Nyt ehkä joutuu myös tunnustamaan että ihan itse laakerit on varmaankin tullut pilattua painepesurilla,
Ei mitenkään harvinaista. Tapahtuu jatkuvasti. Erityisesti pyöränlaakerit ovat usein kasteltu. Myös keulaputkien sisältä olen löytänyt vettä. Sekin on todennäköisesti painepesurin tuotoksia.
Painepesuri on ihan hyvä laite pesuhommissa ja säästää vettä. Mutta ei kovalla paineella eikä läheltä vaan suutin sumuasentoon niin sillä voi esipestä rapaa pois matkan päästä ja samoin pesun jälkeen huuhdella.
Kovalla paineella saa jopa maalin irti. Erityisesti maalatuista alumiinipinnoista.
Muistan kun Kerholle ostettiin painepesuri ja uutuuden viehätyksessä sitä käytettiin ahkeraan. Parin vuoden sisään korjattiin laakerointeja ahkeraan.
Mutta ei vieritetä syytä kokonaan painepesurille. Tehtaalla ei ole juurikaan laitettu vaseliinia mihinkään laakeriin pyörässä. 1400 Californiassa otin menneenä talvena laakeroinnin auki ja laitoin sinne sen ensimmäiset vaseliinit.
Samoin on käynyt monen uuden pyörän osalta. Ilmeisesti oletus on että laakereissa on sen valmistajan laittamat voiteet.
Veljeni 750 Brevassa alkukesästä vaihdettiin ohjauslaakerit. Eivät olleet juurikaan ruostuneet vaikka niitä ei ollutkaan kovin voideltu mutta olivat syöpyneet sähköisesti. Pyörään laitettiin maajohto keulan ja rungon välille ja uudet laakerit.