No niin pääsin kokeilemaan abs:n pois päältä, ja vaiva jatkui eli syytin väärää puuta. Abs se ei ole.
Tarkistin rengaspaineet, ihan pielessä, edessä alle 2 ja takana 2,5 bar, kun suositus on vastaavat 2,5 ja 2,8 bar. Korjasin, vaiva jatkui.
Lueskelin tältä foorumilta Norge-juttuja ja löysin sen aiheen kelluvien jarrulevyjen herkistämisestä. Se vaikutti nyt osuvimmalta selitykseltä. Herkistelin siis niitä tänään laittamalla ensin vähän WD40:tä niittien alle, sujautin niitin läpi ruuvin, ja nitkutin ihan vain käsipelillä lenkkiavaimella, kun se hylsysarjan välikappale oli hukkunut, jolla olisin saanut holkin akkuporakoneeseen, joka seisoi turhana vierellä... Lopuksi suihkutin Bräkleeniä ja pyyhin. Joihinkin väleihin koitin antaa teräsharjaa, mutta oli vähän liian suuri harja siihen hommaan kuitenkin.
En saanut tähän hätään mistään kokeiltua referenssiä eli kuinka paljon liikettä kellumiseen pitäisi saada. Bemarissanikaan ei ole kelluvia levyjä. Ennen käsittelyä niitit olivat ihan kiinni eikä levyissä ollut liikettä lainkaan. Käsittelyn jälkeen mutu oli, että oikean puolen levyyn tuli jonkin verran liikettä, vasemman puolen levyyn vähemmän. Ajotestillä ekat pari jarrutusta tuntui, kuin vaiva olisi hävinnyt, mutta loppuajan vartin lenkillä vaiva taas oli, mutta mielestäni pienempi, kuin ennen käsittelyä.
Saattaa siis olla, että kyseessä on liian vähäinen kellunta, joka aiheuttaa pumppaamisen, ja herkistely pitäisi tehdä uudestaan ja paremmin. Ehkä se kannattaa ainakin kokeilla ennen kuin lähtee uusimaan jarrulevyjä.
Mutta mutta - jos kyseessä siis on riittämätön kellumattomuus, sen pitäisi parantua sekä kunnon herkistelyllä että myös levyjen vaihtamisella, jos taas kyseessä on levyjen kierous, kuten Piikkiön Marko uumoili, se paranee vain uusilla levyillä.