Pikku tilasto

[motomatti]

Uusin tieto huhtikuu 2015. Moottoripyörät.
Guzzeja oli tällöin noin 2100 kpl. Neljänneksitoista yleisin merkki. (Muistanpa ajan kun Guzzeja oli kokonaismäärästä yli 2%. Nyt vajaa 1%.)
Liitteenä vertailugraafi.

[NorgeGTL]

Joskus vuosia sitten luin jostakin saksalaisesta alan julkaisusta, että marginaalimerkkejä Guzzi mukaan lukien myytiin suunnilleen saman verran kuin pari kolme vuosikymmentä sitten ja markkinaosuus on siten suunnilleen puolittunut. Selitys tälle on mm. se, että ostaessaan yleisesti hyväksytyn eli suositun pyörämallin tai merkin, ostaja ottaa samalla ikään kuin kaskon sille, että saa sen innon lopahdettua tai muissakin tapauksessa myytyä helposti. Ymmärrettävää toisaalta mutta myös säälittävää kun täytyy ajaa jollakin epäkurantilla kalustolla kyseisestä syystä.

Samaa asiaa sivuten hassua on myös se, että tuttavapiirissänikin on herroja, jotka vahtaavat lähinnä vain pyöränsä jälleenmyyntiarvoa ja se johtaa siihen ettei raaskita edes varustaa sitä omia tarpeita vastaavaksi kun "ei niistä varusteista saa vaihdossa mitään".

[TunturiTT]

Tiedän kanssa noita jälleenmyyntihinnan miettijöitä. Tärkeätä, että pyörä on myytävissä parin kauden jälkeen. Itseäni aika vähän kiinnostaa, jos vaakakupissa on mieleinen pyörä, joka sopii omaan käyttöön. En edes tiedä, olenko myymässä tuota koskaan.

[motomatti]

Samaa asiaa sivuten hassua on myös se, että tuttavapiirissänikin on herroja, jotka vahtaavat lähinnä vain pyöränsä jälleenmyyntiarvoa ja se johtaa siihen ettei raaskita edes varustaa sitä omia tarpeita vastaavaksi kun "ei niistä varusteista saa vaihdossa mitään".

Vaikuttaa tutulta.
Mutta on poikkeuksiakin. Kerhokaveri harrastaa pyörän vaihtoa parin vuoden välein kun ei luota pyöräänsä sen vanhennuttua 40.000 - 50.000 km kohdalle mutta valitsee aina samaa mallia olevan vähän ajetun pyörän johon voi siirtää varusteet suoraan. Kyse on BMW:n 1200 katuendurosta. Tätä nykyistä edeltävää mallia tehtiin pitkän aikaa liki muuttumattomana että hänellä on hyvät mahdollisuudet saada hankittua vielä samanlainen vähän ajettuna. Uutta hän ei raaski ostaa. Myös uusin malli on hänelle kauhistus siinä piilevien ongelmien vuoksi. Kuulemma.

Selitys tälle on mm. se, että ostaessaan yleisesti hyväksytyn eli suositun pyörämallin tai merkin, ostaja ottaa samalla ikään kuin kaskon sille, että saa sen innon lopahdettua tai muissakin tapauksessa myytyä helposti. Ymmärrettävää toisaalta mutta myös säälittävää kun täytyy ajaa jollakin epäkurantilla kalustolla kyseisestä syystä.

Kovin on tuttua. Myös ajokilometrejä pelätään. 30.000 km tuntuu olevan se raja milloin hinta putoaa. Moni säästeleekin ajamistaan juurikin silmällä pitäen että kilometrejä ei kertyisi. Viimeksi eilen Mustassalahdessa käydessä vanha motoristituttu kyseli minulta että olenko ajanut paljon Californialla. Kerroin että vasta 11.000 ja risat. Siitä keskustelu eteni että se sitten onkin viimeistään parin vuoden päästä kun "joutuu" vaihtamaan pyörää uuteen. Hämmästys oli suuri kun sanoin että pidän tätä pyörää varmasti paljon kauemmin ja ajan ainakin tavanomaisen noin 100.000 km ennen kuin ajattelin vaihtaa. Ehkä pidemmällekin. Mikäli yleensä silloin enää tarvitsen pyörää. Keskustelukumppanini on "rahat edellä" ajatteleva motoristi joka kiertää vaihtopyörähalleja kyselemässä mitä hyvitettäisiin vanhasta....
Kerran olin mukanakin ja ehdotin että jospa ostaisit kerrankin uuden ja sellaisen jonka oikeasti haluat eikä sitä johon vaihto tulee edullisimmaksi. Sain pitkän katseen ja hiljaisuuden aikaiseksi.

Toki itsekin pidän halvoista hinnoista mutta jos oikeasti haluan jotain niin yleensä olen sen hankkinut hinnasta riippumatta. Ehkä joidenkin mielestä rahan väärinkäyttöä mutta rahan kiertäessä siitä hyötyvät muutkin.....

Onneksi ei ole enää himoa hienoon autoon, omakotitaloon tai moottoriveneeseen. Ne himot on tyydytetty jo aikoja sitten. Vain moottoripyöräily jäi. Kaikkea sitä nuorempana tulikin touhuttua.

[egon]

Autoiluun saa kulumaan helposti ja paljon ja sen kustannuslaskennassa on pyöräilyynkin sopivaa matematiikkaa. Eräs kaveri piti monta vuotta tapanaan ostaa hiljakkoin katsastetun, muutaman satasen tai alle tonnin auton kerran vuodessa ja siihen hiukan renkaita sitten tarpeen mukaan ja sanoi sen olevan hänelle halvin tapa autoilla. Pikku tuurilla auton saattoi saada vielä kerran katsastuksesta läpi pienellä rempalla. Hän oli minusta laskenut oikein. Itse en ole tuohon peliin milloinkaan lähtenyt, mutta periaattena on ollut, että jos ostan kymppitonnin auton, niin se saa luvan palvella seuraavat kymmenen vuotta, mikäli se teknisesti vaan suinkin jaksaa tehdä tuon suoritteen. Pääomakuluksi voi siten laskea tonnin vuodessa, mikä on samaa suuruusluokkaa tuon tonnin autoilla ajelevan kaverin kulujen kanssa. Juu, tällä systeemillä ei kyllä kerää kadehtivia katseita ABC:lla, mutta pääsee paikasta toiseen ihan hyvin.

Pyöräilyn kustannuksissa pitäisi minusta toimia sama matematiikka, eli tonni vuodessa pääomakuluja on erittäin kohtuullista, pari tonnia on jo reilummin, kolmekaan tonnia ei ota kipeää, mutta mutta siihen verrattuna viisisatanen on jo lähes säästöä. Tällä hetkellä meidän pyörät menee jo lähes säästölinjaa, niillä ajaminen on melkein kuin tiputtaisi kahden euron kolikoita säästöpossuun. Jos pyörää  vaihtaa parin vuoden välein, saa ajaa aina uudenkarhealla pyörällä, mutta yleensä myös maksaa tuntuvasti siitä huvista. Osittain tuohon perustuu moottoripyöräkaupan kannattavuus. Minun on myönnettävä olevani erittäin huono asiakas sekä auto- että moottoripyöräkaupalle.

[ALi]

... jos ostan kymppitonnin auton, niin se saa luvan palvella seuraavat kymmenen vuotta, mikäli se teknisesti vaan suinkin jaksaa tehdä tuon suoritteen. Pääomakuluksi voi siten laskea tonnin vuodessa...

Autoissa hyvä nyrkkisääntö on juuri 10%/vuosi pääomakulua. 3-5000 autolla siis 3-500/v.
Guzzin Nevada on 7 vuodessa sulattanut sekin arvostaan puolet eli 10%/vuosi:
6000-600=5400   (2010-2011)
5400-540=4860   ( -> 2012 )
4860-486=4374   ( -> 2013 )
4374-437=3937   ( -> 2014 )
3937-394=3543   ( -> 2015 )
3543-354=3189   ( -> 2016 )
3189-319=2870   ( -> 2017 )
Vuosi vuodelta "halvempaa", kun ei isoa korjattavaa vielä ole 

[Summu]

Kuten on olemassa nakkeja ja talousnakkeja, on olemassa myös miehiä ja talousmiehiä. Jälkimmäiseen kuuluvat kaikki pikkutarkasti "arvonalennusta" kalkuloivat. Moottoripyöräilyn yksi periaatteita tulisi olla, että harrastukseen laitettu raha on jo menetetty. Ei sen perään kannata haikailla, koska se ei auta samaan latiakaan takaisin.

Eräs työnantaja oli kovasti sitä mieltä, että oman auton kuluja maksetaan kuittien perusteella. Joku tunari toi sitten hienosti printattuna autoliiton kaavan mukaan lasketun kilometrikorvauspaperin, mutta siinä kävi hassusti kun "arvon alenemasta" ei ollut esittää kuitteja. Kaikki polttoaine-, korjaus- ym. maksut toki maksoi kuittien mukaan.


Ja tämä ei tarkoita, etten arvostaisi tarkkaa taloudenpitoa. Kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole vaikka olisi kuinka suuren talon poika, niinkuin sanonta menee. Mutta höpölaskelmia mikkihiirirahalla epäarvostan.

Kansantalous ei ole liiketaloutta, eikä kotitalous liiketoimintaa. Näin se vaan menee.

[gringo]

Itse en ole pystynyt hankkimaan laitteita maksoi mitä maksoi. Jokaisella on oma tyylinsä lähestyä harrastustoimintaa. Itse olen varsin tiedostava, mitä tulee pyörän arvonalenemiseen, vähävarainen kun olen. Mutta en ole antanut sen estää harrastustoimintaa, vaikka se sitä rajoittaakin. Noin seitsemän vuoden mittaisen motoristiurani aikana olen omistanut 8 eri pyörää, ja kaikki ovat olleet ns. elämäni pyöriä. Budjetti on pyörinyt tonnista muutamaan tonniin. Kymppitonnista en ole edes osannut unelmoida. Mielestäni se on vallan perusteltua, että yrittää etsiä sellaisia pyöriä, joista saa omansa pois. Yleensä museopyörät ja harvinaisemmat mallit ovat sellaisia. Museovehkeissä useimmiten näkyy yliarvostus mikä ilmenee tajuttomina pyyntöinä. Esimerkkinä vanhat Jawat ja pappatunturit. Tämän hetkinen pyöräni on sellainen että kammoan ajatusta että naarmuttaisin sitä tai että se haalistuisi auringossa. En pelkästään sen takia että sen arvo alenisi, vaan sen takia että kyseessä on niin kaunis pyörä etten soisi sen esteettisen olemuksen kärsivän. Murheensa kullakin. Kyse on kuitenkin vaan kasasta rautaa ja kuttaperkaa. Pyörin myyntipalstoilla yhtenään ja osaan melko suurella varmuudella sanoa, mikä pyörä myydään nopeasti, mikä jää roikkumaan palstoille pitkäksi aikaa. Ja tämä krooninen moottoripyöräkuume pistää rationaalisuuden pois päiviltä. Sen sijaan että nauttisin omistamisesta, nautin ajamisesta ja janoan uusia kokemuksia, mikä ilmenee lähinnä mielikuvamatkailuna erilaisilla moottoripyörillä, jos ei ole varaa konkretisoida unelmiaan. Moottoripyöräpalstoilla roikkuminen lienee, sen sijaan että mahdolliset voitot kiiluisivat silmissä, jonkinlaista mielikuvitusta rikastavaa toimintaa; sitä näkee itsensä ajamassa erilaisilla kulkuneuvoilla joita on aina ihaillut. Joskus kuvittelu saa kohtuuttomat mittasuhteet. Joskus syntyy kaupat.
Tällä hetkellä ajan 400 euron autolla, ja kun myyn sen kolmisen kuukautta ennen katsastusta, saan saman hinnan, ja taas ostan juuri katsastetun auton suurin piirtein samalla hinnalla. Jos tulee kalliita remontteja, niin paalattavaksi vaan. On tuossa aihioita murheeseen, mutta kaipa ne kuuluvat pakettiin.
Eipä tässä voitolle jää, mutta muutamaa kokemusta rikkaampana koipensa joskus oikaisee. Japsi, italiaano, britti jne. Kaipa niissä kaikissa on puolensa, syynsä rakastua.

[NorgeGTL]

Olen jotenkin kiinnostunut noista Luojan hylkäämistä merkeistä niin pyörä- kuin autopuolellakin ja niissä on hinta/laatu-suhde yleensä erittäin hyvä eikä tule vastaan joka nurkalla. Esimerkkeinä autoni, ´03 Lancia Thesis, joka on aivan helvatin hieno auto pikku rahalla. Jos hyvä tuuri on, kuten nämä kaksi vuotta ovat olleet, niin sen pito tulee vain kalliiksi. Pyöräpuolella ´87 V65 NTX ja ´89 Aprilia Tuareg. Mitä tulee niiden jälleenmyyntiarvoon niin olen ajatellut, juuri kuin Summu tuossa totesi, että mitä on sijoitettu, on menetetty. Ja kaikki minkä joskus saa takaisin on voittoa.

[egon]

Auton kanssa oli ennen sellainen nyrkkisääntö, että uuden auton vaihtoarvo puolittuu viidessä vuodessa. Nykyään tuo sykli tuntuu lyhyemmältä. Pyöriä ei taida aika rangaista yhtä kovasti.

Summu osuu naulan kantaan siinä, että harrastuksiin saa kulumaan kaiken löysän rahan ja aina sekään ei riitä. Harrastukset maksaa. Gringo puolestaan kertoo konkreettisesti miten on mahdollista harrastaa motorismia talouttaan kaatamatta. Siihen kertomukseen voisi lisätä vielä näkökohdan, että muutaman satasen autossa ei tarvita kaskovakuutuksia eikä liikkeen leimoja huoltokirjaan. Yleensä ne pelittää vuoden ja parikin kun vaan muistaa joksus tarkistaa öljyt ja lisätä tarvittaessa.

Noiden huokeiden pyörien kanssa on sekin näkökulma, että ihan millä tahansa en minä, eikä moni muukaan lähtisi parin viikon Euroopan- turneelle. Omalla vanhallakin sinne lähtee kun pyörän tuntee hyvin, mutta uuden tuttavuuden kanssa pitää aluksi olla hiukan varuillaan.  

[motomatti]

Aikanaan kun tienistit eivät olleet menojen tasalla tuli ostettua käytettyjä pyöriä (70-80 luvun vaihde ja siitä liki vuosikymmen eteenpäin.) Niiden kanssa oli kaikenlaista säätöä eikä kauas uskaltanut lähteä. Vanhoja japsipyöriä. Eikä tarvinnut sillä kaverit pyörivät samoilla nurkilla. Mitään tavoitteellisuutta ei juuri ollut.
-89 ostin ensimmäisen uuden pyörän osittain lainarahalla ja kolme vuotta myöhemmin kun laite oli melko finaalissa vaihdoin sen käteissuorituksella vähän käytettyyn vuoden vanhaan jonka oheen ostin hieman myöhemmin jälleen uuden pyörän käteisellä. Siinä sivussa oli jo useita harrastepyöriä tallissa. Toisinaan osa harrastepyöristä sai lähteä että sain uuden alle. Uusia ovat olleet 750NTX, Quota 1000, Centauro V10, Breva 1100 ja nyt California 1400. Talliin on näistä jäänyt Centauro. Näillä uutena hankituista olen tehnyt pisimmät ajosuoritukset kuten ulkomaanmatkat. Tosin 850GT oli luotettava matkapyörä käytettynäkin ja kävi niin Jäämerellä kuten Italiassakin.

Siinä ohessa on ollut halvalla ostettuja joita kunnostin hiljalleen ja myin pois moninkertaisella hinnalla. Läjä erilaisia Benellejä, pikkulohko-Guzzeja, Ducateja, BMW ja jokunen satunnainen japsipyörä. Joitakin muille tehtyjä entisöintejä myös. Itsellä ei pajaa ollut vaan liityin aina kulloisellakin oleskelupaikkakunnalla olevaan moottoripyöräkerhoon. Niissä on yleensä hyvät edelytykset tehdä remonttia. Jäsenmaksulle sai erinomaisen koron. Vasta viidenkymmenen vuoden iässä ryhdyin aktiivisesti kasvattamaan merkittävästi omaa osuutta työkaluissa ja hankkimaan vuokratilan.

Varannot pyörien hankkimiseen on siis tehty tavallisen duunarin päivätyöllä ja vapaa-ajalla suoritettuna muuna työnä moottoripyörien parissa. Mitään erityistä vaurautta ei ole isommin ollut.
Paljon meni rahaa toimimisessa kotimaisessa/EU edunvalvonnassa kotimaassa ja ulkomailla noin 10 vuoden aikana välillä -94 - 2004. Silloin teki aika-ajoin tiukkaa taloudellisesti eikä ehtinyt kunnolla harrastamaan.

Joidenkin pyörien osalta on joutunut odottamaan parikin vuosikymmentä että ne tulisivat hintoihinsa. Jotkut menevät käsistä heti kun valmiiksi saa. Vanha tietyn tyyppinen pyörä voi olla sijoituskohde viallisenakin. Nytkin on tallin perällä ainakin yksi sijoituspyörä.

C14:n ostin Benellirahoilla ja pienellä luotolla koska eläkeläiselle sellainen annetaan isommin kyselemättä sillä tulot ovat vakiintuneet eivätkä lopu. Pitäähän sitä eläkeläisellä olla asiallinen peli kuten naapurin työttömyyseläkeläismies sanoi ja osti käteisellä uuden Avensiksen. Kolmen vuoden välein.

Suosittelen hankkimaan ajoittain uuden pyörän vaikka pienellä lainapääomalla. Uudessa on aina uuden viehätys, takuu ja toimintavarmuus.

[TunturiTT]

Itse olen aina ostanut sellaisia autoja, kuin olen halunnut. Onneksi minulla on niiden suhteen vaatimaton maku. Nytkin ajelen tyytyväisenä korealaisella miniautolla.

[motomatti]

Autojen suhteen ei ole enää isompia haluja. Vaimon mökkiharrastuksen (meikäläisen työleiri) vuoksi on pakettiauto. Hänen nimissään myös. Juuri äsken kävin öljynvaihdossa. 80.000 tuli mittariin kahdeksan vuoden käytöllä. Taas vilahti viiskymppiä öljyyn, suodattimeen ja työhön.

Nyt ei myöskään ole haluja uusiin pyöriin. Tallitiloja harrastukselle ei ole ensi kuun jälkeen. Ei siis rahakkaita projekteja lähiaikoina. Tai rahanreikäpyöriä.
Breva 1100:n kuvittelin olevan vain vuoden tai parin pyörä. Kuitenkin tykästyin siihen niin että se oli yli kymmenen vuotta. Hyvä hankinta ja miellyttävä ajaa. Myös kaksi päällä jos takajousi on riittävän jämäkkää mallia. Suosittelen.
Työntötanko-CARC on toimiva laite. Suvussa edelleen yksi sellainen (Alkupään Norge) ja pikku-Breva jatkoksi. Nuorimmalle veljelle ehkä katsellaan jotain vastaavaa. Jos haluaa.

Pyörän ostamisesta ensikertalaisen tapauksessa: Suosittelen ostamaan uuden keskikokoisen peruspyörän. Merkillä ei niinkään väliä. Jos ei kiinnostakaan muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen niin rahat saa suurelta osaa takaisin.

Jos taas ostaa halvan käytetyn niin sellaisen myös saa. Voi olla voimansiirrossa sanomista, renkaat mitä on, huolto tekemättä tai ei tietoa, pientä kulumaa siellä ja täällä, jne. Halvalla ostettu, halvemmalla myytävä. Näkisin että halvan käytetyn kanssa riski on suurempi eikä motorismi kiinnosta jos pyörä on tämän tästä pajalla, vakuutukset pyörii ja osat ja työ maksaa.

[NorgeGTL]

Tuosta Motomatin ensipyörän ostoneuvosta tuli mieleen ensipyöräni, joka oli uusi Honda CB 250 RS, heinäkuussa 1982. Silloiseen varattomuuteeni nähden ihan liian kallis mutta kaksi vuotta ja 22 tkm myöhemmin totesin sen olleen varmatoiminen ja halpa ajaa ja ylläpitää. Tänäkin kesänä olen sellaisella taittanut työmatkoja. Ei ollut ehkä sellainen, joka oli helppo myydä mutta vaihdoin sen keväällä ´84 niinikään uuteen CB 400 N:ään ja sain mielestäni ihan hyvän hyvityksen. Suoraan myyminen olisi ollutkin jo suoritus kun ei tuonkokoiset olleet silloinkaan mitenkään pop.

[TunturiTT]

Jos on perstasku housua myöten, mutta ekaa pyörää tekee mieli, niin se ostetaan mitä pystytään. Jos polte on aitoa, niin seuraavan pyörän kanssa se sitten tarkentuu, millä haluaa ajaa ja harrastaa. Aika harva loppujen lopuksi muistelee ensimmäistään pahalla. Vaikka sen kanssa olisikin ollut vastoinkäymisiä.