Pilkkiminen on hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa ja sitä harrastaessa mieli lepää mitä parhaiten. Tuli harrastettua sitä välillä oikein "himona" 70-luvun loppupuolelta jotain 25 vuotta, kunnes harrastus hiipui pääosin reissutöiden jne. takia. Piti aina tehdä viikonloppuna kotona ne työt, mitkä jäivät viikolla tekemättä, eikä kerennyt paljon harrastamaan. Siitäkin huolimatta, vaikka järvi on ihan rannassa.
Jossain vaiheessa, kun on aikaa ja toivon mukaan terveyttäkin vielä riittää, pitänee harrastus herätellä henkiin uudelleen. On se niin hienoa, kun heräilee aamuvarhain samoja aikoja auringon nousun kanssa, keittelee kahvit termariin, pakkaa eväät reppuun ja suuntaa jäälle teerien kukertaessa keväthuumassaan ja tikan kumistellessa nokallaan puurumpujaan. Siinä unohtuu maalliset murheet ihan huomaamatta, kun pilkkireiällä istuu ja odottaa, josko kala jotain merkkejä antaisi olemassaolostaan. Aina se on yhtä hieno kokemus, olipa sitten yksin tai porukalla, tulipa kalaa tai ei.
Kaverin kanssa pohdittiin Guzzipilkin järjestämistä joku aika sitten, ja tultiin siihen tulokseen, että meille ainakin on mahdotonta järjestää pilkkitapahtumaa niin hyviin puitteisiin ja niin pienellä budjetilla kuin Arja ja Mikko viime vuonna sen tekivät. Lisäksi osanottajamäärä saattaisi jäädä tänne Kainuuseen asti järjestettynä niin pieneksi, että luovuttiin pienen pohdiskelun jälkeen koko ajatuksesta.
Hiljaisuudesta päätellen Gruppon pilkkimestaruus taitaa tälle vuodelle jäädä jakamatta. Ei sitä oikein arpomallakaan...
Jouko