Kirjoittaja Aihe: Calin perän aukaisu  (Luettu 29087 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #30 : Elokuu 16, 2015, 21:00:22 ip »
 8/33 = 4,21, 7/33 = 4,7, 7/37 = 5,28.
Siinä on noin 25% ero alkuperäiseen. Noin tiuhaa perää en olekaan koskaan koonnut. Mielenkiintoista.

Lainaus
Oliko laakerit siis pyörineet vielä pesässäänkin?
Siltä näyttää neulalaakerin kohdalla. Tuli akselin mukana pesästään. Yleensä tarvitsee lämpöä ja ulosvetäjän. Iso kuulalaakeri oli leikannut kiinni sisäkehästään akseliinsa ja sen jälkeen pyörinyt siinä. Ulkokehäänsä kuitenkin jämpti. Piti irrottaa koneellisesti pesätään. Akselista lähti kohtuuvoimalla mutta matala "kaula" oli siihen muodostunut. Kyseinen liitoshan on liukusovitteinen eli akseli ui laakerin keskireiässä mutta kiinnileikkautuma on sen estänyt ja todennäköisesti hammasvälys on mennyt hyvin tiukalle. Syy - seuraussuhdetta on hankala määritellä aiheuttajan osalta. Matkaahan perä on tehnyt jo toistasataatuhatta mutta silti sen ei pitäisi hajota tällä tavoin. Jotain irtonaista on ollut liikkeellä joka on jumittanut ison laakerin.
Shimmasin perän joskus 60.000 km kohdalla ja silloin se oli kokolailla hyvässä kunnossa mutta pinioniakselin laakeroinnissa oli pientä välystä. Nyt laakerointi vaikutti normaalilta välysten kannalta. Pikkurattaassa oli lautaspyörän hampaan reunan jälkiä varsin syvällä hammastuksen pohjassa josta päättelin että lautaspyörä on tullut liian tykö.

kalina

  • Viestejä: 45
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #31 : Elokuu 17, 2015, 08:18:36 ap »
Tätä lukiessa alkoi mietityttämään tuo oman pärrän 110tkm. ajettu perä. Ei se kyllä lämpee eikä äännä. Huollot tiettävästi tehty ajallaan ja mölyäkin lorahtanu öljyn joukkoon. Mutta mutta, ei tietoaonko shimmailtu tai edes tarkistettu. Oliskohan syytä talvella vilkasta? Isä kyllä sanoi jo mopoaikoina että nuo sun vehkeet kestääs ikuusesti jonset niitä ruuvaasi.  ;D

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #32 : Elokuu 17, 2015, 08:24:01 ap »

- jos nyt on 8/33, olisiko 7/37 sopiva vaunun kanssa ajettavaksi? 7/33 rattaista sanotaan "Delivery time 2-8 weeks" ja tarkoitus olisi vielä ajaa tänä kesänä. 7/37 on hyllyssä. Kuutosvaihteelle ei ole kovin paljon ollut käyttöä edes ennen vaunun laittoa. Tuon kanssa olisi kuutonen varmaankin ihan luonteva vaihde.



Kröhöm.. vitonen.

Mihin nuo 7/37:t on tarkoitettu?
Hyvä pyörä, parempi mieli.

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #33 : Elokuu 17, 2015, 09:05:45 ap »
Tätä lukiessa alkoi mietityttämään tuo oman pärrän 110tkm. ajettu perä. Ei se kyllä lämpee eikä äännä. Huollot tiettävästi tehty ajallaan ja mölyäkin lorahtanu öljyn joukkoon. Mutta mutta, ei tietoaonko shimmailtu tai edes tarkistettu. Oliskohan syytä talvella vilkasta? Isä kyllä sanoi jo mopoaikoina että nuo sun vehkeet kestääs ikuusesti jonset niitä ruuvaasi.  ;D

Jos irrottaa banjon ja vetää pinion-akselin ulos (se lähtee ihan vetämällä), pääsee näkemään jo paljon.

Jos ei näy mitään kulumaa hampaissa, lienee asiat ok.

Jos näkyy kiillottumaa joka on kosketuspintojen keskellä, lienee asiat ok.

Huollot tein minäkin ajallaan (10 000km huoltoväliä noudattaen) ja Molykote-A:ta on käytetty ohjeen mukaan. Ei mitään oireita ennenkuin nyt sitten ryhtyi ääntämään ja kuumenemaan.

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #34 : Elokuu 17, 2015, 09:45:03 ap »
Kuutosvaihteelle ei ole kovin paljon ollut käyttöä edes ennen vaunun laittoa.

Kröhöm.. vitonen.


Vaikea uskoa että tällä laskutaidolla on saanut huijattua itselleen dokumentin siitä, että on suorittanut kaiken mitä tarvitaan diplomi-insinöörinä esiintymiseen.

Lainaus
Mihin nuo 7/37:t on tarkoitettu?

Tämän lähteen mukaan sivuvaunukäyttöön, eli tällä kertaa juuri siihen käyttöön mitä käyttö nyt on:

http://www.mgcycle.com/index.php?main_page=product_info&cPath=72&products_id=916

Lainaus
Home ::  rear drive ::  7-37 sidecar ring and pinion gear set
7-37 sidecar ring and pinion gear set
[Part Number: 200011018]
$491.05

7-37 sidecar ring and pinion gear set

From Germany this set of rear drive gears formerly known as "side car gears" because of the stump pulling 5.28 ratio. These gears are the hot tip for short tracks and stop light to stop light performance, as well as to help haul heavy loads such as side cars. This ratio is special order only, normal delivery time is approx 3 weeks.

Se vain hieman harmittaa että matkamittari näyttää jatkossa neljänneksen liikaa.

Jackalin nopeusmittari on jo pidempään näyttänyt "mitä sattuu", mutta sen olen kompensoinut laittamalla digitaalisen eturenkaasta pulssia mittaavan anturin ja näytön, joka näyttää oikean nopeuden, samoin kuin edetyn matkan. Huoltovälin olen kuitenkin katsonut alkuperäisestä matkamittarista tähän asti.

Itse asiassa alkuperäisestä mittarista hajosi trippikin jo melkein 100 000 km sitten. Digitaalinen apumittari paikkaa senkin kätevästi.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 25, 2015, 10:39:49 ap kirjoittanut MotoJussi »

egon

  • Viestejä: 973
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #35 : Elokuu 17, 2015, 10:10:25 ap »
Kalinalle sellainen kommentti, että perää kannattaa käyttää irrallaan lähiaikoina ja tarkistaa, että pinionipyörän laakeri on jotakuinkin välyksetön. Sen saa kirrattua poistamalla shimmiä laakereiden välholkin alta kun ensin avaa systeemiä koossapitävän mutterin. Jos ajelee väljällä laakerilla, se alkaa syödä spooreja akselista ja holkista, lisäksi hammaskosketus pyörien välillä menee vääränlaiseksi ja se alkaa kuluttamaan pyöriä väärään muotoon. Perää ei tarvitse eikä kannata purkaa enempää jos se kerran toimii normaalisti eikä öljyn seasta löydy runsaasti hitulaa. Perä kannattaisi käyttää irti joka ajokauden alussa ja tarkistuksen lisäksi samalla rasvata kardaanin spoori, se on niin pieni ja nopea operaatio.

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #36 : Elokuu 27, 2015, 08:17:51 ap »
7-37 sidecar ring and pinion gear set

Pistin palikat paikalleen eilen ja suoritin noin 120 000 km määräaikaishuollon valmiiksi.

Tänä aamuna huitaisin sitten 55 km matkan työmaalle. Matkasta suurin osa moottoritietä.x

Havainto: Ei ole oikein kiva kun "uusi viitonen" tuntuu "vanhalta kolmoselta", mutta sen yläpuolella ei ole enää vaihteita. 120 tuntuu vähän turhan kovalta vauhdilta kierrosten puolesta.

Taajamassa sen sijaan oikein mukava.

Suositus: Ei kannata laittaa 7:37 perää jos ei oikeasti halua sellaista :) Parhaimmillaan tosiaan vaunun kanssa "max 100 km/h". 7:33 olisi vielä OK, mutta tuo 7:37 on isolle tielle normaaliin moottoritieajoon liian tiheä. 

Vaan tässäpä nyt ollaan.

Lainaus
Se vain hieman harmittaa että matkamittari näyttää jatkossa neljänneksen liikaa.

Itse asiassa Guzzin oman  nopeusmittarin näyttäessä 150 km/h on vauhtia oikeasti 100 km/h rikitaalisen kalibroidun mittarin mukaan. Mutta se Guzzin oma on näyttänyt jo aiemmin mitä sattuu.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #37 : Elokuu 27, 2015, 11:48:02 ap »
Varmaan menee hetki opetellessa uuttaa ajotapaa. Nythän se on soolona vaihteeksi niin taitaa kakkonen olla "uusi ykkönen" muotislangia käyttääkseni.

Mikä tässä jutussa on hyvää niin ainakin sivuvaunu kulkee rasittamatta vetopyörää varsin kevyesti ja hammaspyöräpari ei ollut niin kallis kuin muut välitykset olisivat olleet.

Välitys on siis noin 25% tiuhempi alkuperäinen: sivuvaunun kanssa tulee lisää painoa jo pelkästään vaunusta sekä matkustajamäärästä. Kolmas kyytiläinen, lakisääteistä henkilön keskipainoa (75 kg) käyttääksemme on kuljetuskapasiteetti kasvanut kolmanneksella. Välitys on neljänneksen tiheämpi ja kuorma kolmanneksen suurempi + sivuvaunun paino. Korrelaatio on mielestäni aika kohdallaan.

Nyt vain säätämään kulku kulutuksen osalta sopivaksi niin ei kulutus lisäänny samassa suhteessa. Todennäköisesti pyörällä ajetaan jatkossa enemmän kierroksilla ja viitosvaihteella. Nyt alemmasta puristussuhteestakin on se hyöty että ei detonaatiota synny niin herkästi jos vähän vedättää.

Mahtuisikohan se ahdin sinne vielä jotenkin.....

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #38 : Elokuu 27, 2015, 11:59:45 ap »
Vielä kärry perään..
Hyvä pyörä, parempi mieli.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #39 : Elokuu 27, 2015, 12:04:00 ip »
Mulla olisi joutilas tynnyriperäkärry lainaan.
Sen akselistolle olisi tarkoitus tehdä myöhemmin kevytrakenteinen asuntovaunu mutta nyt se on enemmän tiellä peltihallin perällä. Joutais. Stereot ja kaikki.....

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #40 : Elokuu 27, 2015, 12:29:42 ip »
En sinällään ole vaunupyöriä vastaan, kokeilisin jos tilaisuus tulisi, mutta en ihan helpolla ehjä(hkö) jalkaisena sellaista itselleni haluaisi. Mutta kärryn kohdalla menee ihan oikeasti raja. Siinä ei enää ole järkeä. Jos pitää kärryä harkita pyörään, on ajopeli valittu jo lähtökohtaisesti väärin.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #41 : Elokuu 27, 2015, 12:42:12 ip »
Ajotapoja ja -tarpeita on monenlaisia.
Siellähän se perävaunu tulee perässä tavaroineen. Oikein tehty vetosysteemi ei paljoa ajoon vaikuta soolopyörässäkään saati sitten sivuvaunullisessa tai trikessä. Kaveri vetää neljän hengen asuntovaunua triken perässä ja toinen kaveri pienempää perävaunua. Kulkee pitkänkin reissun tavarat mukana saati sitten kokoontumisajossa kun on kaikki enemmän ja vähemmän tarpeellinen mukana. Mukavuustekijä matkaillessa.

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #42 : Elokuu 27, 2015, 12:47:11 ip »
Joo, en sano etteikö sillä voisi vetää, vaan ei pitäisi vetää. Tiedän toki kotikulmilta tapauksen, joka teki kyntöhommatkin sodan jälkeen moottoripyörällä, mutta ajat on muuttuneet.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #43 : Elokuu 27, 2015, 13:00:31 ip »
On tietysti kunkin oman tarpeen ja harkinnan takana mitä tarvitsee.
Yksi asia on myös se että onko jokin edes tarpeellista mutta motiivina voi olla että koska sellaisen voi ylipäänsä tehdä tai hankkia. Yhtä hyvä perustelu kuin kiivetä vuorelle jalan vaikka sinne tarvittaessa helpomminkin pääsee. Kyse on kuitenkin harrastamisesta eikä siinä välttämättä mitata sitä mikä olisi järkevää.

Kävin kuluneena kesänä muutamassa kokoontumisessa trikellä. Kolmea mielipidettä ilmaistiin: Ei mitään järkeä, moottoripyöräilyn kaikki hauskuus menetetään. Hieno tekninen laite, onko katsastettu, paljonko maksoi? Onko näitä lisää, mulle kanssa!

On siis mukavaa kun tarpeet ja tarjonta kohtaavat. Kaikki eivät voi käsittää että yleensä moottoripyöriä on olemassa, tappovehkeitä!

Harri Eronen

  • Viestejä: 377
Vs: Calin perän aukaisu
« Vastaus #44 : Elokuu 27, 2015, 13:09:05 ip »
Jos  taaperoikäisten kanssa,  meinaa yhdessä harrastaa, sivuvaunuilu on melkeimpä pakollista. Sillä vasta n 8-10 v jaksaa istua nukkumatta soolon kyydissä. Ja sitten kun sivuvaunuilu tulee lopetettua, tulee  seuraava sukupolvi (lapsenlapset) jotka tahtovat "mukaan". Viimeviikolla ajelin ensimmäisen kerran tyttärentyttäreni  kanssa sivarilla, jonka "kasasin" edellisellä viikolla. Hän nautti olostaan  , niin  että ensimmäiset kilometrit huusi suoraa huutoa "IHANAA" . Se sitten sivari hommakin jatkuu.... ja kun mukavuus lisääntyy...ehkäpä se kärrykin joskus. "Maalima muuttuu Eskoseni" , eikös se niin mennyt.
Meilläkin kerholla "kärrinvetäjät" ovat olleet sangen tyytyväisiä ajo-ominaisuuksiin ,eihän sitä normaalisti vedetä kuin lomareissu ja parit kokkareet kesässä.