Ahvenanmaalta siirryimme Uuteenkaupunkiin, jossa majoituimme Santtiorannassa. Yöpaikat olivat sen jälkeen Sastamala, Koskenkorva, Jämsä. Olimme pari yötä kahdessa viimeisessä paikassa ja teimme päiväretkiä mm. Seinäjoelle, Jyväskylään ja Tikkakoskelle.
Kävin kotona välillä ja sitten seuraava punkka löytyikin Anttolasta, sitten Juvalta ja lopuksi Lemiltä. Rautjärvellä tuli käytyä Simo Häyhä -museossa. Sieltä kun lähtee pois, ja jos tulee Savonlinnan suuntaan, kannattaa valita Punkaharjun harjutie maisemien takia. Siellä on sitten myös yksi reikä, joka pitää väistää, kaistan oikealla puolella.
Mitään muuta vinkkiä en keksi paitsi että Koskenkorvan trahteerissa Tehtaanjohtajan talo on hyvä isommallekin porukalle (kahdeksan makuupaikkaa).