Kuiva mutta vaihtolämpöinen eli lämmittämätön tila on vasta kolmanneksi paras ja toiseksi huonoin säilytyspaikka moottoripyörälle. Siitä huonompi on vain ulkona säilyttäminen.
Vastaväitteitä tietystikin kuulee mutta melko monenlaisesa paikassa moottoripyöriäni säilyttäneenä jotain asiasta kokemusperäisesti tiedän ominen havaintojeni perusteella.
Kun lämpö vaihtelee niin metalliosien lämpötila muuttuu viiveellä riippuen osan massasta. Kun pakkanen lauhtuu suojaksi on se pahin skenaario. Silloin metallipinnoille, niin sisä- kuin ulkopuolisille, kertyy silkkaa vettä ympäröivästä kosteasta ilmasta ja jo aiemmin muodostuneesta huurasta. Erityisesti paljaat teräksiset, alumiiniset, sinkityt, ja kromatut pinnat ottavat itseensä korroosiota. Moottorin ja voimansiirron sisäpintoihin vesi jää tekemään temppujaan sinällään eikä haihdu lainkaan pois. Lisääntyy vain. Vaiva on suurimmillaan syksyisin ja keväisin kun lämpötila vaihtelee nollan kahta puolen.
Itse pyrin pitämään pyöräni tasalämpöisessä tallissa jos se vaan on mahdollista. Aina.
Akun suhteen ylläpitolaturi on hyvä ratkaisu eikä akkua tarvitse välttämättä irrottaa pyörän sähköjärjestelmästä lainkaan. Riippuu akkutyypistä ja sen laadusta kuinka se säilyy yli talven tekemättä mitään. Täyteenladatun ehyen akun paras talvisäilytyspaikka on laittaa se pakastimeen talven ajaksi.
Toisaalta akut ovat nykyään niin edullisia että niiden eteen ei kauheasti kannata vaivaa nähdä. Ylläpitolaturin hinnalla saa jo kaksi akkua....