Joko virtalukon häiriö ja/tai likaa joka aiheuttaa oikosulkuja kytkentänastojen välillä. Purkamatta voi kokeilla haihtuvalla liuottimella puhdistamista ja paineilmalla koittaa saada likaa lähtemään pois. (Sellainen paineilma on hyvää joka on vesi- ja öljyeriteltyä eli ei ainakaan huoltiksen paineilmaa. Vesieritellyssä paineilmassa ei ole vettä eikä muita vierasaineita kuten öljyä.) Virtalukon voitelu on kaksipiippuinen juttu. Öljypohjaisella voiteluaineella lukko kerää vain lisää likaa. Syntyy tahmeaa kuraa joka estää sähköisen kontaktin. Siinä suhteessa vahapohjainen suoja-aine voi olla kätevämpi. Esimerkiksi talvikäyttöön tarkoitettu lukkosula ei sovellu pystymallisiin lukkoihin.
Ulkona säilyttäminen ei ole hyväksi pystymallisille virtalukoille. Lukkoon pääsee sadevettä hapettamaan osia, aiheuttamaan oikosulkuja ja likaa menee samalla lukkopesään. Myös virta-avaimen puhtauteen kannattaa kiinnittää huomiota. Se voi tahriintua silloin kun se on muualla kuin virtalukossa. Uusi virta-avain on lievä riesa: se on koneistettu muotoonsa mutta siinä voi olla reunat hyvin terävät tai, jopa, purseita koneistuksen jäljiltä. Käytön alkaessa kulmat pyöristyvät mutta irronnut aine jää lukon sisään.
Ulkosäilytyksessä, kuten tapahtumissa tai vaikka kotipihassa voi virtalukon suojata estämällä sadeveden ja muun töhnän pääsyn lukkoon. Erityisesti keväällä ilmassa on paljon siitepölyä.
Valitettavasti virtalukkojen pohjat ovat umpinaisia eli kosteus pääsee pois vain avaimenreiästä haihtumalla.
Useimmissa virtalukoissa on pieni läppä avaimenreiässä. Se ei estä kosteuden pääsyä mutta seuloo isommat roskat. Kriittisin hetki on kun avainta työnnetään virtalukkoon, jossa avaimenreikä on usein syvennyksessä. Se on kuin suppilo joa kerää ryönää. Usein, mainittu pieni läppä avaimereiän suulla, on jumittunut aukiasentoon. Silloin on lialla suora pääsy lukkoon koko ajan kun avain on poissa.
Lukon yläosassa on lukkomekanismi ja alaosassa kytkentämekanismi. Kumpaankaan ei lika ja kosteus tee hyvää. Nykypyörissä on lukossa myös tunnistin joka "keskustelee" avaimen kanssa. Käynnistys ei siis onnistu pelkällä avaimen käytöllä kuten fyysisellä alkuperäisen avaimen kopiolla ilman avaimen ja lukon vastaanottimen välistä "keskustelua". Tunnistin sijaitsee virtalukon yläkehällä. On yleensä musta ja pyöreä.
Jotkin virtalukot ovat purettavissa, ainakin osittain, pohjan kautta jossa kytkentänastat tai -kuulat ovat. Irto-osia voi olla melkoisesti eli osan auettua leegio pieniä jousia ja kytkentäsiltoja singahtaa ympäriinsä. Niitä voi olla hankala asennella takaisin.
Virtalukon vaihto on oma lajinsa: yleensä virtalukko on kiinni kahdella pultilla joista toinen on ns. murtopultti joka on omannut, vielä kokoonpanossa, kannan. Kanta katkeaa pois kiristettäessä eikä siihen jäljelle jääneeseen kartiokkaaseen kantaan sovi mikään tavallinen avain. Pulttien kierteissä voi olla ruuvilukitetta.
Koska lukkoasiat ovat herkkiä niin niihin on suhtauduttava tietylla herkkyydellä.
Kaipa niitä muitakin lukkojuttua on mutta olkoon nyt tämä tällä kertaa.
