Kävit siis konttorilla.
Jos tuo merkintä pitää paikkansa eli L4 niin taas on mennyt väärin. Maassamme ei voi katsastaa enää kuin L4e-luokkaan sivuvaunuajoneuvoja.
Auts. No, paperin mukaan minulla on nyt vuosimallin 2000 Guzzi, jonka ajoneuvoluokka on L4

Paperin mukaan.
Heh, Finlex:n mukaan vehkeessä kai pitäisi olla EU-speksatut renkaat. Nyt, kuitenkin, alla on Barum vuodelta 1985 (veikkaan) ja voi olla ettei se ihan kaikkie EU-pykäliä täytä. "Harmi". Noooh, sama saattaa koskea myös vilkkuja, mutta en ole ihan varma. Takavalo pitää olla, ja onkin, mutta ei siinä ole muita merkintöjä kuin "MADE IN CHEZCHKOLSLOVAKIA". Ja tosiaan, katsastajan käsikirjassa oli maininta (vuoden 84 jälkeen sivuvaunuun liittyen:) "jarruvalosta ei ole määräyksiä" joten matalalla lentäen ja rimaa hipoen taas saatiin paperit vastaamaan todelisuutta.
Saattaa olla että päivitän valot ajan tasalle ihan oma-aloitteisesti ja laitan myös jarruvalon toimimaan: eihän siitä haittaakaan ole.
Et ilmeisesti pyytänyt vaihtoehtoista ajoneuvoluokkaa?
Pyysin kirjaamaan vaihtoehtoisen käytön kaksipyöräisenä. Tämä kirjattiin.
Toisaalta jos tuo L4 merkintä pitää paikkansa ja joudut jonkin asian vuoksi tienvarsitarkastuksen uhriksi niin voit aina kysyä konstaapelilta tai katsastusmieheltä minkä ajoneuvoluokan sääntöjä parallaan sovelletaan. Jos vastaus on L4e niin voit vedota että rekisteröintitodistuksen mukaan ei voi noin uusia määräyksiä toimeenpanna koska ajoneuvoluokka on pre-EU-aikainen.
Tienvarsitarkastuksesta saattaa tulla yllättävän mielenkiintoinen, jos sellaiseen joudun. Lienee parempi tehdä kotiläksyt ennen sitä.
Vastuu väärästä (?) kirjauksesta lienee joka tapauksessa muissa kuin minun käsissäni: en minä ole tuota rekisteriotetta täyttänyt.
Hyvällä omallatunnolla kävimme kuitenkin kolme päällä tänään Lohjalla (Espoosta) syömässä. Pyörä kaipaisi jäykemmät jouset taakse

Valitettavasti ne Motonetin halvat jouset ovat 285-milliset, kun Guzzin takajouset näyttävät olevan "ajoasennossa pyörän alla" noin 325 milliä. Luulisin että ne olisivat jäykkyytensä puolesta sopivat pyöräänkin nyt kun siinä on tuo vaunu tuolla iskarilla.
MotoMatti (ja muutkin tietysti): Onko 4 sentin perän tiputus sellainen että se pilaa kaiken ja aiheuttaa tulvia, nälänhätää ja ilmastonmuutosta? Noilla jäykillä jousilla perä ei kovin huimasti enää siitä joustaisi, luulisin.