtuullisesti. Mutta paremminkin voisi olla.....
Unohdinpa kuitenkin sen jutun että paljon aiemmin Centauron ahtamisen yhteydessä piti ohjelmoida ruiskutuksen lisäyksikkö, kotimainen Laiho-manipulaattori, ohjaamaan lisäsuuttimia. Aikansa kun persdynotti samaan loivaan ja pitkään ylämäkeen tulivat säädöt kutakuinkin hyviksi. Tietokone oli kerhotalon ovenpielessä ja aina koeajolta tullessa kytkin tietsikan johdot kiinni ja vähitellen korjasin jokaisen ongelmakohdan. Taisi mennä noin kuusi tuntia ja muutama tankillinen bensaa ja yksi lounas. Se oli ensimmäinen omatoiminen säätörupeamani. Sitä ennen herra Laiho itse omakohtaisesti oli minua kurssittanut laitteen käyttöön.
Magneeton, tai kahden, laittaminen ei Guzzin suhteen lienisi mitenkään ongelmallinen: kampiakselin etupäästä hammashihnalla veto sivulle sylinterin alla olevalle magneetolle. Paljonkohan nykymagneetot sietävät kierroksia?
Olisi siitä erikoinen moottori että se ei tarvitsisi käydessään lainkaan akkua tai latausta. Vain käynnistysmoottori, kun ei ole käynnistyspoljinta, tarvitsisi akkua. Valot olisivat suoraan laturilta vaihtojännitteellä.