Täten kysyn, että oireileeko vaiihteisto jollain tavalla ennen kuin vaihteensiirtäjän jousi pingahtaa poikki? omassa V11-pyörässäni on vaihteisto alkanut oireilla jotakuinkin seuraavasti; välillä on tosi hankalaa saada ykkönnen päälle pysähdyksistä, esim. aamulla kun pitää lähteä liikkeelle, tai vaikkapa kun hetkellisen seisonnan (tankkaus tms.) pitää suoria tiehensä. Joskus vaihteisto lukkiintuu niin, ettei pysty vaihtamaan vaihdetta ollenkaan. Pitää mennä pientareen puolelle nylpyttämään, kunnes jossain vaiheessa vaihteet alkavat taas skulata siirtelemällä pyörää ja kytkintä vähän avaamalla. Pari kertaa on käynyt niin, että ajossa on vaihde jäänyt välivapaalle, eikä suostu menemään pienemmälle tai isommalle. Kerran kun sitten poljin vähän voimallisemmin, kun paikka oli mahdoton pysähtymiselle ja siirtymiselle sivummalle, niin vaihtui vaihde rusahduksen saattelemana. Ei mikään terve ääni. Tämä vaihteiston "lukkiutuminen" on tapahtunut vain muutaman kerran tänä sesonkina noin 4000 kilometrin aikana. Tuo ykkösen päälle saaminen ei ole vielä mitään suurempia hankaluuksia aiheuttanut. yleensä olen varautunut liikennevaloissa niin, että vaihdan jo vauhdissa ykköselle ja pidän kytkintä alhaalla valojen vaihtumiseen asti.
Ja siiten vielä yksi oire; välillä ajaessa ja pienemmälle vaihtaessa ponnahtaa vaihde takaisin isolle vaihteelle. Taitaa olla niin kun vaihdan neloselta kolmoselle. Tämä vaiva on ilmennyt vasta äskettäin. Yleisesti ottaen vaihteisto toimii erinomaisesti, mutta välillä kiusoittelee edm. tavoilla. Täytyy vielä katsoa ettei vaihdepolkimen vivustossa ole ylenmääräistä löysää. Öljyt vaihdoin muutama viikko sitten eikä vuotoja ole.
Ajotavalla olen kuullut olevan mahdollisesti vaikutusta siirtimen jousen katkeamiseen. En harrasta yleensä kovia kiihdytyksiä, etenen varsin maltillisesti.
Neljän guzzin kokemuksella voin kaiketi tehdä pienen yleistyksen ja sanoa että tuo ykkösen päälle saamisen vaikeus silloin tällöin kuuluu pakettiin. Ei se ole ollut harvinaista muissakaan omistamissani pyörissä.
Tietenkin voisi kokeilla jäykempiä öljyjä, tirauttaa vähän molykotea sekaan, tai sitä mitäsenytoli RVS:sää.