Itseinduktion sähkömotorinen voima. Se on se kondensaattorin surma. Tai voi se olla vesikin.
Ainakin joskus, aikaan konkka ja kärjet, oli kondensaattorin eristepään, siis sen pään, jossa on johtimen läpivienti tai kytkentäruuvi, eristepinnan päällä selvä mehiläisvahakerros. halvemmissa parafiinikerros. Se jäi pois joskus myöhemmin kai tuotannon yksinkertaistamisen ja kustannusten takia. Sen voi silti tehdä aivan helposti. Sulattaa vaan johonkin puhtaaseen peltipurkkiin hiukan mehiläisvahaa ja kastaa sinne konkan pään peltikuoreen asti. Ei koko peltikapselia, koska siitäkin tulee kontakti, mutta muutama milli sitäkin, että eristemuovin ja peltikapselin rako ja eristeen ja johtimen välinen rako tulee suojatuksi. Parafiini ei ole läheskään niin hyvä, siihen tulee alle vesirako. Vahakerros ei saa olla paksu, muuten se lämmössä pehmetessään valuu pois.
Kondensaattorissahan ei ole mitään vanhenevaa. Tai siis vanhetessaan huononevaa. Se on siis ikuinen. Kuolema johtuu juuri eristeen irtoamisesta johtimen läpiviennissä ja metallikapselissa. Useimmiten irtoaminen on tapahtunut jo valmistuksessa. Rakoa pitkin kapillaari vetää sisään vettä. Vaha täyttää sen rakosen ja konkka kestää niin kauan kuin vahakin.
Kärjettömällä sytytyksellä on useimmiten koko paketti valettu niin lujaan muovi/hartsi pakettiin, että niihin harvoin pääsee vettä.
Kondensaattoriin voi tulla myös läpilyönti ja sen seurauksena oikosulku. Kun konkan jännitekestoisuus on 1000 V luokkaa niin läpilyöntiä ei helposti tule. Sytytys näissä laitteissa tehdään kipinällä ja se tehdään itseinduktiolla. Sittenkin, vaikka olisi kärjetön transistorisytytys. Tyristorisytytksessä sytytspuola on kytketty pulssimuuntajaksi ja se on hiukan eri systeemi.
Kun kärjet ovat kiinni magneetto tai akku antaa virtaa n. 1-3 A puolan ensiökäämin läpi. Kun kärjet avautuvat se virta katkeaa, mutta puolaan syntyneen magneettikentän täytyy jonnekin hävittää energiansa. Siksi virran täytyy jatkua, ja koska kulkutie on poikki jännite alkaa kasvaa kohti ääretöntä, siis kärkien yli "näkyvä" jännite. Ja kondensaattorihan on kärkien rinnalla ja "näkee" sen saman ääretöntä kohti pyrkivän jännitteen. Konkassa tapahtuu armotta läpilyönti jossain vaiheessa kun jännite on päässyt jonnekin yli tuhannen voltin. Mutta – puolalla on myös toisiokäämi – siitä syntyy toinen purkaustie tuolle energialle, jonka kanssa puola on pääsemättömissä. Kun itseinduktion jännite on kohonnut n. 300 V:iin ensiökäämissä ja katkojalla ja konkalla se on puolan käämien kierroslukujen suhteen takia kohonnut n. 10 000 V:n paikkeille sytytystulpalla, ja tulpan valokaari muodostaa tavittavan purkaustien, ja sitten taas sama uudestaan. Näin siis silloin, jos tulpan kärkiväli on oikea ja tulpanjohto on ehjä kaikkine häiriönpoistovastuksineen. Jos tulpan kärkiväli on iso, on myös valokaaren syttymisjännitre iso ja puolan ensiöjännitepiikki myös on iso ja tappaa konkan. Samoin jos tulpanhattu on risa tai tulpanjohto muuten on pätkivä, kuolee konkka armotta ja saattaa kuolla puolakin.
Kärjetön sytytys hartsikotelointeineen ei ole suojassa yhtään enempää tältä itseinduktion takapotkulta, koska se on sen käyttövoima.
Niin – se tyristorisytys – siinä on DC/DC muunnin, eräänlainen transistorivibra ja muuntaja jotka nostavat 12 V:n nimellisjäännitteen 300 V:n tasolle ja lataavat sen n. 1 uF:n kondensaattoriin jemmaan. Kun ECU antaa sytystysajoituksen mukaisen syttypulssin tyristori purkaa sen 300 V:n paukun pulssimuuntajalle, joka nostaa jännitteen käämiensä muuntosuhteella n. 10 000 V:n tasolle, tai enemmänkin. Sielläkin syhtyy vahinkoa, jos tulpan kärkiväli on yli-iso tai tulpanjohto pätkii. Yleensä pulssimuuntaja, jota puolaksikin virheellisesti pilkataan, on rakennettu erilleen ja on siksi vaihdettavissa, koska se juuri on se läpilyönnistä vahingoittuva osa.
En malta olla kertomatta... Oli ilo, kauan sitten, ajella sellaisella laitteella kuin Wartburg. Kärjet ja konkat olivat ikuinen murheekryyni. Rakensin siihen lopulta transistorisytytyksen ja samalla katkojan konkat, jotka siis ovat sen katkojatransistorin yli, aivan kuin olisivat katkojankin yli, ja aivan samaa virkaakin tekemässä, niin siis ne konkat valitsin tavalliset aksiaaliset elektroniikkakonkat 0,22 uF 1000 V ja hyvin toimi monta vuotta. Sytty oli kyllä omassa kotelossaan ja kuivassa ja lämpimässä paikassa, mutta ei missään valuhartsissa.
Kun vanhan Volvo Penta perämoottorin konkat aina kesken kesän alkoivat pätkiä, eikä puolienkaan kunnosta ollut takeita, ja kauppa piti merkkiosilla sikahintaa, laitoin niiden tilalle pilkkahintaiset Wartburgin puolat ja ne aksiaalikonkat, a' 10 penniä, katkojalle. Konkat sivelin (lasikuituvene) hartsilla paksulti, koska ei ollut saatavissa tällaisiin hyvin kosteisiin olosuhteisiin tarkoitettuja. Toinen johdin siihen konkan peltikuoren kiristysruuviin, maahan siis, ja toinen tietysti sinne konkan kytkentäruuviin katkojalle. Sekin modifikaatio toimi hyvin ainakin 10 kesää ja moottori pelasi paremmin kuin koskaan. Käyntiinkin lähti aina kertanykäisyllä.
