Kesä meni enimmäkseen muissa puuhissa, mutta nyt pääsee taas asiaan tämänkin kanssa!
Kone kävi sen verran kasassa, että sain arvot mäntien koloamiseen. Pakopuoli on hyvä sellaisenaan, imupuolelta piti jyrsiä hieman.
Samalla tsekkasin squishin ja sehän oli noin 0.2mm

Teetin siis laserilla shimmit sylinterien alle, 0.9-1mm väliin koitan squishin saada.
Ja kun nuo pyöreät venttiilikopat ei käy suoraan V11-kansiin, niin väliin teetin rosterista sovitekappaleet. Integroin samaan osaan kaatumissuojan, sellaista ratkaisua en ole nähnyt muissa rakenteluissa. 6mm levynvahvuus on nyt jälkikäteen katsoen ehkä hivenen liian paksu mutta ainaskin kestää

RAM-vauhtipyörän laitoin myös kiinni ja yläkuolokohtien merkit kävin läpi astekiekon kanssa, eroa löytyi yksi aste. Samalla käytin 5-vaihteisen lootan kiinni. Hyvinhän se sopii 20-vuotta uudempaan lohkoon, mutta muutama pinnapultti sentään täytyy vaihtaa pidempään.
Nyt sitten odotellaan kampiakselia tasapainoituksesta KS-koneistamosta. Ohjeistin painottamaan 53%:n mukaan, mainostavat maailmalla sopivaksi arvoksi.
Kaikenlaista pitää vielä hommailla, esim keinuvipujen akselit havaitsin kaikki huonoiksi. Parista oli pinta on kulunut urille, parista taas löytyi muuta kulumaa.