Reitit vähenee

[motomatti]

Ennen korona-aikoja pikkubussilla Kannaksella ajeltiin ja katseltiin vanhoja taistelupaikkoja asiantuntijan johdolla.
Siinä oli hieman juttua että seuraavan kerran mennään pyörillä mutta hieman pidemmän kaavan mukaan ja aina Vienan Kemiin asti.
Nyt ehkä olisi, tulevana suvena, ajallisesti, aika lähteä vaan eipä taida olla raja auki vaikka olisi ihan hupiajeluakin eikä pelkästään katsomaan minne asti suomalainen sotilassaapas on jälkensä jättänyt.

[TimoEv]

Olin suunnitellut käyväni tulevana kesänä katsomassa isän kotimökkiä, josko olisi vielä olemassa. No, eipä tarvi mennä - tontti on Raudussa ( Sosnovo ), Vuoksen eteläpuolella. Samalla reissulla piti käydä Vaskelassa ( Vaskelovo )- Se on kylä Pietarin ja Raudun puolivälissä.
Vanhan perimätiedon mukaan Vaskela on suvun "alkupiste". Ei kuitenkaan pitäne paikkaansa.

Olen ymmärtänyt, ettei täältä "vihamielisestä Nato-agressiivisesta maasta" taida päästä edes viisumikauppaan...

[motomatti]

Itsellä ei ole kovasti tietoa suvustani ennen 1600 lukua. Lännestä päin on esi-isät, todennäköisesti, kulkeutuneet näille main. Kuten sananlaskussa sanotaan: Isien tiet ovat joskus tuntemattomia. Lännemmässä löytyy samanniminen maatila vaikkakaan nykyinen omistaja ei ole sukua. Tukholman ja Turun palot ovat tuhonneet tietoja.

Jollain lailla, kuitenkin, arvelin historiantietojani parantavani tuolla idässäpäin. Pyörä alle ja tonkimaan kyliä ja nähtävyyksiä. Eiköhän siihen viikko riitä kerrallaan...

ACGR-matkasta saattaisi olla hyvä alkaa eikä turistit ole vielä tulleet haittaamaan.

[Junkers]

Pari kertaa Metsäpirtissä Laatokan rannalla olen käynyt äidin synnyinseudulla kivijalkamatkalla, tuolta rajan pinnasta lähdettiin evakkoon jo lokakuun puolivälissä 1939. Talot polttivat oman kylän miehet talvisodan syttymisaamuna. Myös varsinaissuomalaisen jalkaväkirykmentti 35:n jäljillä olen käynyt, Kuhmosta rajan yli Kostamukseen, Karhumäkeen, Poventsaan Stalinin kanavalle, Petroskoihin ja Laatokka idän puolelta kiertäen Ihantalaan. Vielähän tuolla olisi katsottavaa mm. Murmanskissa ja Petsamossa olisi ollut mielenkiintoista käydä. Nyt on tilanne sellainen, että noille nurkille ei ole paljon asiaa. Itärajasta tulee nyt väkisinkin aiempaa "kovempi" raja ja suhtautuminen naapuriin on rajan molemmin puolin sellainen, että ihan vähään aikaan ei kanssakäyminen palaudu ennalleen. Harmi etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomen asukkaille, toihan molemminpuolinen kanssakäyminen monille jopa elannon.

[mosa]

Mullakin on sukujuuria menetetyssä Karjalassa ja isä-vainaa "vietti" muutaman vuoden 40-luvun alkuvuosina "Kiestingin suunnalla" (tulenjohtotehtävissä), joten perusteltuja ja mielenkiintoisia vierailukohteita löytyis, MUTTA, itänaapurissa saa kyllä tapahtua mun näkövinkkelistä paljon nykyiseen tilanteeseen verrattuna myönteisiä asioita, ennenkuin edes harkitsen minkäänlaista reissua noille seuduille, vaikka kuinka mieli muuten tekisikin. Voip olla, että aika riittävän myönteiseen kehitykseen asioitten osalta naapurissa ei riitä mun elonpolun aikana reissun tekemiseen.
mosa

[motomatti]

Helpompi oli käydä Neuvostoliitossa kahdeksankymmentäluvulla. Kerran omalla autolla mutta muut reissut bussikyydillä. Hyvä oli ylöspito liki joka reissulla. Morsiankin oli kolmen reissun aikana mutta neljännellä ei asunut enää samassa osoitteessa eikä vastannut kirjeisiin. Sittemmin aihe jäi taka-allalle kun Treen Yliopistolta löysin rantaruotsalaisen morsiamen. Omakotitalokin rakennutettiin. Siinä ei, kuitenkaan enää, lempi leiskunut vaan tupa meni myyntiin ja rahat tasan. Kulttuurimatkoja molemmat. Tosin seuraavakin oli samaa lajia mutta eri pitäjästä. Ei sekään kestänyt kahta vuottakaan. Sittemmin olen turvautunut savolaisuuteen. Hänen kotitalallaan oli, tarinan mukaan niin, että Pähkinäsaaren rauhan raja kulki tilan huussin ja päärakennuksen välistä.