Saa niistä uppopumppuun hyvän roskasihdin, mutta älä niitä ainakaan ruiskukoneiseen Guzziin laita.
Ymmärrettävä väärinkäsitys. Kyseessä ei ole ruiskukone, vielä.
Kyllä, laitan tulevaan ruiskukoneiseen Caliin joka kantaan nykyään nimeä S. Trike valmistuspaikkansa ja rakenteensa mukaisesti. Kahdeksankymmentäluvun tekniikkaa joka on jo hieman kulahtanutta. Kaasuttimet heivaan ja samalla lähtee virranjakajakin. Tosin aikataulusta ei ole kovin tarkkaa. Toimiihan se välttävästi kaasutin/kärkisytytystysmentelmälläkin.
Ajattelin kuitenkin laittaa tankin alle yhden läppärungon ja imuventtiilien läheisyyteen suuttimet. Suodatin tulee siihen läppärunkoon imupuolelle.
Olen miettinyt että tinaanko itse perinteisen isokoteloisen MegaSquirtin vai ostaisinko kaupasta valmiin MicroSquirtin. Näitä ratkaisuja olen tehnyt jo useamman ja useampaan pyörämerkkiin. Monessa MS-projektissa olen ollut "kummina". Enimmäkseen amerikkalaisvalmisteisiin pyöriin. (Buell ja H-D)
Nyt työn alla on paraillaan Yamaha V-Max jossa hieman paremmat sisäkalut kuin tehtaalta lähtiessä ja mekaaninen ahdin. Vakiokaluilla kun yritykseni ko merkillä ovat poikineet joka kerta hieman yli 200 hv tietämillä. Onhan se iso ja painava pyörä mutta kun jotkut sellaista haluavat ja mulla on aikaa neuvoa. Joskus projektit tahtovat venyä kuten tämäkin kun on ollut omakotitalon rakennusta, naimakauppaa ja muutakin kiirettä että rahanmenoa.
Tuossa juttua joistakin tekosistani sillä osastolla:
http://www.motomatti.fi/search?q=v+maxPitkä selvitykseni aiheesta vei hieman etäälle vapaavirtaussuodattimesta mutta kun moottori ja sen ohajus rakennetaan sitä varten että myös se että vapaavirtaussuodatin tekee kokonaisuudessa sen mitä pitääkin niin ollaan ihan asiassa. Suodatuskykyyn en niinkään ota kantaa.
Aiheesta ideatasolla:
http://www.motomatti.fi/2012/12/mpn-kaasutinmoottorin-digitalisointi.html