Parhaat taitavat olla metsävaellusmaiharit kyllästettynä "oikealla nahkarasvalla". Tein näin: Lämmitin kummapuhaltimella pinnan, rasvasin ja lämmitin sen imeytymään. Joka toinen päivä kahden viikon ajalla, niin jopa toimii.
Lämmin kannatus tälle.
Pitää vain muistaa lämmityksessä, että nahkaa ei saa lämmittää yli 50°, muuten siitä alkaa tulla keitettyä nahkaa, cuirboulia, jota käytettiin ennen muoveja ja bakeliittia kaikkeen, mitä nykyisin tehdään muovista. Cuirboulia ovat edelleenkin historialliset mustat, helakoristeiset kypärät, joita paraateissa joskus näkee.
Varsinkin, jos nahka on märkää ei saa lämmittää liikaa. Lämmittimessä on siis oltava jonkilainen termostaatti, joka varmistaa lämpötilan pysymisen alle 50°. Jos se siitä nousee alkaa syntyä cuirboulia, joka on pysyvä ominaisuus. Lämmön noustua 60°–70° tienoille on nahka jo puolikovaa. Siten valmistettiin ennen muinoin kovia kirjan kansia, aselaukkuja, jne... Kun lämmitetään n. 80° tienoille, mutta ei yli (kuumempana se murenee), nahka muuttuu mustaksi cuirbouliksi. Se on hyvin kovaa, mutta bakeliittimaisen haurasta. Se on silti niin lujaa, että siitä tehtiin kypäriä, panssareita, kilpiä, jne... Voisin kuvitella, että cuirboulista, kovasta tai puolikovasta valmistettaisiin ajopuvun panssarikovikkeita, sillä niitä voisi tehdä omaan muotoon puristettuja. Cuirboul on helppo kuumentaa kattilassa vedessä lämpömittarin kanssa. Se on kuumana aivan vetelää ja helppo asetella puumuotin päälle jäähtymään ja kuivumaan, jolloin se jää lopullisesti muotoonsa. Suurin työ on puumuotin valmistus, mutta sillä voikin sitten tehdä cuirboul esineitä loputtomasti. Ajopuvun panssarina se olisi varmasti riittävän kestävä ja tarpeellisen joustava (lämmityksestä riippuen) ja kevyttä ja silti lähes huomaamattoman ohutta. Käytetyn nahan on hyvä olla kasviparkittua. Monet nahkakengät on valmistettu (halvemmasta) kromiparkitusta nahasta. Siitä on mahdollista saada kromiallergian.
Kenkien rasvauksessa on hyvä muistaa, että märkään nahkaan levitetty rasva imeytyy parhaiten. Lisäksi se vesi kuivuessaan korvaantuu luonnonvoimien takia rasvalla ja menee siten juuri oikeaan paikkaan. Coretex kalvo ei tykkää hyvää rasvoista, koska sen huokoset täyttyvät ja hengittävyys loppuu. Kun kenkä rasvataan märkänä se rasva jää pääasiassa nahkaan tuon luonnonilmiön vuoksi, eikä eksy kalvoon. Hengittävyytensä ja vedenpitävyytensä menettäneellä kalvokengällä rasvaus onkin ainoa pelastus. Rasvattu kenkä myös hengittää.
Missään tapauksessa ei saa ruiskutella nahkakamppeisiin niitä silikoniöljyjä, joita monet kenkäkauppiaat suosittelevat. Hyvä kiilto ja vedenhylkimiskyky saadaan kenkärasvalla, jossa on hiukan mehiläisvahaa. Sen huomaa tuoksusta. Kuivana rasvaten kenkä (kuten myös Nevadan lehmännahkaiset sivulaukut) jää pinnalta tahmeaksi pitkäksi aikaa. Jos rasvauksen tekee syksyllä talvisäilytykseen laittaessa se ehtii mainiosti kuivua. Keväällä vaan kiillottaa pehmeällä kankaalla. Kengissä ja muissakin nahkakmppeissa on myös ompeleita, joita mehiläisvaha suojaa ja vahvistaa. Ompelulanka on alun perin melko varmasti ollutkin vahattua.
Kuten edellä sanottiinkin: lämmiilmapuhallin, ei kuumailma, auttaa kuivattamaan jos rasvaa kuivana. Kun kehgät on kerran perustellisesti rasvattu, riittää jatkossa kertarasvaus vuosittain.
