Kirjoittaja Aihe: Griso 8V huoltoa ym.  (Luettu 20125 kertaa)

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Griso 8V huoltoa ym.
« : Toukokuu 12, 2014, 23:32:52 ip »
Moro,

Männä viikonloppuna tein Grisoon pientä huoltoa, vaihdoin kaikki öljyt ja tsekkasin venttiilivälykset. Välyksiä tsekatessa ihmettelin ja ihmettelen oikeastaan vieläkin, että mikä funktio tuolla yhdellä pultin alla olevalla aluslevyllä on? Eka kuvassa punaisella ympyrällä merkattu. Molemmin puolin siis sama, ja samassa kohdassa. Äkkiseltään voisi luulla, että tuo on joku lukitusprikka tms, joka on vaan jätetty taivuttamatta. No itse en arvannut tuota lähteä taivuttelemaan, kun en tiedä mikä funktio tuolla on. Eihän tuo sinällään haittaa, mutta sen verran tiukka sovite on, että ihan pienen jäljen on kuitenkin kanteen tehnyt. Netistä katsoin muiden 8V-koneiden kansien kuvia, ja osassa tuo sama näkyi, muttei kaikissa. Eli onko raadilla oikeaa tietoa tuon "prikan" funktiosta?

Välyksistä puheen ollen, piti sitten oikeitä välyksiäkin arpoa pieni hetki. Manuaali vuodelta 2008 sanoo, että 0.10/0.15mm. Taas ulkomaan foorumeilla oli juttua että tuota olisi revisioitu arvoon 0.15/0.20mm. Kolmas maininta, löytyy mm. Stelvion manuaalista, sanoo että A8-sarjan moottorilla välykset tulisivat olla 0.10/0.20mm. Soitin sitten ProItaliaan Piikkiöön, ja Nurmen Marko vahvisti, että A8-sarjalaisessa välykset kuuluvat olla 0.10/0.20mm. Kiitos siis sinne oikean tiedon vahvistamisesta. Eli jos jollain on vastaava projekti edessä, niin manuaalissa on tältä osin vähän vanhentunutta tietoa. No tiedä sitten miten vakavaa olisi, vaikka laittaisikin manuaalin mukaiseen arvoon, mutta onhan se hyvä tehdä asiat viimeisten saatujen tietojen mukaan. Kunhan nyt jotain välystä siellä on..  :D

Nyt sitten pitäisi alkaa perehtymään tuon sielunelämään noin laajemmin. Oon alusta asti huomannut, että varsinkin vähän viileämmillä keleillä (mitä ainakin Pohjois-Savossa on riittänyt) käynti on jotenkin vähän epätyydyttävää 3100-3500rpm paikkeilla. Kyllä käy ihan ok, mutta tasaisella kaasulla ajettaessa välillä tuntuu, että pyörä nykisi lievästi. Ei mitään terävää nykimistä, mutta semmoista lievää aaltoilua. Ja tiukoissa neulansilmämutkissa missä joutuu hidastamaan ja kierroksia laskemaan vaihde sisässä, tuntuu että ihan pienillä kierroksilla ikäänkuin välillä sakkaisi koko moottori. Vastaavasti sitten taas korkeammilta kierroksilta tultaessa alaspäin paukuttaa putkessa jonkun verran. Ei nuo varsinaisesti ajonautintoa himmennä, mutta tuo 3100-3500rpm kierrosalue on kuitenkin aika yleinen taajamassa ajellessa, silloin tuo ilmiö tulee aina aika-ajoin tavattua. Korkeammilla kierroksilla käynnissä ei ole moittimista, tai en ole ainakaan huomannut. Toisessa, äänenvaimenninta koskevassa ketjussa tätä aihetta jo vähän sivuttiinkin. Eli ilmeisesti vaihtoehtoja on kaksi: hommata PC5 ja autotuneri, tai sitten vaihtaa tai muokata olemassaoleva ruiskukartta ja hakea sitä kautta optimaalisia säätöjä. Jälkimmäisen osalta mennään semmoiselle osa-alueelle, missä itsellä ei ole juurikaan (lue: ei yhtään) kokemusta. No, OBD-piuhat laitoin kuitenkin tilaukseen, ja pitää vielä tutustua GuzziDiagiin. Jos ei muuta, niin saapahan tuolla ainakin luettua vikakoodeja, jos omat rahkeet ei muuhun riitä.

-Jani-

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #1 : Toukokuu 13, 2014, 06:42:51 ap »
Nykiminen johtuu selvästi siitä, että menee laihalle. Tästä juoruaa myös tuo paukkuminen moottorijarrussa. Aluekin kertoo jotain, taitaa olla aika lähellä päästömittauskierroslukua. Varsinkin kun korkeammalla laulaa hyvin, niin tuossa taitaa olla "mittauskuoppa".
Hyvä pyörä, parempi mieli.

classic

  • Vieras
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #2 : Toukokuu 13, 2014, 08:26:56 ap »
Villi arvaus aluslevy-asiaan. Joissakin brittipyörissä ja harrikoissa on ylimääräisellä "ohjain kourulla" ohjattu kopassa roiskuva öljy valumaan oikeaan paikkaan.. Voiko tässä olla  sellaisesta kyse? (koska ei näytä kyllä taitettavalta lukitukselta!)

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #3 : Toukokuu 13, 2014, 08:42:41 ap »
Tuo vois kyllä napata ketjusta roiskuvan ravan tuohon keinuille. Totta.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 13, 2014, 10:34:20 ap kirjoittanut TunturiTT »
Hyvä pyörä, parempi mieli.

motomatti

  • Viestejä: 13 485
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #4 : Toukokuu 13, 2014, 10:02:58 ap »
Kun kerran kiinnostusta GuzziDiagiin on ja johdot tilauksessa niin pieniä muutoksia kykenee tekemään ihan itse kotioloissa. Kuten juuri noiden saastemittauskuoppien "paikkaamisen". Asiasta tulee informaatiota Italorallin yhteydessä.

Laitan liitteeksi esimerkkikuvat mitä tein Brevan vastaavalle pientä nyintää ja aaltoilevaa tehoa tuottavalle alueelle. On huomioitava myös mahdollinen vastaava toimenpide sytytyspuolelle.

Ensimmäinen kartta on ruiskutuskartta käännettynä siihen asentoon jossa kuopat erottuvat parhaiten. Ne olen ympyröinyt mustalla viivalla.
Toinen kartta on tehtaan alkuperäisen kartan ja muutetun kartan eroavaisuuksista. Siis vähennettynä edellinen jälkimmäisestä. Muutokset eivät ole isoja mutta ominaisuuksissa on huomattava ero juuri muutetulla alueella. Muut kohdat pidin muuttamattomina.

Kun tietokoneelle on ladattu asianmukaiset ilmaisohjelmat ja saatu yhteys ECUn ja tietokoneen välille tehdään ECUn sisällöstä varmuskopiotiedosto tietokoneelle ja/tai muistitikulle. Sen jälkeen voi aloittaa muokkaustoimet. Jos homma menee metsään niin voi aina palauttaa varmuuskopion takaisin.

Kun tekee muutoksia niin muutetaan vain yhtä asiaa kerrallaan. Eli ruiskutusta ensin, kokeillaan, sitten ehkä säädetään myös sytytystä, kokeillaan, jatketaan harkitusti muutosten tekemistä ja pidetään kirjaa tehdyistä muutoksista.

Tiedoston voi asentaa ECUun noin 10.000 kertaa eli ei tarvitse pelätä että ECUn omaksumiskyky loppuisi kesken aivan heti.

Jos pyörään on vaihdettu hengittävämpää imupuolta ja varsinkin väljempi pakoputki niin nuo "saastekuopat" korostuvat ja saattavat aiheuttaa selkeitä käyntihäiriöitäkin. Yleensä silloin on muutettava karttoja laajemminkin koska moottorin toiminta ei enää vastaa sitä mihin sitä ohjaava ohjelmisto on suunniteltu. Lambdakaan ei pysty näitä muutoksia täysin kompensoimaan. Lambda kun vaikuttaa vain noin 40% käyntialueesta eikä siinäkään silloin kun kiihdytetään, moottorijarrutetaan tai ajetaan keskimääräistä ajotapaa suuremmilla arvoilla.

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #5 : Toukokuu 13, 2014, 10:11:01 ap »
Tuo Classicin veikkaus on varmasti totuuden jäljillä. :) Jotain tuon tapaista arvelin itsekin, mutta putkiaivoni eivät kuitenkaan pystyneet asiaa työstämään lopulliseen muotoonsa. Joo, ei tuo lukitusprikka ole. On kuitenkin sen verran jäykkää tekoa, ettei noin vain taivu.

Joo, kuoppahan tuossa kartassa taitaa tuolla kohden olla. Pitäisi jollain alkaa lapioimaan noita kuoppia täyteen.. Harmi etten pääse Puumalaan turinoimaan aiheesta. Osa-aikaisen yh-isän kiireet ja työnantajan luoma työvuorolista äänestivät Italo-meetinkiä vastaan. No eipä maha mittään.

Tuossahan on se Agostinin vaimennin paikallaan katti ja db-killeri asennettuna. Edellinen omistaja ajeli ilman killeriä, mutta itse olen pitänyt sitä paikallaan. Naapurisovun ylläpitoa varten, sekä myös taannoista katsastusta varten.

Kiitos Matille vastauksesta, palataan näihin lähemmin kunhan saan piuhat ja yhyeyden Guzzidiagiin.

-Jani-

BrevaHessu

  • Viestejä: 46
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #6 : Toukokuu 13, 2014, 11:51:40 ap »
Mulla on Brevassa ihan samaa vikaa, että pientä nykimistä n.3000rpm kohdilla. Kerran on EFI valo syttynyt kun ajoin kakkosella n. 40 km/h vähän pitemmän pätkän, mutta valo sammui kun annoin lisää kaasua. Ei ole sen jälkeen syttynyt. Kylmäkäynnistyksen jälkeen lähtiessä nykii aika rajusti ellei anna kunnolla kaasua ja lähde kytkintä luistattaen, muuten kyllä tumppaa siihen. Kun ei köröttele hiljaa vaan antaa hanaa niin mielestäni toimii ongelmitta. Voi kun joku sanois että tuu käymään sen mopos kanssa niin katsotaan mikä sitä vaivaa. Itse en osaa tehdä kuin perushuoltoa.

Terv. Hessu
V7 II Stone -15

Makestain

  • Viestejä: 184
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #7 : Toukokuu 13, 2014, 20:33:36 ip »
Mulla on samanmoinen "aluslevy" Grisossa jonka moottori on A5. Otin pari valokuvaa kun tarkistin venttiilinvälykset viime talvena ja nyt vasta huomasin että mullakin on tuossa venttiilikannessa samanlainen "hiertymä". Kuva on vaan toisesta kannesta joten toisesta kannesta ei ole käsitystä. Kun tarkistin nuo venttiilit noudatin tuota .10/.15 ja näiden mukaan ei tarvinnut säätää välyksiä.
Kasi vee ei vee kasi

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #8 : Toukokuu 13, 2014, 21:32:43 ip »
Nuo 0.10/0.15mm ovat juurikin oikeat välykset A5-moottoreihin. En tiedä sitten mitä eroa noilla on, kun on pitänyt muokata tuota pakopuolen välystä A8-moottoriin.

-Jani-

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #9 : Toukokuu 13, 2014, 21:46:39 ip »
Jos sitä on pienennetty aiemmasta, niin syynä on todennäkösesti melun vähentäminen. Sitähän käytettiin konstina Amerikan markkinoilla noissa V11 Caleissa ja Sporteissa.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #10 : Toukokuu 13, 2014, 21:53:05 ip »
Niin, tai siis uudemmassa pakopuolen välystä on kasvatettu. Ehkä siihen tarvittiin lisää melua..  ;D

-Jani-

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #11 : Toukokuu 13, 2014, 22:10:06 ip »
Hehe!  ;D
Josko pakovälykset on huomattu kutistuvan olemattomiin joissain olosuhteissa. Ja siten suurennettu.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #12 : Toukokuu 23, 2014, 01:47:26 ap »
Auttakee,

Kävin keskiviikkona illalla pesemässä pyörän, ja nyt tänään torstaina oli pieni lë problem, kun ei meinannutkaan startata. Vähäisten ajojen vuoksi akkukin oli ollut laturin päässä yön yli. Siis pesupaikalta kotiin ei mtään ongelmia, mutta tänään liikkeelle lähdettäessä yllättäen vapaalla ollessa ei indikoi vapaa-valoa, eikä käyntiin. Vähän aikaa rumplatessa vapaan valo löytyi ja lähti käyntiin. Paikallaan ja vapaa päällä sivutukeen nojaten kävi ok niin kauan, kunnes taas vapaan valo yllättäen sammui ja samoiten pyörä. Taas vaihteita ja tappokatkaisinta rumplaten vapaan valo löytyi ja pyörä lähti käyntiin. Tyhjäkäynnillä paikallaan ollessa ilman sivutukea vapaan valo vilkkui epämääräisesti, ja jos sivutuki oli alhaalla, sammui silloin kuin neutral-valokin. No anyway liikkeelle päästiin, ja vähän pidemmällä lenkillä kaikki vaikutti olevan ok, indikoi normaalisti vapaata silloin kun pitikin. Mutta taas äsken kun koitin, ei vapaan valoa löydy millään, vaikka miten hakee. Virrat kun laittaa, niin self check pyörittää viisareita normaalisti ja neutral-valo palaa silloin sen pari sekunttia niin kirkkaana että. Mutta sen jälkeen taas vapaan valo ei pala, vaikka vaihde on vapaalla.

Pyörä lähtee käyntiin ilman neutral-valoa pystyasennossa, siis ilman sivutukea. Sivutuen varoitusvalo palaa niin kuin pitääkin. Mikä yhteys sivutuen ja neutral-valon välillä on? Aamulla pitäisi lähteä Savonlinnan kautta keskiseen suomeen, ja arveluttaa että niinkö tämä voisi poikia jotain ylimääräistä ongelmaa? Ainakin nyt ongelma on eliminoitu, kun hyppää itse pyörän selkään ja nostaa sivutuen ylös ja starttaa, vaikka neutral-valo ei palakaan vapaalla ollessa. Mutta kyrsiihän tää tämmöinen, kontakti-spraytä suihkuttelin sivutuen kytkimeen ja tappokatkaisimeen ilman toivottua tulosta.

Ei pitäisi pestä pyöriä prkl..

-Jani-

Jani Janhunen

  • Viestejä: 203
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #13 : Toukokuu 23, 2014, 02:16:29 ap »
Eli itse itseäni komentaen, päättelin että vian pitänee jollain tavalla olla vapaan indikoinnissa, siihen viittaa tuo luonnollisen (neutral) valon pätkiminen tyhjäkäynnillä sivutuki ylhäällä. Onko tiedossa pesulle arkoja paikkoja ko. sektorilla?

-Jani-

Ikkala

  • Viestejä: 1 823
  • Seinäjoki / Alavus
Vs: Griso 8V huoltoa ym.
« Vastaus #14 : Toukokuu 23, 2014, 07:26:35 ap »
Oliskohan se vapaavalon anturin liitin joka pätkii. Se on aika nolo viritys... Sitä roplaamalla mä olen saanu vastaavat oireet pois.
En tiedä näkyykö se grisossa, sielä se lymyää oikealla puolella, huohotinletkusta vähä taaksepäin.
HD FLSTC -09, BMW R1200RT-14, Honda CB1000R-12 , pannonia T1 250 -62, Kawasaki KMX 125