Kirjoittaja Aihe: Oulangan kansallispuisto  (Luettu 4014 kertaa)

GuzGuz

  • Viestejä: 1 573
Oulangan kansallispuisto
« : Syyskuu 15, 2018, 11:02:32 ap »
Upea kävelyretki tuli tepasteltua pienessä ryhmässä Kitka- ja Oulankajoen törmiä.
Kierrettiin sellainen oma Karhunkierros n40km.
Maastopolut on vaan niin yhtä ylä ja alamäkeä, että tuo meidän lenkki vastasi varmaan 80km omissa kotimaisemissa.
Hieno kokemus maisemallisesti ja meillä sattui jopa revontuletkin ensimmäiselle yölle.
Mutta sen opin että ei mitään ylimääräistä reppuun, 12kgkin oli ihan liikaa raijata niitä mäkiä.
Nauttia maisemista on erilaista kun ei ole jotain painavaa ankkuria selässä.
Oikeasti ei olisi tarvinnut kuin untuva makuupussin, kevyen makuualustan, keveitä villavaatteita, evästä, puukon, kompassin, taskulampun ja sytkärin kun yöpaikoissa oli aina lämmin tupa ja kota.
Sadevarusteetkin oli itselleni turhat.
Satoi puolet yhdestä vaelluspäivästä, mutta totesin viihtyväni paremmin kastuen ulkoapäin kuin hiestä.
Villavaatteet sai aina hyvin kuivaksi nuotion ääressä.
Laavuja oli myös sopivasti joissa olisi mukavasti yöpynyt jos ei olisi jaksanut seuraavalle mökille.
Itse nukuin teltassakin, mutta ilman olisi pärjännyt ihan hyvin, kevein minkä löysin n2kiloakin teltan manasin tarpeettomana ostoksena.
Erinomaisesti varustettuja siellä on tuvat, jokaisessa hyvät polttopuuvarastot ja välineet, samoin laavuissa ja kodissa.

Mielen akkua latasi hyvin.
Koivet on nyt hellänä, mutta väsyneen onnellisena jäi kyllä se kuuluisa erämään lumoon kaipaus jotenkin.
Jos joskus vielä Oulangalle, niin mielessä kanootin vuokraus ja vesitse vastaavia reittejä, 35e/ vrk onnistuu ja hakevat alajuoksulta takaisin autolla vaikka pyörän luokse jos lähtöpaikka on vaikka jossain Oulangan Luontokeskuksen huitteilla.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 16, 2018, 11:34:43 ap kirjoittanut GuzGuz »