Raiserit

[motomatti]

Meitä on erilaisia. Eri aikoina, eri iässä.
Nykykunto vaatii että käsille ja käsivarsille ei tule ollenkaan rasitusta muuta kuin se mikä käännellessä tankoa tarvitaan. Selkä suorana ja satula ristiseläntuella.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten ohjaustanko oli liki suora putki ja edessä kuten Centauroni tanko vieläkin on. Ranteet ovat omituisessa asennossa kuin kuljettajalla ei olisi hartioita lainkaan.

Kaikki Californiamalliston tangot ovat olleet ajan mittaan monella tapaa ergonomialtaan erikoisia. Ranteiden asento ei aina ole ollut paras mahdollinen. Jotkin ohjaustangot olivat ihan sylissä (Cali III) tai muutoin kummalla mutkalla (Cali II). Jotkin Californian tangot vaativat jopa pientä kurkottelua. Mutta moneen tottuu. Ei ergonomia ole useinkaan ollut etusijalla vaan se miltä näyttää. Eiköhän joitakin Bemareita haukuttu ajoasentonsa vuoksi lypsyjakkaroiksi. Nykyinen Cali 1400:sen eräät versiot ovat lähellä kyseistä asentoa. Asennon mahdollistaa suuri kate tai ylisuuri pleksi. Muuten menisi roikkumiseksi.

[mosa]

Mullakin Vintagen tangon alkuperäinen korkeus aiheutti omituisen ranteiden asennon ja kädet väsyi/puutui. Mutta jostain syystä ergonomia muuttui ihan kelpoiseksi, kun laitoin ne BT:n korokepalat. Nyt on hyvä.
mosa

[MattiS]

Minulla raiserien tarve Vintagessa tuli siitä, että sen jenkkityylinen ohjaustanko kipeytti ranteet, jollen kääntänyt sitä enemmän taaksepäin, jolloin kädensijat ovat alaviistoon. Ongelmaksi muodostuivat pituuteeni (175) nähden pitkät jalat, eli kädet osuivat polviin hidasajokäännöksissä. 50 mm korotus poisti ongelmat.

[motomatti]

Loppujen lopuksi asennon muuttaminen ohjaustankoa vaihtamalla on yleensä se helpoin tapa. Satulan muokkaaminen hieman vähemmän helppo omatoimisesti vaan onpa noita satulaseppiä. Joihinkin pyörämalleihin on runsaasti vaihtoehtosatuloita jo tehdasvarusteena kuten omani 1100 Breva tuli kahdella satulalla.
Samoin 1400-sarjassa on vaihtoehtoisia persalusia eri mallien välillä. Edes hankkimani mustavalkoinen geelisatula ei ollut kovin kallis: 150€ aikanaan Heinolla. Alkuperäisosat ovat tallella odottamassa että joskus pyörä vaihtaa omistajaa.

Cali 3:sesta aina Vintageen asti on myös valinnanvaraa eli vuosimallien välillä: on erillissatuloita ja yksimittaisia, leveitä, kapeita, korkeita ja matalia. Joutuu vain hieman askartelemaan metallitöitä että saa ne sopimaan.

[@]

Kaikki Californiamalliston tangot ovat olleet ajan mittaan monella tapaa ergonomialtaan erikoisia. Ranteiden asento ei aina ole ollut paras mahdollinen. Jotkin ohjaustangot olivat ihan sylissä (Cali III) tai muutoin kummalla mutkalla (Cali II). Jotkin Californian tangot vaativat jopa pientä kurkottelua. Mutta moneen tottuu. Ei ergonomia ole useinkaan ollut etusijalla vaan se miltä näyttää.

Kaikista Californioista ja varsinkaan uusimmista minulla ei ole kokemusta mutta projektipyörästäni (-96) sitäkin enemmän. Ongelma noissa ei ole yksinomaan tanko vaan ajoasento yleensä joka on ollut itselleni aina paska, vaikka olen yrittänyt muutella ajoasentoa itsetehdyillä satuloilla ja astinlautojen kiinnikkeillä sekä tietenkin erilaisilla tangoilla. Italialaiset eivät osanneet tuolloin yksinkertaisesti ajatella, että kaikki eivät ole 170-senttisiä ja mitoittivat ajoasennon vääriin. Ajelin pyörällä aikoinani paljonkin vajaan kymmennen vuoden aikana kunnes päätin muuttaa kaiken mukaanlukien  pyörän ulkonäkö. Kuten usein käy, inspiraatio katosi kesken matkan kun pyörän saaminen ajokuntoon viivästyi ja lopulta pyörä jäi autotallin nurkkaan happanemaan.

Ny sitten tarkoituksenani on saada Cali takaisin liikenteeseen sunnuntaiajeluun. Ajoasentoa olen muuttanut siten että astinlaudat on korvattu jalkatapeilla, jotka ovat esim. Jackal-malliin verrattuna 12 cm edempänä ja 6 cm alempana. Soolosatula on vastaavasti pidempi, jotta koivet ovat kerrankin hyvässä asennossa. Stonga on n. 25cm  korkea apehanger 5 cm raisereilla, johon pääsee tarttumaan kädet suorina edessä. En osaa vielä arvioida kuinka raskasta ajaminen bobberilla ilman tuulisuojaa tulee olemaan mutta tyylihän näissä asioissa on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä.

[TunturiTT]

Voi olla ihan hyväkin ajettava, kun tuossa asennossa on purjepinta-alaa, nii vähän pienempikin nopeus alkaa tukea. Ja ei tule hurjasteltua 

[motomatti]

Pari asiaa pitää muistaa jos ajettavuus ei tule hyväksi ohjaustankoa, jalkatappeja, astinlautoja ja satulaa vaihtamalla.
Eräällä kaverilla oli joskus hankaluuksia saada japaninpyörästään hyvää ajettavaa. Oletti että vika on ajoasennossa ja keskittyi siihen. Vika olikin ohjauslaakereissa ja iskunvaimentimissa kun ei mennyt suoraan.

Tällainen asia kun menee liian pitkälle kuten Kerhokaverillani kävi. Kuoli ulosajossa kun pyörässään ei oikein mikään ollut kunnossa paitsi moottori ja voimansiirto. Ammatiltaan kuitenkin ajoneuvoasentaja. Pyörä sen sijaan jatkoi elämäänsä vakuutusyhtiöiden varaston kautta seuraavalle omistajalle joka ajoi sillä myös ulos tieltä mutta  selvisi luunmurtumilla. Viaksi selvisi toimimaton etujousitus ja ohjauslaakerin kuluminen.

Jos pyörä tekee omiaan, vaikka pienessäkin nopeudessa, vika löytyy useimmiten ohjaus-, pyörien- tai takahaarukan laakeroinnista tai iskunvaimennuksen ongelmista.
Moni hallintaan vaikuttava vika ikään kuin "poistuu" kun vauhti nousee. Se johtuu pyörien ja moottorin hyrrävoimista jotka tasaavat kulkua.