Moottoripyöräkuume.

[@]

Ei navi ja vakionopeudensäädin sakoilta säästä, vaan kärsivällisyys. Sitä joko on tai ei ole. En käsitä miten kukaan kykenee ajelemaan pitkiä taipaleita kameravalvottuja pääteitä pitkin nopeusrajoituksia noudattaen ellei ole suoranainen pakko. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Ehkäpä tässä onkin suurin syy adventurerpyörien suosioon. Toinen juttu noissa sorateissä on, että pääsee joskus ajelemaan jopa uusia teitä. Reittisuunnittelukin ja matkanteko on huomattavasti haasteellisempaa ja intensiivisempää kun joutuu tekemään nopeita päätöksiä tiekylttien perusteella ja väistelemään maajussien koneita. Adventurerpyöriä ei tarvitse myöskään kiilloittaa eikä jynssätä. Riittää kun suihkii ravat pois reissun päätteeksi.

[TunturiTT]

Siinä onkin syy, miksi moni entinen sporttipyöräilijä on siirtynyt nakupyöräilyyn ellei vallan kustomiin. Ei tule niin hurjasteltua.

[@]

Ei tule hurjasteltua mutta elämä muuttuu tylsemmäksi.

[TunturiTT]

Itse pidin polkupyöräilyä maailman tylsimpänä touhuna, mutta tällä hetkellä odotan sitä varmaan enemmän, kuin maantieajoa moottoripyörällä 

[motomatti]

Ei navi ja vakionopeudensäädin sakoilta säästä, vaan kärsivällisyys. Sitä joko on tai ei ole. En käsitä miten kukaan kykenee ajelemaan pitkiä taipaleita kameravalvottuja pääteitä pitkin nopeusrajoituksia noudattaen ellei ole suoranainen pakko.

On siinä navissa se että vinkuu ajoissa jos on kiinteä valvontapaikka ja tietää senkin, tosin ei aina, mikä nopeusrajoitus on kulloisellakin tieosuudella. Sitten tökkii vain vakionopeusnappulaa sopivan nopeuden asettamiseksi.

Pyrin välttämään yksi- ja kaksinumeroisia teitä. Tosin sitä varten pitää asuinsijoilta minimissään ajaa muutama kymmenen kilometriä että tienumero olisi tarpeeksi pitkä.

Polkupyörä on kulkenut aina matkassa. Jälleen pystyn sitä käyttämäänkin. Käy pubikierros rivakammin ja on tainnut pohkeisiin tulla hieman kehämittaa lisää. Välillä tosin on säitä että en lähde lantiotani murskaamaan. Joko ihan vesikeli tai sitten muutama aste pakkasta niin taival taittuu. Lisäksi asun korkean mäen ylärinteillä. Helppo lähteä mutta paluu puhalluttaa.

Jopo varastettiin mutta nyt on jo kaksikin pyörää. Toinen jonkinlainen harvinaisuus ja vailla kevyttä entisöintiä.
http://www.motomatti.fi/2019/10/venus-special.html

[@]

Kyllähän nykyaikaisista adventurepyöristäkin nuo navit ja vakionopeudensäätimet löytyy mutta ei se tee mielestäni ajamisesta edes siedettävää Suomen valtateillä, vaikka ajo-ominaisuuksia pyöristä löytyy ja pysty ajoasentokin on loivasta polvikulmasta ja leveästä stongasta johtuen monin verroin parempi kuin esim. vanhassa astinlaudoilla varustetussa Cali 1100:ssa, jossa ajoasento on surkea ja vaatii radikaaleja muutoksia.

Adventurerpyörien suuri suosio näyttäisi tarkoittavan sitä, että moni valitsee sellaisen jo tuon mukavan ajoasennon ja kuljetuskapasiteeetin vuoksi, vaikka pyörän käyttötarkoitus pysyisi ennallaan eikä soratiet kiinnosta. Aika harvalla näkyy olevan alla irtosoralle soveltuvat nappulakumit. Sen sijaan puhtaita katurenkaita näkee niissä liiankin usein.

[motomatti]

Samaa mieltä ajoasennon suhteen Cali 3:sta lähtien ja pysynyt kutakuinkin samana viimeisiin 1100 Caleihin saakka.
1400-sarjassa onkin sitten ajoasentovariaatioita runsaammin ja voi valita onko astinlauta- vai jalkatappisovellus parempi itselle.

Ei minullekaan, persjalkaiselle California Customin hankkineelle, alkuperäinen astinlautaratkaisu parhaiten toiminut. Muutaman tunnin näpertelyllä sain astinlaudat sellaiseen asentoon että on oikein mukavaa taivaltaa ja jalat pysyvät oikealla kohtaa. Satula myös vaihtui kaksiväriseksi geelisatulaksi. Hankkeissa olisi California Audacen kuljettajan satula. Laittaisin siihen satulanlämmittimen ja tyhjälle kohtaa sen taakse pienen tavaratelineen.

T3 Californiassa on varsin kelpoinen ajoasento astinlautoineen vaikka ei luulisi. Moottori on siinä alempana kuin Cali 3:ssa joten polvet ovat vapaassa tilassa. Sillä olen tehnyt jokusen pidemmän lenkin ja keveytensä vuoksi oikein mukava peli. Moottori on digitalisoitu ja ahdettu eli suorituskykykin on varsin hyvä. Pyöristäni helpoin ajaa soratiellä.

Vielä viisitoista vuotta sitten kiroilin rajoituksia ja rikoinkin niitä aivan tavanomaisesti. Nyt ei enää tarvitse ja mieli pysyy selkeänä ja leppoisana ajoin sitten missä tahansa. Jos ennen meni 500 km taival alle viidessä tunnissa niin nyt käytän siihen yli 10 tuntia. Kesäinen päivä riittää siihen kovin hyvin. Tulee pysähdyttyä pienistäkin syistä, koukattua reitiltä vilkaisemaan jotain satunnaista asiaa, ruokailut säännöllisesti sekä majoituksen etsintä hyvissä ajoin. Ennakolta en varaa majoituksia vaan sieltä missä se on mahdollista paikan päältä.

Valokuvaamisen vuoksi joutuu toisinaan tekemään u-käännöksiä kun tulee karautettua jonkin kohteen ohi. Ennenaikaan viittasin kintaalla ja jatkoin vain matkaa. Nyt menen ns. fiilis edellä. Suosittelen muillekin.

[Rautsi63]

Ennenaikaan viittasin kintaalla ja jatkoin vain matkaa. Nyt menen ns. fiilis edellä. Suosittelen muillekin.
Tämä on hyvä suositus.

Minä ajan aivan liian usein päivämatkoja "urakalla" ja illan lähestyessä päätöstä alan katsomaan jostain paikkaa missä voisi laittaa pitkäkseen. Ennen oli aina teltta mukana, jos ei paikkaa heti löydy. Pahiten tämä ilmenee, kun lähden reissulta n. pulomatkasta kotiin päin ja päässä soi kotiin, kotiin... Silloin sitä ajaa päääteitä päättömästi niin kauan kuin jaksaa.

Ja aiheeseen moottoripyöräkuume, kuumetta on, mutta mihin sen kohdentaisi, vaihtoehtoja on paljon. Messuilla otin kylmä tyypit mm. Triumh Rocket:sta, Kavasaki H2:sta ja muutamasta muustakin. Pää on tyhjä.

[Henko]

Ei navi ja vakionopeudensäädin sakoilta säästä, vaan kärsivällisyys. Sitä joko on tai ei ole. En käsitä miten kukaan kykenee ajelemaan pitkiä taipaleita kameravalvottuja pääteitä pitkin nopeusrajoituksia noudattaen ellei ole suoranainen pakko. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Ehkäpä tässä onkin suurin syy adventurerpyörien suosioon.

Mää luulen että yksi syy adventurepyörien suosioon on Suomen teiden alati huonontuva kunto. Ehkä pidemmällä joustomatkalla ja pehmeämmällä jousituksella sitten on leppoisampi ajaa töyssyjen yli, tai ainakin niin oletetaan. Uskaltaisin kuitenkin väittää että suurimmalla osalla isoista seikkailupyöristä ei koskaan kovin pahoille hiekkateille poiketa, metsäpoluista puhumattakaan, vaan ajetaan suoria valtateitä.

[@]

Uskaltaisin kuitenkin väittää että suurimmalla osalla isoista seikkailupyöristä ei koskaan kovin pahoille hiekkateille poiketa, metsäpoluista puhumattakaan, vaan ajetaan suoria valtateitä.

Niin, renkaistahan sen näkee, minkälaisia teitä pyörällä ajellaan. Isot adventurepyörät ovat pirun painavia eikä niilläkään sorateillä ajamisesta tule mitään ilman kunnon nappulakumeja. Vastaavasti nappulakumit sulavat äkkiä moottiritienopeuksissa painavan pyörän alla. Lisäksi meteli on hirmuinen.

[Breeze]

Se iso adventurepyörä vaatii ajamista siellä hiekkatiellä.
Toki kuka tahansa suoraan vetää, mutta...
Vaikka en ajamistesta mitään ymmärräkkään, niin kyllä sen aloittelijan / ylivarovaisen erottaa tosi nopeasti.

Joskus noissa letka-ajoissa, kun on asfaltilta joku kilsan siirtymä vähän huonompaa hiekkatietä pitkin päämäärään, niin tuska noussut visiirin taakse, kun kaikki tapahtuu super slow motion tilassa.
Omassa Cagivassa on kaiken lisäksi pitkä ykkönen, niin kuivakytkin huutaa hoosiannaa, kun letka ryömii sitä hiekkatiesiirtymää.
Sen takia olen aina jättänyt parin-kolmen sadan metrin turvavälin, että voin ajaa semmoisen pätkän ilman kytkimen luistattamista.

Kukin tyylillään, mutta voihan siinä ison adventurepyörän valinnassa suurin syy kuitenkin olla se ajoasento ja monikäyttöisyys + born to be wild, paitsi himassa.

[@]

Se iso adventurepyörä vaatii ajamista siellä hiekkatiellä.
Toki kuka tahansa suoraan vetää, mutta...
Vaikka en ajamistesta mitään ymmärräkkään, niin kyllä sen aloittelijan / ylivarovaisen erottaa tosi nopeasti.

Tuo on kyllä totta. En suosittele aloittelijalle kokeilemaan ison adventurerpyörän äärirajoja mutkaisilla sorateillä. ABS-jarrut, pyörän paino ja suuri teho voivat aiheuttaa melkoisia yllätyksiä. Aika paljon saa opetella ajamista uusiksi, vaikka paljon kokemusta sorateiltä tavallisella keskikokoisilla enduroilla olisikin. Onneksi noissä voi säätää sutimista ja samalla rajoittaa tehoa. Tuo sutimisen rajoittaminenkin on kaksipiippuinen juttu, täysin ilman sutimista ajamisesta katoaa nautinto kun pyörä vain röpöttää. Joissain pyörissä, kuten esim. Teneressä tehoa on rajoitettu pienillä vaihteilla EU:n määräyksestä. Soralla tuo rajoitus tuntuu järkevältä mutta kaksi päällä reissaaminen vaikka Alpeilla saattaisi vaatia ECU:n päivittämistä, tehoa saa lisää 25%.

ABS-jarrut ovat suurin muutos pyörän käyttäytymiseen irtosoralla. Sitä kannattaa harjoitella ettei kurvit mene pitkäksi. ABS-jarruillahan pyörä ei pysähdy, vaan jatkaa kulkuaan suoraan. Ainoa keino on survoa pienempää pykälää pesään kurviin tullessa. Toinen vaihtoehto, mitä ei ainakaan Yamaha hyväksy, on ohittää ABS erillisellä katkaisijalla, jotta takajarrun saa lukkoon. Monissa muissa pyörissä ABS:in poiskytkentä sensijaan on mahdollista jo vakiona. Itse en ole koskaan tullut täysin sinuiksi ABS:n kanssa ja asensin tuon poiskytkentäkytkimen ensi kesäksi, vaikka Teneren jarrut ABS mukaan lukien ovatkin erinomaiset. Pari kolme kertaa pelkkä hyvä tuuri on pelastanut pahalta mälliltä. 

[GinTurismo]

Kukin tyylillään, mutta voihan siinä ison adventurepyörän valinnassa suurin syy kuitenkin olla se ajoasento ja monikäyttöisyys + born to be wild, paitsi himassa.

Juuri tämä, mielikuvilla moottoripyöriä paljon myydään. Osta tällainen niin sinusta tulee vapaa seikkailija, oman tien kulkija. Samaan perustuu mielestäni paljon HD:n suosio. Easy Rider -elokuva on kaikkien aikojen paras mainosfilmi.
Mutta ei siinä mitään, jos fiilis on hyvä ja nauttii ajamisesta, niin eipä siinä mitään pahaa ole.

[TimoEv]

- -  vapaa seikkailija, oman tien kulkija - -

Kuolasin joskus Stelviota ja nykyään kateellisena 85TT:n komeaa olemusta. Syynä se, että "kaikki" Etelä-Suomen asfalttitiet olen jo Calistimella pöristanyt ja pientenkin hiekkateiden varsilla on paljon mielenkiintoista katseltavaa.
Joo -  tiedän: Kyllä Calilla voisi niitä pikkuteitä ajella. Sen verran sitäkin tehneenä en siitä erityisesti nauti tai pidä.

No...nykyään mietin vain pitäiskös tuo jalgrattaan takakummi paikata, että pääsis satulaan... Joten eipä siitä muuta.

[hannujussi]

Muutaman vuoden ajettuani cali 1400:lla päädyin vaihtamaan v85TT:n. Iso cali oli ihan mainio peli matkalla, mutta pikkaisen aina kuskilla lämpö nousi kun esim. eksyi Latvian tai Liettuan hiekkateille kaksi päällä ja kamat kolmessa laukussa. Isolla ja raskaalla pyörällä oli mielenkiintoista ajaa "kuulalaakereiden" päällä juuri peruskorjatulla soratiellä, samoin liikenneympyrään piti ajaa maltilla etteivät raudat raavi kovin pahasti asfalttia. Nyt sitten odotellaa 100 kiloa kevyempää ja hieman eri tyyppistä kulkupeliä maahan, jotta pääsisi toteuttamaan alkukesään suunniteltua reissua.