Arvoisat raatilaiset.
Kevään nyt alkaessa uhkaavasti lähestyä, päätin siirtyä keväthuollon harkitsemisen aloittamisen miettimisestä oikeiden, ei-virtuaalisten huoltotoimenpiteiden pariin. Ohjelmassa on mm. moottoriöljyn ja öljynsuodattimen vaihto, keulaöljyjen vaihto, läppärunkojen ja kansien välisten kumikurkkujen vaihto sekä viime kesänä ilmaantuneen bensansaantiongelman selvittäminen.
Ensimmäinen, mainittavampi ongelma on vanhan öljynsuodattimen irroittaminen. Tarvikesuodattimen perusteella hankin kuppimaisen, 76 mm:n avaimen irroittamista varten mutta yllätyksekseni sepä ei sovikaan paikalleen, aivan kuin olisi hiukan liian pieni alkuperäissuodatinta varten. Ilmeisesti asennettuna on alkuperäissuodatin, väriltään se ainakin on hyvin vaalea. Sen, mitä siitä työntömitalla saa mitattua, avainväli vaikuttaisi kuitenkin olevan sama 74 mm. kuin tarvikesuodattimessakin (HF-551), johon avain käy juuri eikä melkein. Jos jollakulla sattuisi olemaan käsillä alkuperäissuodatin mittaamista varten taikka kyseinen tieto muutoin hallussa, olisin kovasti kiitollinen saadessani kyseisen mitan tietooni. En vielä tässä vaiheessa aikonut esimerkiksi lyödä ruuvaria suodattimen läpi tai käyttää muita voimakeinoja...
Toinen aiheeseen liittyvä kysymys. Toisaalla täällä mainitaa eräästä klemmariniksistä, jolla varmistetaan suodattimen kiinnipysyminen. En ole päässyt varmuuteen, pitäisikö tätä niksiä soveltaa myös minun pyöräni tapauksessa. Kyseisessä keskusteluketjussa mainitaan, että klemmarin laittaminen on pikkujuttu mutta ei sitä tässä tapauksessa kyllä paikalleen saa ilman öljypohjan irroittamista, mitä en aivan pikkujuttuna pitäisi normaalin öljynvaihdon yhteydessä.
Bensa-aiheeseen. Viime kesänä vaihdoin 10tkm huollon yhteydessä ilmanputsarin. Sinänsä yksinkertainen homma, tankki irti, suodattimen vaihto, tankki kiinni. Myöhemmin, tämän huollon jälkeen, tuli pyörääni sellainen oire, että kun bensan varoitusvalo syttyy, alkavat oireet kuin bensan loppuessa. Tankki ei kuitenkaan ole tyhjä, vaan siellä on vielä 5-6 litraa jäljellä ainakin sillä perusteella, paljon saa tankatuksi. Ennen huoltoa sain tankillisella ajeltua reipaasti yli 300 km, nyt meno alkaa kakimaan ajotyylilläni n. 250 km kohdalla, kun siis varoitusvalo alkaa palaa. En osaa sanoa, tulivatko oireet heti huollon jälkeen, kun en välttämättä läheskään joka kerta aja tankkia niin tyhjäksi, että valo syttyy. Mutta ainakaan ennen huoltoa tätä oiretta ei ollut. Tämä tapahtuu nyt joka kerta, kun ajan tankin varoitusvalolle asti ja oireet lakkaavat heti tankattuani.
Oletin, että kenties joku liitin olisi ollut huonosti tai jokin letku puristuksessa tai mutkalla. En loppukesänä tehnyt asialle mitään, sillä aikomuksenani oli vaihtaa mainitsemani kurkut tässä ennen tämän vuoden ajokauden aloittamista. Mitään silmiinpistävää ei tankin alta kuitenkaan löytynyt. Ajoin tarkoituksella syksyllä pyörää säilytykseen tuodessani tankin niin tyhjäksi, että oireet olivat varsin selvät. Testasin tankin ollessa irrallaan, että bensaa kyllä ainakin sulkuhanan avaamalla alkaa tulla. Bensapumppu vinkuu virrat laitettaessa kuten se on koko ajan tehnyt ja paineentasausventtiilille tulevassa letkussa tuntui olevan painetta sitä irroittaessani tankin irroittamiseksi. Tietoa ja valistuneita arvauksia otetaan tästäkin aiheesta mielellään vastaan.
Korostettakoon, että vaikka oireet ovat samat kuin bensan loppuessa, ei matkanteko tyssää kuten bensan loppuessa tapahtuu. Pyörä vain nykii ja vetää epätasaisesti aivan kuin silloin, kun olisi aika kääntää varatankille. Korvausilman puutteesta ei liene kyse, sillä tuolloinhan oireita olisi myös täydellä tankilla ja korkin avaaminen helpottaisi oireita ainakin toviksi. Nyt niin ei käy.