Miten tässä näin pääsi käymään, että vannoutunut Guzzi-spede käänsi takkinsa kuin Soini konsanaan. Kaunein pyörä, mitä ajatella saattaa, V11 Le Mans Rosso Corsa vaihtui Triumph Bonneville Americaan. Ei pahan näköinen sekään. Ajoasento on mitä parhain, yläselän vaivat historiaa. Vähän rimpulalta tuntuu guzzin jälkeen, mutta hauska pyörä tuo on, ei mikään harvinaisuus, muttei joka kulmassa vastaan tule. Muoviset lokasuojat hieman pilaavat vaikutelmaa, mutta British racing green on kuin piste g:n päällä. Näihin oloihin varsin riittävä peli. Juuri sellainen, jota etsinkin, rento ja leppoisa, jossa kuitenkin ajo-ominaisuudet kohdillaan. Ihan hekumallista oli tänään kurvailla maantietä usvan noustessa ja illan pimetessä. Ja ihmeellistä oli kun vaihteen vaihtamisen jälkeen ei nykäissytkään saati yskähdellyt. Guzzi pääsi hyvään kotiin ja toivonkin uudelle omistajalle paljon mieluisia kilometrejä. Olisihan se ollut kiva pitää kahta pyörää, mutta ei niin ei. Ikävä on tuota karheaa guzzia. Jossain vaiheessa palaan guzzi-kantaan, se lienee varma(hko)a...
Tutkimusretki jatkuu.
