No niin
Tyhmästä päästä kärsii koko Guzzi, eli jäljet johtivat sylttytehtaalle.
Piikiöstä sai tiedon, että virtalukolle tulevassa punaisessa johdossa on koko ajan virta, ja sehän johto tulee startilta, ja sielläpä olikin johdot väärin. Eli toiseen solenoidin kantaan tulee johto akulta, ja samasta navasta johto virtalukolle. Minulla oli virtalukolle menevä johto siinä navassa, mikä menee startin hiilille.
No jos ei muuten ole ropattavaa, niin kätevä mieshän järjestää korjaamista ihan omatoimisesti.
Itse asiassa alkuperäinen vika, miksi startti oli irti, korjaantui. Eli jo muutaman vuoden on startatessa startti pyörinyt, mutta ei ole jaksanut vetää kehälle asti. Vaihdoin solenoiden pari vuotta sitten, ei auttanut. Sitten viime kesänä kun starttasin poski irti pimeässä, niin sattumalta huomasin, että rele lyö kipinää, joten vaihdoin releen, ei auttanut, päin vastoin, tuntui, että vika vaan paheni koko ajan. No nyt oli startti irti ja tutkin solenoidia, ja se vaikutti olevan OK.
No sitten katsoin taas relettä, ja huomasin, että startille menevän johdon kanta releellä oli mallia "irtonainen". Eli pyörässä oli ostaessa varashälytin, mikä ei toiminut millään muulla tavalla, kun tyhjensi akkua. Edellinen omistaja olikin laittanut päävirtakatkaisimen, mutta minä purin koko hälyn pois, turhana viritelmänä. No ilmeisesti sen asennuksen yhteydessä oli kyseinen johto väkivalloin irroitettu releen kannasta, ja rikottu. No nyt kun laittoi johdon kunnolla releelle, niin katso....starttaa tosi tyylikkäästi.
No jos hakemalla hakee jotain remonttia, niin ei käy kuin yhdellä pytyllä.......näinköhän onnistuin rikkomaan jotain....tosin, kun tulpan johdon laittaa löysästi, niin silloin välillä toimii?? No kipinä vika on joka tapauksessa, pitänee tutkia, josko ensin hommaisi uudet tulpat, tai jos vaihtaisi tulpat keskenään ja katsoisi siirtyykö vika
t. IC